Trumpin tullit näkyvät jo amerikkalaisten kukkarossa − kuitteihin ilmestyi uusi rivi
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin aloittama kauppasota näkyy jo amerikkalaiskuluttajien kukkarossa, CBS News kertoo.
Osa amerikkalaisista yrityksistä on jo siirtänyt Trumpin julistamat tullimaksut kuluttajahintoihin, ja monet muut ovat varoittaneet asiakkaitaan, että hinnankorotuksia on luvassa. Osa kuluttajista on myös ryhtynyt hamstraamaan tuotteita, joiden hintoihin odotetaan korotuksia.
Eräät yritykset ovat lisänneet kuitteihinsa ylimääräisen ”tullilisä”-rivin ja ilmoittaneet hinnankorotuksista verkkosivuillaan ja asiakaskirjeissään.
Italiassa tuotettuja jalkineita Yhdysvalloissa myyvä Labucq-yritys ilmoitti sosiaalisen median julkaisussaan, että mikäli Trumpin ilmoittamat 20 prosentin tullit EU-maille tulevat voimaan, yritys joutuu nostamaan hintojaan 10 prosentilla huhtikuun puolivälissä ja uudelleen 10 prosentilla toukokuun alussa.
Myös siruvalmistaja Micron ilmoitti siirtävänsä tullimaksut asiakkailleen, samoin kuin rakennusten turvajärjestelmiä tuottava Honeywell Building Automation, jonka hinnoittelussa on jo mukana 6,4 prosentin tullilisä.
Verkkokauppajätti Amazon.comin toimitusjohtaja Andy Jassy kertoo CNBC:lle tullimaksujen vaikuttavan myös Amazonin hinnoitteluun.
Seksituotteita myyvä Dame-yritys on puolestaan lisännyt kaikkien verkkotuotteidensa hintoihin automaattisen viiden dollarin ”Trumpin tullilisän”. Yrityksen toimitusjohtaja Alexandra Fine toteaa CBS Newsille, että lähes kaikki sen myymät tuotteet tuotetaan Kiinassa.
– Lisäämällä Trumpin tullilisä -rivin kassatapahtumaan haluan muistuttaa ihmisiä siitä, että kyse on meihin kohdistuvasta ylimääräisestä verosta. Haluan ihmisten ymmärtävän, miksi tuote on kalliimpi – että se johtuu tehdyistä poliittisista päätöksistä, Fine sanoo.
Vaikka Trump on perääntynyt koko maailmaa koskevista korkeista tuontitulleista 90 päivän ajaksi, hänen aiemmin ilmoittamansa 10 prosentin tullit ovat edelleen voimassa, samoin kuin kiinalaisia tuotteita koskevat 145 prosentin tullit. Kiina on vastannut 125 prosentin tulleilla amerikkalaisille tuotteille.
Perjantaina Trumpin hallinto ilmoitti vapauttavansa muun muassa älypuhelimet ja tietokoneet tuontitulleista. Tullihöllennysten odotettiin vähentävän tulleista amerikkalaisille kuluttajille aiheutuvia lisäkustannuksia.
Sunnuntaina Trump kuitenkin lisäsi tullipolitiikkansa aiheuttamaa hämmennystä vihjaamalla, että elektronisia laitteita koskevat tullihöllennykset voivat jäädä lyhytikäisiksi hallinnon suunnitellessa uusia tullimaksuja muun muassa puolijohteille.