Professori soten ongelmista HS:ssa: Todellinen ratkaisu olisi…
Monet ongelmat ovat korjattavissa hyvinvointialueiden omalla päätöksenteolla ja hyvällä johtamisella, professori Pekka Puska katsoo.
– Suurena haasteena on kustannusten nousu useasta syystä sekä monikanavainen rahoitus, joka edelleen korostuu hallituksen yksityisiä palveluja tukevalla Kela-päätöksellä, Puska kirjoittaa Helsingin Sanomien (HS) mielipidekirjoituksessaan.
– Iso kysymys on tapa, jolla valtio rahoittaa hyvinvointialueita. Nykysysteemi perustuu periaatteeseen, että valtio rahoittaa alueita palvelutarpeen mukaan. Tarpeen arviointi taas pohjautuu THL:n varsin monimutkaisiin laskelmiin sairastavuudesta.
Rahoitustarpeen laskenta ei Puskan mukaan kuvaa nyt tarkkaan todellista tarvetta.
– Ongelman todellinen ratkaisu olisi usein ehdotettu alueiden verotusoikeus, mutta tätä ei ole pidetty järkevänä vain hyvinvointialueiden kohdalla.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen entinen pääjohtaja Puska esittää HS:ssa myös ratkaisuehdotuksen, jota pitäisi harkita vakavammin.
Hän esittää siirtymistä järjestelmään, jossa rahoitus perustuisi alueen väestön lukumäärään ja ikärakenteeseen.
– Tämän lisäksi voisi korjauskertoimena käyttää alueen väestön sosioekonomista rakennetta, joka vaikuttaa tunnetusti palvelutarpeeseen ja johon hyvinvointialue ei voi omilla toimillaan vaikuttaa.
Puska on urallaan toiminut myös politiikassa. Hän oli keskustan kansanedustaja vuosina 1987–1991 ja 2017–2019. Puska tuli alun perin tunnetuksi 1970-luvulla Pohjois-Karjala-projektin myötä. Koulutukseltaan hän on lääketieteen ja kirurgian tohtori.