Ukrainan sodan suomalaiset vapaaehtoiset jäävät ilman kuntoutusta – "Pommihan siinä on odotettavissa"
Kun sodasta astuu siviiliin, hakee aina merkitystä ja tarkoitusta – sitä paikkaa, johon kuuluu. Näin kuvailee myös Ukrainan sodassa vapaaehtoistaistelijana sotinut Aleksi Lysander STT:n haastattelussa.
– Siviilissä puuttuu se tietty tärkeys. Se, miten ihmiset puhuvat bensan hinnasta, miten ihmiset puhuvat säästä, miten ihmiset puhuvat politiikasta. Miten merkityksetöntä se on. Siellä kentällä on kyse elämästä ja kuolemasta.
Sota voi Lysanderin mukaan tuhota ihmismielen täysin.
– Sehän voi tehdä ihmisen aivan hulluksi. Se huomattiin ensimmäisen maailmansodan aikana. Silloin oli vähemmän ymmärrystä. Nykyään olisi ymmärrystä, mutta ei sille asialle tehdä mitään.
Ukrainassa taistelevien suomalaisten vapaaehtoisten kuntoutus on tällä hetkellä suuri kysymysmerkki Suomen terveydenhuollolle.
Suomen valtion lähettämät sotilaat, jotka ovat palvelleet virallisissa kriisinhallintatehtävissä, ovat oikeutettuja valtion tukemaan kuntouttavaan toimintaan. Tukiverkossa on kuitenkin aukkoja. Lisäksi vapaaehtoiset sotilaat jäävät tämän avun ulkopuolelle.
Oulunkylän kuntoutuskeskuksen toimitusjohtaja Katja Ilvonen on tutkinut muun muassa Afganistanissa kriisinhallintatehtävissä palvelleiden sotilaiden kuntoutuksen ja tuen tarvetta.
Hän arvioi, että tulokset ovat heijastettavissa myös Ukrainasta palaavien suomalaisten vapaaehtoisten hyvinvointiin.
– Kun meidän tuloksiamme katsoo, niin pommihan siinä on odotettavissa, Ilvonen sanoo STT:n haastattelussa viitaten Ukrainan vapaaehtoisten mielenterveyteen.
Kriisinhallintatutkimuksen kyselyyn vastanneista joka viides palvelleista koki jälkikäteen operaation aiheuttamaa stressiä.
Kun tilanne kehittyy traumaperäiseksi stressihäiriöksi, oireet voivat näkyä esimerkiksi unettomuutena tai painajaisina. Traumaperäiseen stressireaktioon voi liittyä kuoleman tai vakavan haavoittumisen uhka, jolloin traumaattinen tilanne on aiheuttanut voimakasta pelkoa, kauhua tai avuttomuutta.
Traumaperäisen stressihäiriön diagnoosi edellyttää, että oireet kestävät vähintään kuukauden.
Oireita voi olla hankala tunnistaa, mikä jo itsessään pitkittää avun hakemista.
Lysander kertoo kärsivänsä jatkuvasta unettomuudesta. Hän kertoo nukkuvansa hyvin kerran kuussa.
– En tiedä, miten se ilmenee jollakin toisella. Tiedän, että joku Afganistanin veteraani ampui itsensä haulikolla. Toinen vissiin hyppäsi parvekkeelta.
Afganistanissa itsekin sotinut Lysander kertoo, että hänellä kesti kymmenen vuotta tajuta, että hänellä on ongelmia sodan jälkeisessä kuntoutumisessa.
– Kaverini kävi sodassa 30 vuotta sitten, ja hänellä kesti 20 vuotta tajuta, että hei, tässä on ongelmia. Minulla meni vain kymmenen vuotta. Minä olin nopea tässä. Vain kymmenen vuotta oli vakava masennus, eikä ollut apua. Kukaan ei halunnut auttaa.
Traumaperäisen stressihäiriön oireet voivat tulla esiin vasta kuukausia tai jopa vuosia palveluksen päättymisen jälkeen.
Valtiokonttori korvaa stressihäiriön hoidon Suomen valtion virallisissa kriisinhallintatehtävissä palvelleille henkilöille, kunhan oireet tunnistetaan viimeistään kuusi kuukautta palveluksen päättymisen jälkeen.
Tutkimuksessa lähes puolella oireilevista oireet kuitenkin alkoivat vasta kuuden kuukauden jälkeen.
– Laki on vuodelta 2017, ja lainsäädännössä on kehitettävää nimenomaan psyykkisen oireilun kannalta, Ilvonen sanoo.
Vapaaehtoisten tilanne on vielä hankalampi. Vaikka virallinen Suomi tukee monin tavoin Ukrainaa, Puolustusvoimat ei ole lähettänyt joukkoja sinne.
Ukrainassa sotineet suomalaiset vapaaehtoiset eivät ole valtion vastuulla, ja heidän kuntoutuksensa jää julkiselle terveydenhuollolle.
– En voi ohjata vapaaehtoisia muualle kuin julkiseen terveydenhuoltoon, koska heitä ei tällä hetkellä mikään laki tai asetus koske. Ukrainan tilanne on niin uusi, Ilvonen sanoo.
Ilvosen mukaan julkinen terveydenhuolto ei aina tunnista traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsivän oireilua eikä siten osaa antaa oikeanlaista apua. Lysanderin kokemuksen mukaan poliisi ymmärtää parhaiten sotaveteraanien tilannetta.
Muilla viranomaisilla ei ole tarpeeksi tietotaitoa, eikä Lysander ole tullut kohdatuksi oikein apua haettuaan. Tämän vuoksi hän on päättänyt, ettei aio hakea valtiolta enää apua.
Lysander kokee, että valtiota ei kiinnosta vapaaehtoisten kuntoutus.
– Olisihan se hienoa, jos saisi apua jostain. Mutta luulen, että se on vain poliitikkojen puhetta. En minä luota siihen. Mahtavaa, että koetetaan, mutta minulla on ainakin usko mennyt siihen, että ne saisivat mitään aikaiseksi.
Uudessa hallitusohjelmassa on otettu kantaa kriisinhallintaveteraanien tukitoimiin, ja niitä pyritään vahvistamaan muita pohjoismaisia järjestelyitä vastaaviksi.
Hallitusohjelmaan on kirjattu kansallinen kriisinhallintaveteraanikeskus, johon nykyiset palvelut koottaisiin yhteen. Lisäksi kuuden kuukauden aikaraja traumaperäiseen stressihäiriöön diagnosoimiseen pyritään poistamaan laista.
Ajatus poikkeuksellisten veteraanistatusten myöntämisestä Ukrainan vapaaehtoisille on ollut ilmoilla hoidon mahdollistamiseksi.
Ukrainan vapaaehtoisten tilanne mietityttää Ilvosta, sillä kriisinhallintaveteraanien kuntoutuksen virallisessakin järjestelmässä on vielä paljon kehitettävää.
– Vapaaehtoiset voivat lähteä minkälaisista taustoista tahansa. Terveydenhuollon täytyy varautua tähän, hän sanoo.
Lysander kokee veteraanien olevan tällä hetkellä täysin nollia.
– Ovathan Afganistaninkin veteraanit halunneet ja tarvinneet apua monta kymmentä vuotta. Sotilaille nostetaan hattua, mutta sitten, kun on veteraani, ei nostetakaan hattua. Kannattaa miettiä, mikä se ero on.