Sveitsissä kasvaneelta Funda Yilmazilta evättiin kansalaisuus – kritiikki mielivaltaisia haastatteluja kohtaan yltyy

Moni haluaa korvata haastatteluja järjestävät luottamushenkilöt virkamiehillä
Sveitsi

Sveitsissä syntyneen Funda Yilmazin hylätty kansalaisuustesti on herättänyt kovaa kritiikkiä maan tiukkaa linjaa kohtaan, kertoo The Guardian .

Koko elämänsä Sveitsissä asunut Yilmaz, 25, puhuu sujuvasti paikallista murretta.

Lisäksi hän läpäisi kirkkaasti kansalaisuustestiin kuuluvat kirjalliset kokeet.

Aaraun kaupungissa piirtäjänä työskentelevä Yilmaz ei kuitenkaan osannut vastata oikein kysymykseen käytetyn öljyn kierrättämisestä.

Hän ei myöskään pystynyt nimeämään muita paikallisia ruokakauppoja, kuin saksalaisen kauppaketju Aldin myymälän.

Sveitsiläiseksi perinteikkääksi urheilulajiksi Yilmaz nimesi hiihdon, mutta se ei raadille kelvannut.

Paikallisista valtuutetuista koostuva haastatteluja järjestävä raati kritisoikin Yilmazia tämän heikosta kotikaupungin tuntemuksesta.

Yilmazin tapauksen myötä Sveitsissä on vaadittu koko kansalaisuustestin uudistamista.

Yilmaz päätyi hakemaan Sveitsin kansalaisuutta, koska hän haluaisi ottaa aktiivisemmin osaa maassa usein järjestettäviin kansanäänestyksiin.

Sveitsin vaalijärjestelmä on sekoitus suoraa ja edustuksellista demokratiaa.

Yilmazin tapauksen myötä Sveitsissä on vaadittu koko kansalaisuustestin uudistamista.

Esimerkiksi paikallisista valtuutetuista koostuvia raateja on vaadittu korvattaviksi virkamieshaastatteluilla.

Viime helmikuussa sveitsiläiset päättivät äänestyksessä, että kolmannen sukupolven maahanmuuttajien kansalaisuustestejä pitää helpottaa.

Kanta voitti, vaikka maan oikeistopoliitikot näkivät päätöksessä suuria turvallisuusriskejä.

Ennen helmikuun kansanäänestystä kansalaisuuden saattoi saada nopean prosessin kautta vain kuusi vuotta sveitsiläisen kanssa naimisissa olleet.