Tämä puute vaivaa monia työikäisiä – Näin tarkistat
Monella työikäisellä näkyy merkittäviä alaraajojen lihasvoiman puutteita, vaikka fyysiseen toimintakykyyn ja erityisesti liikkumiseen liittyvät ongelmat ovat yleisimpiä vanhimmissa ikäryhmissä.
Asiasta kertoo Suomen Punainen Risti (SPR) tapaturmien ehkäisystä kertovassa tiedotteessa. Tietonsa SPR pohjaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) vuoden 2023 Terve Suomi -tutkimukseen.
Tiedotteen mukaan 55–64-vuotiaista suomalaisista joka viidennellä naisella ja joka kymmenennellä miehellä on vaikeuksia kyykistyä.
– Suomen väestö ikääntyy, ja tulevaisuudessa yhä useampi kärsii toimintakyvyn ongelmista. Ikääntyneillä heikentynyt fyysinen toimintakyky voi ilmetä myös tasapainovaikeuksina, ja se lisää riskiä koti- ja vapaa-ajan tapaturmille kuten kaatumisille ja putoamisille, tiedotteessa sanotaan.
Fyysistä toimintakykyä voi kehittää liikunnalla. Tärkeintä on aloittaa omalta lähtötasolta. Harjoituksia voi vaikeuttaa ja nopeuttaa kunnon kohotessa.
Tiedotteessa annetaan muutamia vinkkejä oman fyysisen toimintakyvyn tarkistamiseen.
Testauksessa täytyy kokeilla, sujuvatko muutamat yksinkertaiset harjoitukset. Jos liikkeet eivät onnistu tai ne tuottavat haasteita, kannattaa etsiä itselle sopivimmat tavat vahvistaa esimerkiksi lihasvoimaa ja tasapainoa.
Harjoitukset:
- Seiso hampaita pestessäsi tukevasti siten, että takimmaisen jalan varpaat ovat etummaisen jalan kantapäässä kiinni. Toista molemmilla jaloilla.
- Nouse kaksi kerrosta portaita pysähtymättä.
- Kahvin tippumista odotellessa tee 10 kyykkyä peräkkäin siten, että sormet koskettavat lattiaa. Vaihtoehtoisesti nouse tuolilta kädet ristissä rinnalla.
- Television katselun lomassa seiso jalat yhdessä. Taivuta eteenpäin selkä suorana ja polvet ojennettuina. Kosketa käsillä polvitaipeisiin.