Yhdysvaltojen hallinnon sulku vältettiin jälleen täpärästi riitaisassa kongressissa – republikaanien radikaalisiipi olisi valmis taisteluun
Yhdysvalloissa senaatti on hyväksynyt tilapäismenettelyn, jolla estetään valtion hallinnon sulku ainakin viikoksi. Republikaanienemmistöinen edustajainhuone antoi jo hyväksyntänsä menettelylle aiemmin torstaina paikallista aikaa.
Kongressin torstaina hyväksymällä ratkaisulla kuuden lakiesityksen määräaikaa jatketaan maaliskuun 8. päivään saakka ja kuuden muun maaliskuun 22. päivään saakka.
Tilapäismenettely etenee seuraavaksi presidentti Joe Bidenin pöydälle.
Biden kutsui kongressin johtajat tiistaina harvinaiseen yhteiskokoukseen Valkoiseen taloon painostaakseen heitä tekemään kaikkensa budjetin ja Ukrainan apupaketin hyväksymiseksi.
Varsinkin Ukrainan tuki on herättänyt paljon keskustelua, kun kymmenien miljardien paketti on jumittanut kongressissa hyvin pitkään. Taustalla on Yhdysvaltain sisäinen kiista rajavalvontaan liittyvistä teemoista.
Kaikkiaan väliaikaismenettelyn hyväksyminen oli nyt tämän kongressin neljäs eikä se anna kongressille kuin muutaman päivän lisäaikaa päästä sopuun muun muassa maatalouden, tieteen, liikenteen ja rakentamisen rahoituksesta, jotka ovat pöydällä ensimmäisenä.
– Jos edustajainhuoneen republikaanikollegat hyvästä tahdosta haluavat tehdä oikein, heidän on hyväksyttävä se perustavanlaatuinen totuus meidän jakautuneesta hallinnosta: republikaanit eivät saa lakeja läpi ilman demokraattien tukea. — Työ vaatii molempia puolia, ja laitaoikeiston huomiotta jättämistä, jotta saamme jotain aikaiseksi, senaatin demokraattien enemmistöjohtaja Chuck Schumer sanoi.
Republikaanien maltillinen siipi pitää hallinnon sulkemista poliittisesti tuhoisana varsinkin vaalivuonna. Sen tähtäimessä on säilyttää republikaanienemmistö edustajainhuoneessa ja mahdollisesti päästä vallankahvaan myös senaatissa marraskuun vaaleissa.
Toisaalta puolueen konservatiivinen radikaalisiipi on ollut valmis taisteluun. He ovat pyrkineet muun muassa estämään abortteja hakevien armeijan henkilöstön matkakulut ja leikkaamaan osia presidentti Bidenin ilmasto-ohjelmasta. Molemmat ovat teemoja, jotka ovat demokraateille niin sanottuja punaisia vaatteita.
Uutiskanava CNN:n mukaan äänet jakautuivat väliaikaisesta sovusta edustajainhuoneessa 320–99, kun 113 republikaania oli sovun puolesta ja 97 vastaan. Kaksi demokraattia ei ollut sovun puolella. Senaatissa äänet jakautuivat 77–13.