Yksitoista ihmistä haavoittui ampumisessa koulun ulkopuolella Turkissa
Turkissa yksitoista ihmistä haavoittui ampumisessa koulurakennuksen ulkopuolella maan länsiosissa. Poliisi otti epäillyn ampujan kiinni, kertoivat viranomaiset.
Epäillyn kerrotaan olevan alaikäinen teini-ikäinen, joka avasi tulen lukion ulkopuolella.
Kaikki hyökkäyksessä vammoja saaneet ovat koulun oppilaita, joista kahden tila on vakava, kertoi maan oikeusministeri Akin Gürlek X:ssä.
Ampuminen tapahtui noin kahdeksalta aamulla paikallista aikaa Manisan maakunnassa lähellä Izmirin kaupunkia, joka on suosittu matkakohde.
Oikeusministerin mukaan epäillyn ampujan lisäksi kiinni on otettu tämän vanhemmat ja isoisä.
Turkkilaismedian paikalta julkaisemissa valvontakamerakuvissa esiintyy mustiin farkkuihin ja takkiin pukeutunut nuorukainen, jolla on mukanaan pitkäpiippuinen ase. Televisiokanava NTV:n mukaan kyseessä olisi ollut haulikko.
– Kuinka hyökkäyksessä käytetty ase päätyi alaikäisen käsiin, kuinka asetta säilytettiin ja valvottiin, ja syytökset kiusaamisesta ennen välikohtausta, kaikki tämä tutkitaan, sanoi Gurlek.
Lukion koulupäivä peruttiin.
Kouluampumiset ovat olleet Turkissa harvinaisia, mutta niitä on ollut tänä vuonna jo useampi.
Huhtikuussa tapahtui kaksi eri hyökkäystä lyhyen ajan sisällä. Näistä vakavammassa hyökkääjä surmasi opettajan ja yhdeksän oppilasta. Myös hyökkääjä kuoli paikalla. Hieman aiemmin tapahtuneessa ampumisessa haavoittui toistakymmentä ihmistä.
Ampumiset herättivät maassa laajaa suuttumusta. Uusin ampuminen tapahtui vain päivää sen jälkeen, kun maan opetus- ja sisäministerit allekirjoittivat uudet turvallisuusprotokollat lukuvuodelle 2026–2027.
Uusiin turvatoimiin kuuluvat muun muassa 31 000 kouluvalvojaa eri puolilla maata sekä pysyvästi paikalle määrätyt poliisit niissä kouluissa, joiden riskitaso on arvioitu korkeaksi.