Vuorikiipeilyn juhlavuosi – Ennen kuin italialaiset onnistuivat, "raakalaisvuorta" yritti valloittaa myös hyljeksitty, heavy metalista tuttu hahmo

Vuorikiipeily

Tänä vuonna on monella tavalla vuorikiipeilyn merkkivuosi. Monesta saavutuksesta tai tapahtumasta on tullut ja tulee kuluneeksi tasavuosia.

Luonnollisesti vuorikiipeilyn vuosipäiviä riittää, sillä maailmassa on niin paljon vuoria, ettei kukaan ehdi koskaan käydä kaikilla, vaikkei muuta tekisikään. Saman vuoren sisälläkin voi olla ties kuinka monta erilaista saavutusta, esimerkiksi eri reittien kiipeäminen, eri tavat kiivetä ja niin edelleen.

Nelosella päättyvät vuosiluvut ovat muutamasta syystä erityisiä.

Sata vuotta sitten, kesäkuussa 1924, ihminen kävi mahdollisesti ensimmäistä kertaa maailman korkeimman vuoren huipulla. Andrew Irvine ja George Mallory eivät kuitenkaan palanneet kertomaan käynnistään. He kävivät todistetusti korkeammalla kuin kukaan heitä ennen, mutta spekuloinnin varaan on jäänyt, pääsikö brittikaksikko huipulle asti.

Malloryn ruumis löytyi vuonna 1999. Se makasi 8160 metrin korkeudessa ja oli todennäköisesti pudonnut sinne selvästi korkeammalta. Mount Everestin korkeus on 8848 metriä, eli ruumiin löytöpaikka ei vielä kerro, kuinka korkealle Mallory pääsi.

Irvinen ruumista ei ole löydetty, mutta siitä on muutama mahdollinen havainto. Jos Irvinen ruumiin yhteydessä löydetään myös kaksikon kamera, on mahdollista saada filmitodiste siitä, kävivätkö Mallory ja Irvine Everestin huipulla jo 1924. Tämä on vuorikiipeilyn luultavasti suurin arvoitus, ja alalla suorastaan janotaan kunniaa olla arvoituksen ratkaisija. Filmi on todennäköisesti säilynyt korkeuksien kylmässä lämpötilassa.

Saavutus olisi sikälikin merkittävä, että Mallory ja Irvine olisivat tehneet sen 1920-luvun varusteilla. Pullotetun hapen keksiminen oli merkittävä tekijä tuolloin, mutta vasta modernimmilla varusteilla alettiin huiputtaa yli 8000-metrisiä toden teolla 1950-luvulla. Vasta vuonna 1950 valloitettiin virallisesti ensimmäinen ”kasitonninen” eli 8091 metriä korkea Annapurna.

Viimeisen kasitonnisen valloituksesta on tasavuosia. Kiinassa sijaitsevan Shishapangman huipulle nousi kiinalainen retkikunta toukokuussa 1964 eli 60 vuotta sitten. Se valloitettiin viimeisenä yli 8000 metriä korkeana vuorena, vaikka se onkin niistä matalin 8027 metrillään. Syynä olivat Kiinan aiemmin asettamat rajoitukset.

29 vuotta Malloryn ja Irvinen jälkeen Mount Everest valloitettiin lopulta. Vähintäänkin vuoden 1953 valloitus oli ensimmäinen onnistunut, sillä uusiseelantilainen Edmund Hillary ja nepalilainen Tenzing Norgay palasivat huipulta elävinä.

Everestin valloituksen juhlavuosi oli viime vuonna, mutta maailman toiseksi korkeimman vuoren valloituksen juhlavuosi on tänä vuonna.

K2 on 8611 metriä korkea vuori Karakorumin vuoristoalueella Pakistanin ja Kiinan rajalla. Sen valloituksesta tuli tänään 31. heinäkuuta kuluneeksi tasan 70 vuotta.

K2:n valloitus on nykyaikaisin silmin jopa vaikuttavampi asia kuin se oli omana aikanaan. Tämä johtuu siitä, että K2 on osoittautunut maailman vaarallisimmaksi vuoreksi.

