Uutisanalyysi: Euroopan saapas vuotaa – Italian populistien voittokulun pitää soittaa hälytyskelloja ympäri EU:ta
Italian johdossa aloittanut populistihallitus ajautui muiden EU-maiden kanssa törmäyskurssille ensimmäisessä huippukokouksessaan Brysselissä.
Saapasvaltion pääministeri Giuseppe Conte sähköisti kokouspaikan tunnelman heti alkuillasta.
Hän vihjasi vesittävänsä kaikki kokouksen päätöslauselmat, jos Italian vaatimuksiin tiukasta maahanmuuttopolitiikasta ei suostuta.
Unionin perustajajäsenen oireilun pitää soittaa hälytyskelloja ympäri Eurooppaa, tai EU-hanke kokee kohtalokkaan iskun.
Italian hallituskumppanit Viiden tähden liike ja äärioikeistolainen La Lega -puolue aikovat viitata kintaalla EU:n talouskurisäännöille ja neuvotella uusiksi tukun sopimuksia.
Parlamenttivaalit voittanut Viiden tähden liike on päällisin puolin oikeistolainen, mutta sielultaan vasemmistolainen.
Luigi di Maion johtamassa puolueessa on myös anarkistisia piirteitä: sen äänestäjäkuntaan on pesiytynyt syvää epäluottamusta muun muassa politiikkoja, maahanmuuttajia, toimittajia ja tiedettä kohtaan.
Salaliittoteoriat lisäävät vettä myllyyn – esimerkiksi väitteet perinteisten rokotusten haitallisuudesta leviävät kouluissa kautta maan.
EU-jäsenyys oli Italialle vielä toisen maailmansodan raunioilla keino vahvistaa demokratiaa ja kammeta talous jaloilleen.
La Lega ajoi puolestaan edellisessä elämässä vauraan Pohjois-Italian irtautumista takapajulana pitämästään eteläosasta.
Sittemmin Matteo Salvinin kipparoima puolue on laajentanut kannattajapohjaansa maahanmuuttovastaisella, euroskeptisellä ja nationalistisella viestillä.
Yhdessä Viiden tähden liikkeen ja La Legan tavoitteet ovat hajanainen sekoitus eri ryhmiä kosiskelevia avauksia.
Hallitus on esimerkiksi luvannut alentaa verotusta, taata köyhimmille perustulon, karkottaa puoli miljoonaa paperitonta siirtolaista ja pyristellä irti Euroopan keskuspankin (EKP) tiukasta lieasta.
Roomalainen valtiomies ja filosofi Seneca kirjoitti ajanlaskun alussa, että onnekkuus on sitä, kun valmistautuminen kohtaa mahdollisuuden.
Di Maion ja Salvinin tähdet olivat vaaleissa kohdillaan, sillä tyytymättömyys edellisten hallitusten saamattomuuteen oli kuplinut riittävän pitkään.
Jo 1990-luvulla kansa turvautui yhä populistisempiin puolueisiin – esimerkiksi ex-pääministeri Silvio Berlusconi teki pohjatyön nykyisten hallituspuolueiden nousulle.
EU-jäsenyys oli Italialle vielä toisen maailmansodan raunioilla keino vahvistaa demokratiaa ja kammeta talous jaloilleen.
Unioni edusti uskoa tulevaan, sillä luottamus Roomassa istuvien edustajien ja senaattorien kykyihin horjui.
1950–60-luvuilla Fiatin, Zanussin ja Armanin kaltaiset brändit kävivät kaupaksi, mutta 70-luvulta lähtien kasvun idea hukkui.
Talouden tuottavuus painui, palkat junnasivat paikoillaan, nuorisotyöttömyys ampaisi nousuun, ja niemimaan eteläkärjen kehitys jäi lisää jälkeen.
Mataava talous näkyy heikentyvinä palveluina, raskaampana velkataakkana ja kansalaisten kykenemättömyytenä saavuttaa toivottu elintaso.
Euro kelpaa arjen ongelmien syntipukiksi, ja moni pitääkin sitä saksalaisten vedätyksenä.
Taloudellinen riippuvuus ilmenee esimerkiksi siten, että italialaiset ostavat saksalaisia autoja Saksasta lainaamillaan rahoilla.
Italian vaalien protestituloksen tärkein selittäjä on kuitenkin tunne siitä, että Italia jätettiin oman onnensa nojaan selviytymään satojentuhansien siirtolaisten paineesta.
Dublinin sopimuksen mukaan turvapaikkahakemus on käsiteltävä siinä EU-maassa, jossa hänet on ensimmäisenä rekisteröity.
Vuoden 2015 lopusta lähtien siirtolaiset jäivät loukkuun Italiaan, sillä Itävalta ja Ranska alkoivat seuloa rajaliikennettään tiukasti. Solidaarisuutta ei löytynyt myöskään Itä-Euroopan EU-mailta.
Tilanne ei ollut pelkästään epäreilu, vaan myös kohtuuttoman kallis talouskurimuksen kanssa kamppailevalle valtiolle.
EU:ta uhkaa ketjureaktio, jossa opportunistiset voimat napsivat jäsenvaltion kerrallaan.
EKP ja komissio ovat otollisia sylkykuppeja eurokriittisyyden aallolla surffaaville puolueille, mutta syytöksistä ei tule provosoitua.
Populistihallituksen kaatuminen sataisi todennäköisesti samojen puolueiden laareihin ja vetäisi Italiaa yhä syvemmälle epäliberaalien maiden leiriin.
Italian hallituksen höykyttämisen sijaan EU:n pitääkin vihdoin löytää turvapaikkapolitiikassa yhteinen sävel.
Silmien ummistaminen pirulliselta ongelmalta ei ole vaihtoehto, sillä kansainvaellus Eurooppaan kiihtyy entisestään.
Tulevaisuudessa hengenvaarallisille reiteille voi lähteä miljoonia afrikkalaisia.
Samalla EU:ta uhkaa ketjureaktio, jossa opportunistiset voimat napsivat jäsenvaltion kerrallaan.
Eilisen huippukokouksen päätökset alueellisten maihinnousupisteiden perustamisesta ja Dublin-järjestelmän uudistamisesta olivat askel oikeaan suuntaan.
Maahantulopisteet koskevat kuitenkin vain hengenvaarassa merellä olevia – ei heitä, jotka saapuvat Eurooppaan onnistuneesti muita väyliä pitkin.
EU-johtajat ovat edelleen totisen paikan edessä: reilun ja tehokkaan turvapaikkajärjestelmän rakentaminen on unionin kohtalonkysymys.