Kehysriihi alkoi täysjumilla talous- ja työllisyyspäätöksistä – Marin esitteli kompromissiesityksen, viisikko jatkoi keskustelua illalla
Hallituksen kehysriihessä ei päästy avauspäivänä keskiviikkona käytännössä lainkaan eteenpäin tulevien vuosien taloudenpitoa ja työllisyyttä koskevissa asioissa.
Hallituspuolueiden puheenjohtajat jatkoivat vaikeiden kysymysten ratkomista illalla sen jälkeen, kun valtioneuvoston kanslia tiedotti koko hallituksen neuvottelun päättymisestä puoli seitsemän aikoihin.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi illalla STT:lle tehneensä hallituspuolueille kompromissiesityksen työllisyys- ja talouskokonaisuudesta.
– Toivon, että pääsemme eteenpäin neuvotteluissa ja ratkaisuhalukkuutta löytyy, Marin viestitti.
STT:n tietojen mukaan neuvottelut jumiutuivat pahasti jo ensi tunteina erityisesti työllisyystoimia koskevien näkemyserojen vuoksi.
Keskusta on painottanut, että työllisyyspäätökset eivät riitä, vaan joukossa on oltava myös sellaisia työllisyystoimia, jotka tasapainottavat julkista taloutta. Tällainen olisi muun muassa ansiosidonnaisen työttömyysturvan jonkinlainen leikkaaminen.
Vasemmistopuolueissa ja vihreissä taas katsotaan, että riittävä paketti työllisyystoimia saadaan kasaan ilman ansiosidonnaiseen kajoamista, jota ne karsastavat.
– Tosiasia on se, että missään olennaisessa ei ole päästy eteenpäin, valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) sanoi MTV:n uutisille hallituksen neuvottelun päätyttyä.
STT:n tietojen mukaan pääministeri Marinin kompromissiesitys veisi hallituksen työllisyyspäätökset lähelle sen asettamaa tavoitetta, joka on 80 000 työllistä vaalikauden aikana. Pohjana ovat eri ministeriöiden arviot. Jo aiemmin päätökset on tehty yli 30 000 työllisen osalta.
Marinin kompromissiesitys sisältäisi STT:n tietojen mukaan muun muassa työvoimapalveluiden siirron pysyvästi kunnille ja kannustimien luomisen niille sekä panostuksia osaamiseen. Esitys ei STT:n tietojen mukaan sisällä leikkausta ansiosidonnaisen kestoon tai tasoon.
STT:n tietojen mukaan esillä on ollut myös se, että hallituksen työllisyystavoitetta nostettaisiin aiemmasta 100 000 työlliseen.
Neuvotteluja on etukäteen pidetty hallituksen tähän asti vaikeimpana koitoksena. Hallitus kuuli neuvottelun aluksi tulevien vuosien näkymistä asiantuntijoita, muun muassa Suomen Pankin pääjohtajaa Olli Rehniä.
Pääministeri Marin sanoi neuvottelujen alkaessa, että yksi vaikea kysymys on kehysten taso, toinen iso kokonaisuus on työllisyys ja kolmantena niin sanotut kestävyystiekartat.
– Hallitus on tähänkin asti tehnyt vaikeita päätöksiä, ja varmasti tulevaisuudessakin vaikeita päätöksiä on tehtävä, hän sanoi
Marin myös toivoi, että neuvottelutulos kokonaisuudesta löytyy. Myös keskustan puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko vakuutti ratkaisuhakuisuutta.
– Tänne on tultu neuvottelemaan ja etsimään ratkaisuja, Saarikko sanoi ja lisäsi, ettei hän odota helppoja päiviä.
Viisikko on pohjustanut riihtä useita päiviä, mutta neuvottelua on jarrutellut STT:n tietojen mukaan pitkin matkaa etenkin keskustelu ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta.
Kun talouden ja työllisyyden suurista linjoista on löydetty sopu, hallituksen pitäisi ratkaista myös muun muassa kysymys turpeen tuottajien tukemisesta sekä Veikkauksen kutistuneiden tuottojen kompensointi edunsaajille, eli esimerkiksi liikunta- ja kulttuurijärjestöille.