Tappavin vuori on kuitenkin Annapurna. Tappavuuden selittää se, että toisin kuin K2:lle, Annapurnalle on pyrkinyt myös vähemmän taitavia kiipeilijöitä.

Annapurnalla kuolee jopa joka kolmas sen huipulle yrittävä. K2:lla kuolee noin 20 prosenttia.

Tappavuusaste lasketaan huiputusten ja kuolemien välisellä suhdeluvulla. K2:n rinteille on siis menehtynyt 20 prosenttia siitä lukumäärästä, joka pääsee huipulle. Ja koska K2:lle yrittävät vain parhaat ja kokeneimmat vuorikiipeilijät, kertoo tämä jo kaiken vuoren vaarallisuudesta.

Jokainen vuori voi koitua kuolemaksi, mutta on erityisiä tekijöitä, jotka lisäävät vaarallisuutta vuorilla. Putoamisen vaara tullee ensimmäisenä mieleen. Sääolot voivat vaikuttaa monella tavalla, lumivyöryvaara voi olla säällä kuin säällä ja eksyä voi etenkin pimeällä tai myrskyssä. Mitä korkeammalle mennään, sitä suurempi riski on myös hapen vähyydestä johtuviin oireisiin.

Yli 8000 metrin korkeudessa happea on niin vähän, että keho tekee kuolemaa joka hetki. Puhutaan kuolemanvyöhykkeestä. Hapen vähäisyys voi jo paljon matalammallakin aiheuttaa vuoristotaudin.

Vuoristotauti aiheutuu, kun hapen puutteesta johtuen aivokudokseen ja keuhkoihin kertyy nestettä. Korkealla tauti voi aiheuttaa sekavuutta, joka saa kiipeilijän tekemään vääriä päätöksiä. Tasapainohäiriöt voivat olla kohtalokkaita vaarallisissa paikoissa.

Kuolinsyyksi vuoristotaudista voi tulla aivo- tai keuhkoödeema. Aivot menevät koomatilaan tai keuhkot täyttyvät nesteellä.

K2 sijaitsee hyvin syrjäisellä alueella. Siksi sen nimeksi jäi K2, sillä huipulla ei ollut paikallista nimeä.

Britit nimesivät 1800-luvun kartoituksissaan huippuja Karakorumin vuoristoalueen mukaan luettelomaisesti nimillä K1, K2, K3 ja niin edelleen. Moni muu K-vuori sai oikean nimen, kun se selvisi paikallisilta, mutta K2 jäi K2-nimiseksi.

Vuodesta 1953 vuorta on epävirallisesti kutsuttu myös raakalaisvuoreksi (vapaa suomennos). Yhdysvaltalaisretkikunnan jäsen George Bell (1926–2000) oli lähellä kuolla vuorella tuolloin, ja kuvasi kokemustaan elämään jääneillä sanoilla.

– Se on raakalaisvuori, joka yrittää tappaa sinut.

Ensimmäinen yritys kiivetä K2:n huipulle oli vuoden 1902 brittiläishanke. Oscar Eckenstein ja Aleister Crowley viettivät vuorella 68 päivää, ja pääsivät 6600 metrin korkeuteen.

Aleister Crowley (1875–1947) tunnetaan paremmin muusta toiminnastaan ja populaarikulttuurin hahmona. Hän oli okkultisti, magian harrastaja ja salatieteiden harjoittaja. Hän kutsui itseään nimellä Peto 666, mikä kristillisessä Britanniassa herätti pahennusta ja teki hänestä hylkiön julkisuudessa. Hänen rituaalinsa ja kirjansa herättivät ihmetystä. Kuolemansa jälkeen Crowleysta tuli kulttihahmo. The Beatles otti hänet yhdeksi Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band -albumin kansihahmoista ja Ozzy Osbourne teki miehestä tunnetun heavy metal -laulun Mr. Crowley.

