Suvun vaiheet innoittivat muiden muassa Putinia – 410 vuotta sitten Venäjä valitsi suuntansa
Venäjän historiassa tapahtui 410 vuotta sitten käänne, joka muutti tulevia vuosisatoja.
Tuolloin 21. helmikuutta 1613 Romanovien suvun noususta valtaistuimelle päätettiin. Suku oli vallassa seuraavat 304 vuotta.
Sekasorron aika Venäjällä oli jatkunut vuodesta 1598. Nähtynä oli nälänhätää, sisällissotaa, lukuisia tsaareja ja Puola peräti valloitti Moskovan. 1612 Puolan joukot ajettiin Moskovasta pois, mutta sota Puolaa vastaan jatkui vuoteen 1618 asti.
800-luvulta asti vallassa ollut Rurikin dynastia oli tullut tiensä päähän vuonna 1598, ja kiistat oikeutetusta tsaarista alkoivat. 1613 säätykokous Zemski sobor päätyi siihen, että Rurikin sukuun mutkan kautta kuulunut Mikael Romanov oli oikeutettu hallitsija. Hänelle itselleen kerrottiin asiasta vasta valintaa seuraavan kuun aikana.
Vasta 16-vuotias Mikael kieltäytyi kunniasta itsepintaisesti.
– Olette valittu hallitsijaksi, joka valaisee Venäjän tsaarikuntaa kuin aurinko, pajarit sanoivat suunnilleen.
Vaadittiin kuuden tunnin taivuttelut, kunnes Mikael suostui.
Nuori Mikael ei ollut vahva hallitsija, ja Zemski sobor ja sotapäälliköt kykenivätkin käyttämään valtaa enemmän kuin olisi kuulunut. Mikael kuitenkin uudisti Venäjän hovin ja järjesti yhteiskuntaluokkien keskinäisiä suhteita jakamalla pajariston neljään eri luokkaan.
Tsaari Mikael Romanov sairasteli viimeisinä vuosinaan ja kuoli vuonna 1645 ollessaan 49-vuotias. Häntä seurasi hänen poikansa Aleksei.
Romanovin suvun valta-aikana Venäjä teki itsestään suurvallan. Lähtökohdat olivat hyvät jo Mikaelin noustessa valtaan. Venäjällä oli 14 miljoonaa asukasta siinä missä toisessa johtavassa Euroopan maassa Englannissa oli vain neljä miljoonaa.
Siperia oli suunta, johon Venäjän oli helppo laajentua, kun taas läntisen Euroopan mailla ei ollut käytössään samalla tavalla vapaata tilaa. Osittain siksi ne päätyivät kilpailemaan merentakaisista siirtomaista. Tähän kisaan taas Venäjä ei päässyt.
Merkittäviä suvun tsaareja ja (vuodesta 1721) keisareita tai keisarinnoja olivat esimerkiksi Pietari I Suuri (vallassa 1682–1725) ja Katariina II Suuri (1762–1796). Suomen suuriruhtinainakin toimivat autonomiamme aikaiset Venäjän keisarit Aleksanteri I (1801–1825), Nikolai I (1825–1855), Aleksanteri II (1855–1881), Aleksanteri III (1881–1894) ja Nikolai II (1894–1917).
Nikolai II murhattiin Venäjän vallankumouksen jälkimainingeissa kesällä 1918. Kommunistit pyrkivät näin estämään vaatimukset jonkun tietyn hallitsijan oikeutuksesta palata valtaistuimelle. Verisen sisällissodan jälkeen syntyi sosialistinen Neuvostoliitto, eikä Neuvostoliitto saati Venäjä enää ole nähnyt vallankahvassaan monarkkia. Vuonna 1991 perustettu uusi Venäjä siirtyi heti presidenttijärjestelmään.
Erityisesti Romanovin suvun 1700-luvun vaiheet ovat innoittaneet nykyistäkin venäläistä nationalismia. Pietarin ja Katariinan kaudet olivat vahvaa laajenemisen aikaa. Pietari Suuri myös modernisoi Venäjän opiskeltuaan läntisessä Euroopassa. Hän myös perusti Pietarin kaupungin, joka toi Venäjälle geopoliittisen jalansijan Itämeren alueella.
Venäjän nykyisen presidentin Vladimir Putinin tiedetään ihailevan erityisen paljon juuri Pietari Suurta.
Aleksanteri I muistetaan taistelusta Napoleonia vastaan ja Suomen autonomisen aseman järjestämisestä, toki osana Venäjän keisarinistuinta. Aleksanteri II lopetti maaorjuuden Venäjällä ja aloitti Suomessa valtiopäivät uudelleen vuosikymmenten jälkeen. Puolassa Aleksanteri II tosin muistetaan kovaotteisena ja verisenä keisarina, siinä missä Suomen kannalta Aleksanterista puhuttiin hyvänä keisarina.
Nikolai II:n hallinto aloitti maan rajatun demokratisoimisen, mutta teki vakavia virheitä ensimmäisen maailmansodan aikana. Tämä osaltaan johti vallankumousmielialan syntymiseen.
Romanovin suku on edelleen olemassa, mutta sisäisenä ongelmana on vuonna 1992 alkanut kiista siitä, kenelle kuuluu suvun päämiehen asema. Vaatimuksia Venäjän kruunuun suku ei ole esittänyt 1920-luvun jälkeen.
Lähteenä mm. Montefiore, Simon Sebag; Romanovit 1613–1918. WSOY 2016.