"Vaarallinen piste on saavutettu" − näin Saksassa reagoitiin Elon Muskin väitettyyn natsitervehdykseen
Saksassa on pöyristytty Tesla-miljardööri Elon Muskin väitetystä natsitervehdyksestä, jonka tämä teki puhuessaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kannattajille Washingtonin Capital One -areenalla maanantaina.
Musk löi kätensä ensin rintaansa sydämen kohdalle ja kiskaisi sen sieltä natsitervehdystä muistuttavaan asentoon. Hän toisti saman eleen kahteen eri suuntaan.
Brittilehti Guardianin mukaan Saksan juutalaisten keskusneuvoston entinen varapuheenjohtaja Michel Friedman kuvailee Muskin toimintaa häpeälliseksi ja sanoo tämän osoittaneen, että vapaa maailma on saavuttanut ”vaarallisen” pisteen.
Friedman polveutuu puolalais-juutalaisesta perheestä, joka menehtyi lähes kokonaan natsien ylläpitämällä Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirillä toisen maailmansodan aikana.
Friedman sanoo olleensa järkyttynyt katsoessaan Trumpin virkaanastujaisia suorana televisiosta. Hänen mukaansa Musk yksiselitteisesti esitti tilaisuudessa natsien käyttämän Heil Hitler -tervehdyksen.
− Ajattelin itsekseni, että tabujen rikkominen on saavuttamassa pisteen, joka on vaarallinen koko vapaalle maailmalle. Brutalisointi, dehumanisaatio, Auschwitz, Hitler on kaikkea tätä. Joukkomurhaaja, sodanlietsoja, henkilö, jolle ihmiset eivät olleet muuta kuin numeroita, hän sanoo saksalaiselle Tagesspiegel-lehdelle.
Münchenin ja Ylä-Baijerin juutalaisyhteisön presidentti Charlotte Knobloch kuvailee lausunnossaan Muskin elettä ”erittäin hämmentäväksi”. Merkittävämpänä hän pitää kuitenkin Muskin yrityksiä sekaantua Saksan politiikkaan ennen ensi kuussa pidettäviä liittovaltiovaaleja.
Musk on kertonut kannattavansa vaaleissa äärioikeistolaista AfD-puoluetta.
Berliiniläinen tuomari Kai-Uwe Herbst toteaa Berliner Zeitungille, että Saksan lain mukaan tarkoituksellinen oikean käsivarren työntäminen vinottain ylös ilmaan on riittävä todiste syytteen nostamiseen.
Lisäksi olisi kuitenkin todistettava henkilön pahantahtoinen tarkoitus ja se, että tämä tiesi kyseessä olevan Hitler-tervehdys.
Herbst on käsitellyt lukemattomia oikeustapauksia, joissa ihmiset ovat käyttäneet natsitervehdystä.
− Joskus he ovat humalaisia jalkapallohuligaaneja, joskus Palestiinaa kannattavia mielenosoittajia, jotka haluavat provosoida, hän sanoo.
Useimmiten tarkoituksena on pikemminkin provosoida kuin levittää natsi-ideologiaa, hän toteaa.
Rikosoikeuden asiantuntija Benedict Mick puolestaan toteaa Guardianin mukaan, että ”riippuisi yleisestä kontekstista”, onko tervehdys tarkoitettu uusnatsien eleeksi.
Toimittaja Lenz Jacobsen pitää Die Zeit -lehdessä asiaa yksiselitteisenä.
− Se, joka poliittisella näyttämöllä pitää poliittisen puheen osittain äärioikeistolaisen yleisön edessä ja nostaa käsivartensa vinottain ilmaan sekä voimakkaasti että toistuvasti, tekee Hitler-tervehdyksen. Siinä ei ole mitään ”todennäköistä” tai ”samankaltaista” tai ”kiistanalaista”. Ele puhuu puolestaan, hän kirjoittaa.
Stern-lehden päätoimittaja Miriam Hollstein on päinvastaista mieltä. Hänen mukaansa kyse ei ollut natsitervehdyksestä, eikä sitä ollut sellaiseksi tarkoitettu.
− Lopettakaa hölynpöly. Muskia voi arvostella riittävästi todellisistakin asioista, hän lisää.
Myös Elon Musk itse kommentoi keskustelua omistamassaan X-viestipalvelussa.
– Oikeasti, keksikää parempia likaisia temppuja. Tällainen ”jokainen on Hitler” -hyökkäys on niin väsynyttä, miljardööri kirjoitti.
Politicon viestipalvelu X:ssä julkaisema video näyttää Muskin tervehdyksen: