Tuore teos pureutuu keskustan vaikeuksien juurisyihin – kuusi keskustalaista arvioi kirjan raatorehellisiä väitteitä
Keskustan kannatuksen alavire on jatkunut vuosikausia. Menneisyyden mahtipuolue otti eduskuntavaalivoiton vielä vuonna 2015, mutta kroonisten vaikeuksien katsotaan alkaneen jo viimeistään 2010-luvun alussa.
Tästä huolimatta voi sanoa, että yrityksiä pureutua keskustan alavireen juurisyihin on ollut verrattain vähän.
Eräs uusi vakava yritys on Arttu Laaksosen ja Janne K. Mäkisen tuore teos. Tuntematon keskustalainen (Ajatuspaja Alkio 2026) analysoi tarkasti, mitä keskusta edustaa ja millaiset ihmiset tuntevat itsensä keskustalaisiksi. Samalla teos käy vuoropuhelua sen kanssa, miksi tälle aatesuunnalle ei löydy nykyajassa vastakaikua, johon se aiempina vuosikymmeninä tottui.
Sekä Laaksonen että Mäkinen tunnetaan keskustavaikuttajina. Heidän ehkä keskeisin johtopäätöksensä on, että keskusta ei osaa toimia sille epämukavassa identiteettipolitiikan ajassa.
Kuusi keskustavaikuttajaa arvioi teoksen ja sen väitteet Suomenmaalle. Suomenmaa julkaisee heidän kirjoittamansa arviot arvotussa järjestyksessä.
Arvioijat ovat Josefina Tuomala, Antti Kumpulainen, Silja Silvasti, Mika Riipi, Anu Vehviläinen ja Juha Kuisma. He edustavat eri ikäpolvia, tulevat erilaisista taustoista ja ovat toimineet monissa erilaisissa tehtävissä.
Suomenmaa pyysi vastaamaan erityisesti siihen, miten arvioijat näkevät teoksen johtopäätökset, ja mitä johtopäätöksiä keskustan ja keskustalaisten pitäisi teoksen pohjalta tehdä.
Juha Kuisma tunnetaan taustavaikuttajana ja tietokirjailijana. Hän on 71-vuotias taloustieteen kandidaatti Lempäälästä. ”50 vuotta keskustapolitiikkaa pohtinut”, hän kuvaa omin sanoin.
Mika Riipi on 51-vuotias hallintotieteiden maisteri ja ensimmäisen kauden kansanedustaja Sodankylästä. Ennen politiikkaa hän on työskennellyt 25 vuotta julkisen sektorin johtotehtävissä, viimeiset kymmenen vuotta Lapin maakuntajohtajana.
Silja Silvasti on 33-vuotias ”rivijäsen” Helsingistä. Hän työskentelee yhteiskuntasuhdepäällikkönä ja on toiminut esimerkiksi ministerin erityisavustajana.
Josefina Tuomala on 23-vuotias tuore keskustalainen. Hän on vaikuttanut opiskelijapolitiikassa esimerkiksi Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana ja ollut Varusmiesliiton hallituksessa.
Anu Vehviläinen on 62-vuotias filosofian maisteri ja entinen keskustan kansanedustaja, ministeri ja eduskunnan puhemies Joensuusta.
Antti Kumpulainen on 25-vuotias kansainvälisen turvallisuuspolitiikan ja hallintotieteen maisteriopiskelija Tampereen yliopistosta. Hän johtaa kotikuntansa Nurmijärven keskustanuoria.
Juha Kuisma:
Pitkästä aikaa askel eteenpäin keskustalaisen itsetiedostuksen alalla. Teos on myös akateemisten sääntöjen mukainen tutkimus poliittisesta motivaatiosta. Kirja osoittaa, että keskustassa ei ymmärretä sitä sielullista rakennetta, joka saa ihmisen aktivoitumaan politiikassa. Lähipalvelujen puolustaminen on välttämätöntä, mutta ei riitä aatteeksi.
Kirjan pohjalta se joka ymmärtää, voi oivaltaa, että puolueen tulisi oivaltaa ja kehittää esiin nykyaikaisen keskustalaisen identiteetin perusteet. Minkä?
Otetaan vauhtia menneestä. Keskustalainen motivaatio on perustunut vuoden 1918 äärimmäisyyksien muistamiseen ja korjaamiseen. Se on saanut voimaa torpparivapautuksesta ja karjalaisten asuttamisesta. Siinä oli mukana sodankäyneitten miesten kokemus, että Neuvostoliitto oli uhka, jota piti sotaan joutumatta torjua. Siinä oli 1970-luvun oivallus, että valtion kautta pystymme saamaan kautta maan yliopistot, ammattikoulut, musiikkiopistot ja terveyskeskukset. Siinä oli 1990-luvun optimismi: maakuntakeskukset pystyvät menestyksellä kilpailemaan jopa maailmanmarkkinoilla.
Mutta mitä sen jälkeen? Ei mitään. Keskustan politiikka on perustunut asioiden yhteensovituksiin. Jos ohjelmatyössä onkin keksitty jokin uusi oivallus, profiilia luova nosto, viimeiset päätöksenteon portaat ovat putsanneet nekin pois liian riskaabeleina. Tuloksena on hyviä ajatuksia, jotka eivät kosketa ketään.
Identiteetti on ihmisen kokema asia, joka vaatii tunnustetuksi tulemista.
Henkilökohtainen käsitykseni on, että asumisesta (toteutuneesta tai toivotusta) voisi löytyä keskustaa yhdistävä uusi identiteetti.
Mika Riipi:
Olen pitkän linjan viranhaltijana ollut poliitikan rajapinnassa koko 2000-luvun, mutta sen sisälle asettauduin vasta 2023. Tässä mielessä kirja oli minulle monella tapaa aatteellisesti avaava ja ehkä osaltaan myös vastasi kysymyksiin, joita olen politiikassa vähän kummeksunut.
Melko pian aloittaessani valtiopäivätyön minua rupesi kummeksuttamaan työn tavoitteellisuuden puute. Yksittäisiin lakiesityksiin rakennettiin kanta ja nopearytminen sosiaalisen median kyllästämä päivän politiikka luonnistui, mutta mikä oli se iso kuva Suomesta, johon nähden me keskustassa oppositiopolitiikkaa teimme? Mitä konkreettista tarinaa halusimme suomalaisille kertoa?
Tilanne häiritsi minua niinkin paljon, että ensimmäisenä kesänä kirjoitin omaa työtäni varten pamfletin, oman konkreettisen visioni Suomen suunnasta tämän ajan muutospaineissa. Minusta tarvitsemme päivänpolitiikan yli kurkottavaa tavoitetta ja tarinaa, josta voi rakentaa konkreettisia ja rohkeitakin avauksia.
Minusta tässä kirjassa lähestytään samaa tematiikkaa mielenkiintoisesti, tavoitteen ja tarinan sijaan identiteetin kautta. Elämme nyt monella tapaa valtavissa murroskohdissa niin sotien, julkisen talouden, ilmastonmuutoksen kuin tekoälynkin kanssa ja puolueen kyvyttömyys riittävän syvään itsemäärittelyyn on keskeinen syy siihen, että emme erotu riittävällä tavalla.
Kirjassa on hyvin rakennettu keskustalaisen maailmankuvan runkotolppia, jotka koen myös itse tärkeiksi. Niiden varaan on rakennettavissa keskustalaisia, rohkeita ja uudistavia ratkaisuja tulevaisuuden isoihin muutospaineisiin. Tarvitaan vain rohkeutta ja johtajuutta.
Silja Silvasti:
Tuntematon keskustalainen tuo yhteen langanpäitä puolueelle, jonka olemassaolon kudelma on aikojen saatossa rispaantunut reunoista. Esitän kaksi huomiota ja yhden eteenpäin katsovan ajatuksen kirjasta.
Ensimmäisenä yllätyin, miten vähäisenä sosiaaliturvan merkitys maalautui kirjassa. Heikommasta huolehtimisesta puhutaan, mutta mitä se tarkoittaa? Kysymys on ajankohtainen, sillä puolueet tuntuvat ajavan suomalaista yhteiskuntaa kohti prekaareja työmarkkinoita tekoälyllä tehostamisen ja velkajarrun siivellä.
Toinen huomioni kiinnittyi keskustalaisten erityiseen luontosuhteeseen. Aatteeseemme kuuluu vahvasti yhteisvastuu ja yhteisöllisyys, mutta keskustalainen luontosuhde näyttäytyy henkilökohtaisena ja omistuspohjaisena. Koko kylä kasvattaa lapsia, mutta hakkuut ovat yksin maanomistajan asia.
Kolmantena, eteenpäin katsovana asiana kirja kirkasti näkemystäni siitä, miten vanhuspalveluiden tulee olla keskustalaisen tekemisen keskiössä 2030-luvulle tultaessa. Ikääntyvän yhteiskunnan haasteet koskettavat kaikkia suomalaisia asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta. Ikääntyneiden hoivaan ja huolenpitoon kiteytyvät keskustalaisen identiteetin peruspalikat: jokaisen ihmisen arvokkuus, lähipalveluiden merkitys ja vastuullisuus.
Ikääntymisen huippuvuosien hoitaminen on myös vedenjakaja nuoremmille sukupolville. Tulevina vuosina mitataan, voivatko ikäiseni luottaa siihen, että yhteiskunta tulee vastaan, kun omat voimat eivät riitä. Väitän, että tämä on yhteiskunnan eheyden, veronmaksuhalukkuuden ja tulevaisuususkon kannalta kohtalonkysymys Suomelle ja puolueelle.
Josefina Tuomala:
Teos kiteyttää onnistuneesti keskustan nykyisen ideologisen tilanteen yhteen pakettiin. Suosittelen lämpimästi teokseen perehtymistä kaikille keskustalaisille. Tunnistan hyvin kirjassa kuvatun haasteen, puolueen ydinviestin esiin tuomisen. Kirja vahvisti näkemystäni siitä, että ydinviestiä on tarpeen kirkastaa, sillä vaikuttamisen palo ei voi roihuta ilman näkyvää ja selkeästi sanoitettua ideologiaa. Teos sai todella pohtimaan, miksi politiikkaa on tärkeää tehdä juuri keskustan riveissä.
Kirja nostaa ansiokkaasti esiin keskustalaisen käsityksen ihmisyydestä. Samalla siinä pohditaan niitä tekijöitä, jotka erottavat keskustan muista puolueista. Omasta mielestäni merkittävin erottava tekijä on juuri puolueen ihmiskuva. Kirjan mukaan keskustalainen ihmiskuva perustuu ajatukseen ihmisen ”itsenäisestä kyvystä ja sisäisestä pyrkimyksestä kasvaa sekä kehittyä”. Keskustassa todella uskotaan jokaisen ihmisen ahkeruuteen ja mahdollisuuksiin. Niinhän usein on, että ihmisistä tulee sitä, mitä heiltä odotetaan. Kirjan sanoin: ”sitä saa niittää, mitä kylvää”. Tämä oli yksi kirjan antoisimmista oivalluksista minulle.
Kirjan suhtautuminen somepoliitikkoihin tuntuu paikoin turhan kriittiseltä. Menestyminen sosiaalisessa mediassa ei sulje pois poliittista osaamista, aikansa taitavimmat poliitikot ovat aina hallinneet oman aikakautensa viestintävälineet.
Kirja tarjosi näin tuoreelle keskustalaiselle syväsukelluksen puolueen tilanteeseen, ja kaupan päälle sain myös puraisun puolueen historiaan. Puolueen vahvuudet ja heikkoudet sanoitetaan teoksessa rehellisesti, mikä on erityisen arvokasta.
Anu Vehviläinen:
Kirja on vakava yritys selittää keskustaa. Se ei ole kevyt, nopeasti kyhätty pamfletti. Haastattelu- ja lähdeaineisto tuovat kantovoimaa.