Myöhemmin 1900-luvun alkupuolella K2:lle suuntasi useita italialaisia retkikuntia. Mahdollisesti jo 1890 italialainen Roberto Lerco oli kiivennyt K2:n seinämää jonkin matkaa. Ensimmäisiä 1900-luvun retkikunnista oli Abbruzzin herttuan Luigi Amedeon retkikunta vuonna 1909. Hänen mukaansa vuorella on nimetty Abbruzzin harjanne.

Muita huomattavia yrityksiä olivat esimerkiksi yhdysvaltalaiset retkikunnat vuosina 1938 ja 1939. Vuoden 1938 retkikuntaa johtanut Charles Houston yritti uudestaan vuonna 1953 saavuttamatta huippua.

Vuonna 1954 oli taas italialaisten vuoro. Kreivi ja geologi Ardito Desion johtamaan retkikuntaan kuului viisi tieteilijää, lääkäri, valokuvaaja ja 12 muuta kiipeilijää.

Desio oli tutkinut aluetta jo 1920-luvulla ja alkoi suunnitella K2-retkeä siltä pohjalta, että valloitusta lähtisi yrittämään verrattain suuri retkikunta, joka pystyisi tilanteen mukaan valitsemaan strategiat ja huipulle yrittäjät joukkoviisaudellaan.

Desio yritti 1952 hankkia Pakistanista lupaa vuoren valloitukselle, mutta vuoden 1953 lupa oli jo myönnetty amerikkalaisille. Tämä vain hidasti Desiota, joka sai luvan syksyllä 1953, jolloin hän aloitti myös sadan miljoonan liiran varainkeruun ja retkikunnan jäsenten kartoituksen.

Matka asutuksen parista K2:lle on pitkä, ja Desio palkkasi peräti viisi sataa kantajaa kuljettamaan retkikunnan tarvikkeet paikalle. 90 kilometrin matka 5100 metrin perusleirin korkeuteen ei ole helppo nykyäänkään, ja vuoristotaudin vaara vaanii jo hyvissä ajoin ennen perusleirin korkeutta.

Matkaan meni muutama viikko, ja retkikunta saapui perusleiriin 31. toukokuuta 1954.

K2 nousee noin kolme ja puoli kilometriä perusleiristä ylöspäin. Retkikunta-tyylillä (versus alppityyli) kiipeilijät alkoivat nousta välillä ylös palaten taas alas totutellen näin ohueen ilmanalaan ja perustaen nousun varrelle uusia leirejä helpottamaan tulevaa suoritusta. Lopullinen suoritus 8611 metriin pitäisi tehdä verrattain nopeasti viimeisestä, noin kahdeksassa kilometrissä olevasta leiristä alle päivässä. Yli kahdeksan kilometrin korkeudessa ei voi olla määräänsä enempää hapenpuutteen takia.

Murhenäytelmiltäkään ei vältytty. Eräs parhaista ja vahvimmista kiipeilijöistä, Mario Puchoz, sairastui. Hänen keuhkonsa eivät kestäneet hapenpuutetta, ja hän kuoli lääkärin ponnisteluista huolimatta keuhkokuumeeseen 21. kesäkuuta. Vuonna 1918 syntynyt Puchoz oli 36-vuotias kuollessaan. Puchozin viimeinen leposija sijaitsee K2:n alueella, sillä ruumiita oli etenkin tuolloin vaikea ellei mahdoton tuoda pois syrjäisiltä vuorilta.

Heinäkuun puolivälissä säätila parani, ja kiipeilijät pääsivät jo perustamaan kuudennen leirin 7300 metrin korkeuteen. Kaksi päivää myöhemmin reiteille asennettiin köysiä helpottamaan tulevia nousuja.

28. heinäkuuta perustettiin kahdeksas ja 30. heinäkuuta yhdeksäs ja viimeinen leiri. Edellytykset vuoren valloittamiselle oli nyt saatu valmiiksi.

Yhdeksännelle leirille oli jo erittäin vaikeaa päästä, varsinkin kun sinnekin piti tuoda raskaita tarvikkeita kuten happipulloja.

