Suomalaisten olisi hyvä rauhoittua ja antaa hallituksen sekä virkavastuullisten etsiä al-Hol -ongelmaan parhaita ratkaisuja

Uusi hallitus sai kuherruskuukauden sijaan pöydälleen heti pulman, johon ei helppoja ratkaisuja olekaan. Neuvoja kyllä satelee.

Miten suhtautua al-Holin leirillä Syyriassa oleviin Suomen kansalaisiin? Pitäisikö kaikki halukkaat hakea valtion kustannuksella kotimaahan? Äidit lapsineen? Vain lapset? Vai eikö ketään?

Siinä vaihtoehdot yksinkertaistettuina.

Leirillä on Isis-terroristeja sekä heidän perheenjäseniään. Joukossa on kymmenkunta suomalaista naista sekä kolmisenkymmentä lasta.

Hallitukselta on toivottu – presidenttiä myöten – ”poliittista päätöstä” asiaan. Sellainen saadaankin tiistaina, kun hallitus vastaa opposition välikysymykseen.

Poliittista päätöstä on tosin helpompi vaatia kuin sitä tehdä. Ratkaisua säätelevät lainsäädäntö ja kansainväliset sopimukset. Perustuslakikin on muistettava. Sen yhdeksännessä pykälässä sanotaan näinkin:

”Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan, karkottaa maasta eikä vastoin tahtoaan luovuttaa tai siirtää toiseen maahan.”

Jotain on kuitenkin päätettävä. Leirin olot ovat katastrofaaliset, ja kurdihallinto haluaa päästä leiristä eroon. Varsinkin lapsia pitäisi auttaa. Tähän velvoittavat lait ja sopimukset. Oikeuskanslerikin on tästä muistuttanut.

Ehkä kansakunnan olisikin viisainta rauhoittua ja antaa asioita tuntevan virkakunnan tehdä työnsä. Tavallinen kansalainen voi tietää vain laidasta lastensuojelun käytäntöjä, kansainvälisiä sopimuksia tai paikallisten viranomaisten näkemyksiä.

Hallituksen tuleva linjaus antaa viranhaltijoille selkänojaa. Silloin vastuukin on hallituksen, ei virkakunnan eikä edes yksittäisen ministerin. Mutta linjauksenkin on pohjattava lailliseen menoon.

Alkio näki, että vaikeimmissakaan oloissa kasvaneen toivo ei ole menetetty. Ihmisyyden kehitystarpeen varaan voi aina rakentaa.

Isis on raaka ja raukkamainen terroristijärjestö, jonka ”kalifaattiin” on lähdetty vapaaehtoisesti. Siksi myös kansalaisten vastenmielisyyttä leirillä olevia kohtaan sekä huolta terrorismista pitää ymmärtää. Vaikka Isis on kukistettu sotilaallisesti, sen uskotaan pyrkivän jatkamaan terroristisia tekoja.

Tämän turvallisuusriskin poliittinen arviointi kuuluu myös hallitukselle.

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni on linjannut, että leirillä olevia lapsia on autettava, mutta aikuisia ei Suomeen pidä valtion toimin tuoda.

Linjaus sopinee suurelle osalle suomalaisia. Mutta sekin on helpompi sanoa kuin toteuttaa. Kulmuni itsekin sanoo, että pitäisi etsiä oikeusperusteita, jotta näin voitaisiin menetellä.

Tarvitaan siis työrauhaa mieluummin kuin puoluepoliittista kiihkoilua. Ainakaan opposition kelkkaan ei kannata innostua. Sitä ohjataan nyt kuin Suomessa olisivat meneillään ministerien erottamisviikot.

Nyt poliittisessa tähtäimessä on ulkoministeri Pekka Haavisto. Hänen jahtaamiseensa ei ole syytä. Haaviston johtaman ministeriön tehtävänä on tietenkin ollut valmistella tätäkin asiaa. Jos työssä on tapahtunut ylilyöntejä, ne on selvitettävä, mutta saivartelut ja luulottelut eivät itse asiaa auta.

Keskustalaista kantaa etsittäessä voisi muistella myös alkiolaista ihmisyysaatetta – etenkin, kun viime vuosina on alkiolaisuuden perään kovasti kyselty.

Alkio näki, että vaikeimmissakaan oloissa kasvaneen toivo ei ole menetetty. Ihmisyyden kehitystarpeen varaan voi aina rakentaa.

Jotain suhteellisuutta asiaan saadaan myös, kun muistetaan, että maailmalla on miljoonia ihmisiä erilaisilla leireillä. Euroopassakin heitä on kymmeniä tuhansia. He eivät tosin ole Suomen kansalaisia – mutta ihmisiä kuitenkin.