Kirjoittajien mukaan puolueelta on jäänyt näkemättä, että enää eivät ratkaise vain arkielämän poliittiset kysymykset, vaan yhä enemmän identiteettiin liittyvät asiat. Moderni yksilö haluaa samastuttavuutta ja sitä, että hänet tunnustetaan arvokkaana yksilönä. Jaan ajatuksen, että keskusta puhuu usein enemmän julkisyhteisöistä, organisaatioista ja rakenteista kuin ihmisestä.
Mäkinen ja Laaksonen sanovat, että keskustan politiikka on etääntynyt puolueen syväidentiteetistä. Osittain jaan tämän. Kirjoittajat väittävät, että vallan tavoittelusta on tullut puolueelle itseisarvo. Itse ajattelen, että puolueen on haluttava vastuuseen, mutta ei millä hinnalla hyvänsä ja ei koko ajan valtapyrkimyksiään toitottaen. On oltava nöyryyttä äänestäjien edessä.
Yhdyn siihen, että hallituksessa olo rapauttaa puolueen olemusta. Silloin ajattelemme pragmaattisesti ja liikaa hallinnon ja valtion näkökulmasta. Hallitusvastuu syö poliittista mielikuvitustamme.
Hallituksessa puolue ei kykene toteuttamaan puhtaasti identiteettinsä mukaista politiikkaa. Tämä koskee myös keskustalaisia kunnissa ja alueilla. Sote-keskusten ja oppilaitosten lopettamisia ei ole voitu estää, vaikka sydäntä on riipaissut.
Keskustan on valittava, missä tulevaisuusasioissa se tavoittelee omistajuutta. Kirjoittajien mukaan pitkäaikaisella strategisella otteella puolue voi menestyä. Heitän vastapallon: Onko kykyä ja energiaa siihen, kun velkajarru painaa päälle ja koko Suomea pitäisi puolustaa?
Antti Kumpulainen:
”Keskustan tuntemattomuus ei johdu identiteetin olemuksellisesta puutteesta, vaan siitä, että puolueen politiikka on etääntynyt tästä identiteetistä.” Tämä teoksen sitaatti tiivistää hyvin teoksen keskeisen sanoman ja sen ongelman, johon kirjalla pyritään tarttumaan.
Oli piristävää lukea puolueen sisältä nousevaa kriittisen realistista arviota keskustasta, sen asemasta nykyisellä poliittisella kentällä ja laajemmin suomalaisessa yhteiskunnassa. Tämä on erityisen tervetullutta, sillä en usko, että puolueessa on suhtauduttu riittävän vakavasti nykyiseen kannatuksen laskuun tai siihen, miksi yhä harvempi suomalainen kokee keskustan omakseen.
Kirjassa esitetään, että keskustan strategia on pitkälti rakennettu pääministeripuolueen roolin ympärille. Samalla puolue on kuitenkin etääntynyt nykyajasta ja ihmisten tarpeesta samaistua johonkin itseään suurempaan. Tämän seurauksena keskusta on ajautunut tilanteeseen, jossa yksi Suomen historian merkittävimmistä puolueista on monelle suomalaiselle sekä tuntematon että vaikeasti ymmärrettävä.
Mielestäni on pöyristyttävää, että tilanteessa, jossa kyselyiden mukaan noin puolet suomalaisista haluaisi asua maaseudulla, ihmiset etääntyvät yhteisöistään, yhteiskunta polarisoituu ja maailmanpolitiikan huomio kohdistuu yhä vahvemmin arktiselle alueelle, keskusta ei ole onnistunut profiloitumaan näiden suurten kysymysten ratkaisijana. Puolueella olisi historiansa ja arvojensa ansiosta erinomaiset edellytykset tarjota ratkaisuja juuri näihin haasteisiin, mutta sen sijaan se on liian usein jäänyt yksittäisten poliittisten kysymysten kommentoijaksi.
Laaksonen, Arttu; Mäkinen, Janne K.: Tuntematon keskustalainen, Ajatuspaja Alkio 2026, 141 s.