Retkikunnan jäsenet Lino Lacedelli ja Achille Compagnoni lähtivät kiipeämään kohti huippua huonosta säästä huolimatta. 12 tunnin ponnistelujen jälkeen Lacedelli ja Compagnoni seisoivat huipulla kaikkien aikojen ensimmäisinä ihmisinä puoli seitsemän aikaan illalla 31. heinäkuuta 1954.

He viettivät huipulla puoli tuntia ja lähtivät sitten laskeutumaan kahdeksanteen leiriin, jossa muutamat muut kiipeilijät odottivat heitä. Kaksi päivää myöhemmin he kaikki palasivat perusleiriin.

Näin kuului tarinan virallinen versio, jonka Ardito Desio kirjoitti Lacedellin ja Compagnonin kertomuksen mukaan raporttiinsa.

K2:n valloitukseen liittyy kuitenkin ristiriita. Lacedellin ja Compagnonin käyntiä huipulla ei kyseenalaisteta, mutta yksityiskohdista on myös toinen tarina.

Walter Bonattin mukaan Lacedellin ja Compagnonin piti pystyttää yhdeksäs leiri noin 8000 metrin korkeuteen, mutta he eivät olleet näin tehneet. Bonatti ja pakistanilainen Amir Mahdi (1913–1999) olivat tuomassa happipulloja yhdeksänteen leiriin joutuen vain huomaamaan, ettei telttaa ollut.

He viestittivät otsalampuilla muutaman sadan metrin päähän kiipeämään lähteneille Lacedellille ja Compagnonille ihmetellen sovitusta poikkeamista. Kaksikko vastasi, että Bonatti ja Mahdi voisivat jättää happipullot siihen ja palata takaisin kahdeksanteen leiriin.

Leirin puuttumisen ja asenteellisena pitämänsä ”palatkaa takaisin” -vastauksen takia Bonatti likipitäen järkyttyi.

Bonatti tiesi olevansa joukon vahvin kiipeilijä, ja nyt leirin puuttumisen takia hän ei pystyisi enää pyrkimään huipulle eivätkä Lacedelli ja Compagnoni suostuneet odottamaan tätä mukaan omalle yritykselleen.

Mahdia vaivasi paleltuminen, ja hän joutui hylkäämään haaveensa olla ensimmäinen pakistanilainen maansa korkeimmalla kohdalla. Leirin puuttuminen tiettävästi altisti häntä liian pitkään kylmälle. Hänen varpaansa amputoitiin, ja hän vietti sairaalassa kahdeksan kuukautta.

Vasta 2007 Bonattin versio valloitustarinasta hyväksyttiin. Tuolloin virallisesta retkikertomuksesta vastannut ja retken tieteellisiä ansioita omissa puheissaan korostanut retkikunnan johtaja Desio oli jo kuollut. 1897 syntynyt Desio eli peräti 104-vuotiaaksi joulukuuhun 2001.

Bonatti kuoli 81-vuotiaana vuonna 2011. Achille Compagnoni eli vuosina 1914–2009 ja Lino Lacedelli 1925–2009.

Sittemmin K2 on valloitettu jo useasti. Suomalaisista huipulla ovat käyneet Veikka Gustafsson, Samuli Mansikka ja aivan äskettäin Paula Birgitta Strengell.

Gustafssonin ja Mansikan K2:lla on tänä vuonna sattumoisin tasavuosia. Gustafsson saavutti huipun 1994 ja Mansikka 2014. Samaan tasavuosikymmenten jatkumoon menee tästedes myös Strengellin tämänvuotinen saavutus.

Ensimmäinen huipulle päässyt nainen oli puolalainen Wanda Rutkiewicz (1943–1992) vuonna 1986. Hän kuoli joitain vuosia nousun jälkeen Kanchenjungalla. Seuraavat viisi naista kuolivat joko palatessaan huipulta tai seuraavalla kiipeilykerrallaan. Tämä on synnyttänyt uskomuksen, jonka mukaan K2 olisi kirottu vuori naisille. Kaikkiaan huipulla on käynyt 11 naista.

