Ulkopolitiikka-lehti: "Valtiot toimivat kuin nakkikioskin jono" – Ukrainan sota nosti moraaliset kysymykset kansainvälisen politiikan keskiöön
Ulkopolitiikka-lehden artikkelissa pohditaan moraalin merkitystä kansainvälisten suhteissa ja niiden tutkimuksissa. Jutun mukaan harva henkilö herättää tällä hetkellä yhtä suurta kiihkoa kuin John Mearsheimer. Chicagon yliopiston professori on saanut lokaa niskaansa syytettyään länsimaita Ukrainan kriisin kärjistymisestä täysimittaiseksi sodaksi.
Mearsheimer tunnetaan poliittisen realismin koulukunnan edustajana, ja hänen mukaansa Venäjän hyökkäys on luontevaa seurausta Ukrainan lähestymisestä lännen kanssa, Nato-jäsenyyden havittelusta ja pyrkimyksistä irtautua Venäjän etupiiristä.
Mearsheimerin ja realismikoulukunnan mukaan tästä seuraa, että tapa lopettaa sota ja estää sen leviäminen laajemmaksi konfliktiksi on antaa Venäjälle, mitä se haluaa – siis palkita Vladimir Putinin sotarikoksia tehtaileva hallinto osilla Ukrainan maata.
Näkemys vahvemman oikeudesta ei ole uusi, mutta Ukrainan sotaan sovellettuna se on ollut monille liikaa.
Itä-Eurooppaan erikoistunut kirjailija Anne Applebaum syytti jo keväällä Mearsheimeria Putinin kätyriksi. Taloushistorioitsija Adam Tooze puolestaan tuomitsi New Statesman -julkaisussa koko koulukunnan tunkkaisen imperialismin jatkeeksi.
Käytännössä keskustelussa on kyse siitä, mitä muun maailman – lähinnä länsimaiden – pitäisi tehdä Venäjän hyökkäyksen lopettamiseksi. Onko oikein jättää Ukrainan kaltainen pieni, mutta yhtä lailla itsenäinen maa isomman Venäjän määräiltäväksi, ja missä määrin on hyväksyttyä kiihdyttää väkivaltaa sen puolustamiseksi?
Ukrainan ja Venäjän tapauksessa on helppo todeta, että toinen osapuoli loukkaa toisen oikeutta olla olemassa, vieläpä hätkähdyttävän julmalla tavalla.
Moraalipohdintojen soveltuminen kansainväliseen politiikkaan on klassinen kysymys, sanoo käytännöllisen filosofian professori Juha Räikkä Turun yliopistosta Ulkopolitiikka-lehden haastattelussa.
Mitä tulee valtioiden keskinäiseen anarkiaan, Räikkä vertaa tilannetta nakkikioskin jonoon. Se on nimittäin vaarallinen paikka.
Viikonloppuisin aamuyöstä joku jonottajista saattaa alkaa käyttää oikeuttaan puhua tietyistä, tärkeistäkin asioista – ihmisoikeusloukkauksista, jonkin vähemmistön asemasta tai vastaavasta. Suurella todennäköisyydellä joku toinen jonossa kyllästyy puheeseen ja käyttää väkivaltaa.
Henkilö voi jälkikäteen sanoa, että hänellä oli oikeus puhua näin. Hän on siinä oikeassa, Räikkä toteaa. Joku toinen voi sanoa, että se oli ajattelematonta, koska järkevä ihminen tiedostaa mahdolliset seuraukset, jos päättää käyttää tätä oikeuttaan, hän jatkaa.
– Molemmat ovat oikeassa. He vain puhuvat eri asioista, Räikkä sanoo.
Ukrainaa neuvottelupöytään painostavat eivät välttämättä koe Venäjän toimintaa millään muotoa hyväksyttäväksi. He kuitenkin katsovat, ettei Venäjä tule muuttumaan tai lopettamaan sotaansa, joten on etsittävä kompromissia.
Maailma pitäisi epäilemättä muuttaa sellaiseksi, että kaikki saavat turvallisesti puhua suunsa puhtaaksi ilman pelkoa toisen ärsyyntymisestä väkivaltaiseksi. Kansainvälisissä suhteissa pitäisi pyrkiä toimimaan väkivallan riskien vähentämiseksi.
Esimerkiksi pyrkimykset integroida Venäjää Eurooppaan edustavat yhtä mahdollista tietä siihen, että Ukrainan kaltaiset maat saisivat rauhassa toteuttaa oikeuksiaan. Toisaalta Juha Räikkä muistuttaa esimerkin voimasta.
Kun yksi uskaltaa käyttää oikeuksiaan, muutkin saattavat rohkaistua. Lisäksi toiset asiakkaat voivat grillijonossa näyttää rähinöijälle, ettei väkivaltaa suvaita.
Suurvaltakilpailu, jossa isot määräävät miten pienemmät voivat toimia, on yhä relevantti teoria politiikan mahdollisten seurausten arvioimiseen.
– Mutta se ei tarkoita, että hyväksyisimme sellaisen maailman.