"Antakaa markkinoiden toimia"– turveasiantuntija on syvästi turhautunut päättäjiin ja kasvu- ja kuiviketurpeen kohteluun
Turpeesta on keskusteltu politiikan areenoilla viime aikoina jälleen suurin kirjaimin. Hallituksen kehysriihestä saatiin ulos pieni paketti turvealan tukemiseksi, mutta sen sisältö on aiheuttanut lähinnä hämmennystä.
Bioenergia ry:n toimialapäällikkö Hannu Salo on saanut turvekeskustelusta jo tarpeekseen. Salon puheista paistaa pettymys ja suora suuttumus siihen, miten poliitikot ovat kohdelleet suomalaista turvealaa.
Salon mukaan ala on ajettu nurkkaan, jossa energiaturpeen huono maine on nielaisemassa mukanaan myös yhteiskunnalle elintärkeän kasvu- ja kuiviketurpeen.
– Tämä ei tee kesää eikä talvea tälle toimialalle, toisin kuin jotkut ovat väittäneet, Salo jyrähtää viitaten tuoreisiin riihipäätöksiin.
Kehysriihessä sovittiin energiaturpeen tukimallista muun muassa biokaasukäyttöisten kaasuturbiinien rakentamiseen ja bioenergiaa käyttävien CHP-laitosten käytön jatkamiseen aiottua pidempään. Turpeen varmuusvarastointia jatkettaisiin vuoteen 2030.
Kehysriihen ja budjettien luvut eivät Saloa vakuuta. Hän huomauttaa, että 10 miljoonaa Huoltovarmuuskeskukselle on eri asia kuin kahdeksan miljoonaa, jolla on yritetty hakea kompensaatiota päästökaupan vaikutuksiin.
– Mittakaava lähinnä turhauttaa, hän summaa.
Salo kokee, että juna meni jo pari vuotta sitten. Vaikka kasvu- ja kuiviketurve on kirjattu hallitusohjelmassa tärkeiksi, konkreettiset teot – kuten ympäristöluvituksen selkeät lievennykset – loistavat poissaolollaan.
Salo epäilee, ettei poliittista rohkeutta löydy tarpeeksi, koska Brysselistä haettavat notifikaatiot ja poikkeusluvat ovat vaikea tie.
Salon mukaan suurin ongelma on keskustelun vääristyminen. Kun julkisuudessa puhutaan turpeesta, se kehystetään välittömästi energiaturpeeksi – polttoaineeksi, josta on haluttu eroon nopeasti.
Samalla on hänen mukaansa unohdettu, että turve on paljon muutakin: se on alusta metsäpuiden taimille ja välttämätön kuivike broilerinkasvatuksessa ja nautatiloilla.
– Kun sanotaan turve, ja jotakin myönteistä tapahtuu, niin haaskalinnut saalistavat heti. Minua ärsyttää se, että energiaturpeella leimataan koko tämä suomalainen luonnonvara, hän puuskahtaa.
Turpeen, myös kasvu- ja kuiviketurpeen, nosto ja käyttö lisäävät aina ilmakehän hiilikuormaa. Poliittinen ja taloudellinen vääntö syntyy siitä, katsotaanko asiaa pelkästään hiilitaseen eli ilmaston vai myös ruokaturvan ja kansantalouden kautta.
Salo huomauttaa, että turveala on kutistunut kymmenessä vuodessa noin kymmenesosaan entisestään. Silti energiaturpeen ympärillä käytävä ”hankaaminen” estää asiallisen keskustelun niistä turpeen muodoista, joille olisi huutava kysyntä.
Salo maalaa synkän näkymän viiden vuoden päähän. Jos uusia lupia turvesoille ei saada, suomalainen alkutuotanto on pulassa. Metsäpuiden taimien kasvatuksessa turpeen käyttöaste on 100 prosenttia ja broilerinkasvatuksessa tarvitaan vuosittain 140 000 kuutiota kuiviketta.
Sen päälle jää vielä kysymys huoltovarmuudesta: Jos todellinen kriisi tai sota syttyy, soille ei noin vain mennä, jos kalusto on romutettu ja osaaminen kadonnut.
– Odotetaan, kun päästään kunnon ruokakriiseihin tässä, sitten ehkä joku tekee luvitukseen sujuvoittavia päätöksiä oikeasti, Salo ennustaa kyynisesti.
Salo kummastelee Suomen linjaa suhteessa maailmanmarkkinoihin. Kiinassa turvetta käytetään kymmeniä miljoonia kuutioita ja globaali kysyntä on kasvussa ainakin vuoteen 2050 asti. Venäjän ja Valko-Venäjän turpeen poistuttua markkinoilta Euroopassa olisi valtava aukko täytettäväksi, mutta Suomi seisoo jarrupolkimella.
Salon mukaan nykyajan poliitikoilla ei ole enää roolia alan pelastamisessa – he ovat lähinnä tiellä.
– Ei voi pöljempää maata olla. Jos olisimme Ranskassa, tämä olisi rikkaus, ja kaikki puhuisivat sen puolesta. Mutta kun olemme Suomessa, jalkaan ampujia riittää.
Salo peräänkuuluttaa turpeen kohteluun markkinaehtoisuutta ja luvituksen järkeistämistä. Nykyisin jokaisesta luvasta valitetaan, vaikka kyseessä olisivat jo valmiiksi luonnontilansa menettäneet suonpohjat. Pienet toimijat eivät uskalla ottaa satojen tuhansien eurojen riskiä vuosia kestävässä luvitusprosessissa, hän huomauttaa.
Turveala elää tällä Salon mukaan tällä hetkellä paradoksissa: kysyntää on enemmän kuin koskaan, mutta poliittinen ilmapiiri ja sääntelyviidakko tekevät vastaamisen siihen lähes mahdottomaksi.
Salon mukaan kyse ei ole vain yhdestä toimialasta, vaan koko suomalaisen alkutuotannon selkärangasta, jota ollaan murtamassa ideologisella itsepäisyydellä. Henkilökohtaisesti hän ei yritä enää miellyttää tai tarjota ratkaisuja kultalautasella. Ne on jo tarjottu, ja ne on hylätty, hän summaa.