Talviolosuhteissa K2:n huipulla käytiin ensimmäisen kerran 16. tammikuuta 2021. Saavutuksen teki kymmenen nepalilaisen kiipeilijän ryhmä.

K2:n huipulta on jopa laskettu alas suksilla.

Yhdysvaltalainen Louis Reichardt oli vuonna 1978 ensimmäinen ihminen, joka kävi K2:n huipulla ilman lisähappea.

Muita vuorikiipeilyn tasavuosipäiviä tänä vuonna ovat esimerkiksi maailman kuudenneksi ja 15. korkeimmille vuorille nousut.

8188 metriä korkean Cho Oyun valloitti itävaltalainen retkikunta 70 vuotta sitten lokakuussa 1954. Niin ikään Nepalin ja Kiinan rajalla sijaitsevan Gyachung Kangin valloittivat japanilaiset 60 vuotta sitten huhtikuussa 1964. Gyachung Kang on maailman korkein alle 8000-metrinen vuori 7925 metrillään.

Myös tunnettu kiinalaisvuori Chomo Lonzo valloitettiin 70 vuotta sitten. Ranskalaiset Jean Couzy (1923–1958) ja Lionel Terray (1921–1965) nousivat 7804 metrin korkeuteen lokakuussa 1954. Molemmat saivat myöhemmin surmansa onnettomuuksissa Alpeilla.

Vuosipäivä on myös maailman tunnetuimmalla ja arvostetuimmalla kiipeilijällä Reinhold Messnerillä. Hän täyttää syyskuussa 80 vuotta. Italiansaksalainen Messner tunnetaan ensimmäisenä ihmisenä, joka on käynyt kaikkien 14 yli 8000 metriä korkean vuoren huipulla ilman lisähappea. Esimerkiksi Mount Everestillä hän oli aivan ensimmäinen ilman lisähappea.

Ehkä merkittävin vielä mainitsematon juhlavuosi on alpinismin kultakauden alku.

Vuonna 1854 eli 170 vuotta sitten alkoi varsinainen eurooppalainen vuorikiipeilyvillitys. Eritoten britit kunnostautuivat Alpeilla huippujen valloittamisessa.

Alpinismin kulta-aikana tunnettu kausi alkoi Alfred Willsin käytyä Wetterhornin huipulla. Ensikäynti tosin oli ollut tasan kymmenen vuotta aiemmin 1844 sveitsiläisten Melchior Bannholzerin ja Hans Jaunin retkellä.

Vuonna 1854 alkanut kulta-aika piti sisällään monta Alppien ensinousua. Tuon ajan varusteet olivat riittävän hyviä Alpeille, mutta eivät lähelläkään sitä tasoa, mikä vaaditaan äärimmäisen korkeissa olosuhteissa Himalajalla.

Kulta-aika päättyi 1865. Siitä alkoi alpinismin hopea-aika, joka kesti vuoteen 1882. Noina vuosina vuorikiipeilystä kerrottiin suosituissa matkakirjoissa ja lehdissä julkaistuissa matkakertomuksissa.

Teknisten apuvälineiden kehittyessä ihmiskunta on saavuttanut aina vain vaikeampia vuorikiipeilysuorituksia. Esimerkiksi monia teknisesti vaativia nousuja on tehty vasta viimeisten kymmenen vuoden aikana, joillain esimerkiksi pystysuorilla huipuilla ei ole vielä käytykään.

Lähteitä:

Tieteen Kuvalehti 8.1.2013

Suomen Alppikerho

Wildsafe-sivusto (englanniksi)

8KPeak-sivusto (englanniksi)

Eight Thousanders-sivusto (englanniksi)

K2 1954 First Ascent Story, Explore n Exped -kanava (hindiksi)

K2 and the invisible footmen – historical timeline -artikkeli (englanniksi)

BBC, Ghosts of K2 (englanniksi)