Ministeri Tuppurainen ei lähde arvuuttelemaan Fortumin toimitusjohtajan mahdollista vaihtumista – "Luotan uuden hallituksen arvostelukykyyn asiassa"
Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) sanoo odottavansa energiayhtiö Fortumin hallituksen uudelta puheenjohtajalta kykyä johtaa hallitusta uudessa muuttuneessa tilanteessa, jossa saksalainen Uniper ei enää ole mukana.
– Valtion strateginen intressi Fortumiin on ehkä entistäkin väkevämpi. Me haluamme turvata sähkön tuotannon Suomessa kaikissa olosuhteissa. Valtio-omistaja odottaa yhtiöltä myös investointeja Pohjoismaihin ja investointeja kotimaahan ja tässä tilanteessa odotukset ovat hyvin korkealla uuden puheenjohtajan suhteen, Tuppurainen sanoi tiedotustilaisuudessa.
Fortumin hallituksen kokoonpanoon esitetään useita muutoksia. Osakkeenomistajien nimitystoimikunta esittää hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi Pohjola Pankin entistä toimitusjohtajaa Mikael Silvennoista, joka toimii tällä hetkellä muun muassa myös lääkeyhtiö Orionin hallituksen puheenjohtajana.
Tuppurainen sanoi myös, että hän ei lähde arvuuttelemaan Fortumin toimitusjohtajan mahdollista vaihtumista.
Toimitusjohtajakysymys on Tuppuraisen mukaan Fortumin hallituksen arvioitavana, ja hän luottaa uuden hallitukseen arvostelukykyyn asiassa.
– Hallitus arvioi onko nykyinen toimiva johto, johtoryhmä näiden uusien haasteiden tuomien tehtävien tasalla.
Tuppurainen sanoo, että hänellä itsellään on luottamusta nykyiseen toimitusjohtajaan Markus Rauramoon.
Tuppurainen myös kiitti Fortumin hallituksen puheenjohtajuudesta luopuvaa Veli-Matti Reinikkalaa kovasta työstä erittäin paineistettuna aikana.
– Seitsemän vuoden tinki nyt päättyy ja on aika ojentaa hallituksen puheenjohtajuus uusille toimijoille, hän sanoi.