IS: Ulkoministeriö perii Jari Viléniltä 37 000 euroa korvauksia takaisin – myös tutkintopyyntö poliisille
Ulkoministeriö perii suurlähettiläs Jari Viléniltä takaisin perusteettomasti saatuja korvauksia lähes 37 000 euron edestä, Ilta-Sanomat kertoo.
Takaisin perittävät korvaukset ovat muun muassa puolison ja lapsen muuttomatkakorvauksia sekä paikalliskorotuksen puoliso- ja lapsikorotuksia.
Ulkoministeriön henkilöstöjohtaja Pirjo Tulokas kertoo Ilta-Sanomille, että ministeriö havaitsi Vilénin perheenjäsenten olleen asemapaikalla Ottawassa vähemmän kuin mitä korvaukset edellyttäisivät.
Lain mukaan lapsi- ja puolisokorvauksia maksetaan sillä perusteella, että perheenjäsenet asuvat asemapaikalla virkamiehen kanssa samassa taloudessa.
Ulkoministeriö aikoo myös tehdä asiasta tutkintapyynnön poliisille.
Ilta-Sanomat ei tavoittanut Viléniä kommentoimaan asiaa.
Vilénin tehtävä Ottawan-edustustossa päättyy kuun loppuun. Hän sai toukokuussa ministeriöltä kirjallisen varoituksen. Ministeriön mukaan Vilénin käytös täytti epäasiallisen käytöksen, häirinnän sekä seksuaalisen häirinnän määritelmät.