Yhtiökokous päättää tänään Bernerin SEB-paikasta – Sipilä toivoo Bernerin lähtevän EU-vaaleihin

SEB:in hallituspaikasta nousi kohu alkuvuonna
Berner

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) toivoo liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) lähtevän ehdolle EU-vaaleihin.

– Sitä pitää kysyä Berneriltä. Mielellään, Sipilä kommentoi tänään Bernerin mahdollista lähtöä EU-vaaleihin.

Oletettavasti tänään iltapäivällä ruotsalaispankki SEB:n yhtiökokous nuijii läpi Bernerin valinnan SEB:n hallitukseen. Sipilän mukaan SEB:n hallitusjäsenyydellä ei ole merkitystä mahdollisen EU-vaaliehdokkuuden kannalta.

– Kyllä luottamustehtäviä on muillakin. Esimerkiksi pörssiyhtiöiden hallituksissa tai hallintoneuvostoissa tai vastaavissa tehtävissä on nykyisiä meppejä, Sipilä totesi STT:lle.

Aiemmin tänä vuonna tieto Bernerin esittämisestä SEB:n hallitukseen synnytti tymäkän kohun. Bernerin ehdokkuus SEB:n hallitustehtäviin tuli julki yllättäen pankin yhtiökokouskutsusta.

Aluksi julkisuudessa oli epäselvyyttä, milloin Berner tarkalleen aloittaisi SEB:in hallituksessa. Kohun keskellä tarkentui, että Berner aloittaa yhtiön hallituksessa vasta kesäkuun alussa.

Bernerin ehdokkuus nousi esille helmikuussa eli ennen pääministeri Sipilän hallituksen eroilmoitusta ja muuttumista toimitusministeristöksi. Oikeuskansleri Tuomas Pöysti arvioi tuolloin (helmikuussa), että Bernerin hallitusjäsenyydessä SEB:issä ei ole juridista ongelmaa, jos jäsenyys alkaa aikaisintaan huhtikuun lopussa. Nyt Bernerin jäsenyys SEB:n hallituksessa on alkamassa kesäkuun alussa.

Eduskuntavaalit pidetään Suomessa 14. huhtikuuta, minkä jälkeen aletaan sorvata seuraavaa hallituspohjaa. Nykyinen toimitusministeristö hoitaa juoksevat ja kiireelliset asiat, kunnes uusi hallitus on saatu kasaan.