Suurvaltajännitteiden kiristyminen kiihdyttää kilpajuoksua Afrikassa – tuon kilpailun kuumiin pisteisiin Jutta Urpilainen masinoi uusia investointeja

EU-komissaarin palkanlisään tuntuu kuuluvan vääjäämättömästi ainakin yksi toimikaudelle osuva maailmanluokan kriisi. Vielä runsas vuosi sitten moni olisi nimennyt nykyisen komission pahimmaksi koitokseksi taistelun koronaviruspandemiaa vastaan, mutta arviota on sittemmin täytynyt päivittää.

Venäjän laajentama hyökkäyssota Ukrainassa on aiheuttanut Eurooppaan turvallisuuskriisin, jollaista on mahdotonta löytää lähimuistista. Sodan pitkittyessä yhä näkyvämmäksi ovat tulleet myös muut kiristyvät valtapoliittiset jännitteet.

Muutos näkyy Jutta Urpilaiselle (sd.), joka on työskennellyt kansainvälisistä kumppanuuksista vastaavana komissaarina vuodesta 2019 saakka.

– Kun Ursula von der Leyenin komissio aloitti, niin silloinhan me kutsuimme itseämme geopoliittiseksi komissioksi. Meidän yksi tavoitteemme vihreän ja digitaalisen siirtymän ohella oli vahvistaa EU:n roolia maailmassa. Ja moni silloin vähän nosti kulmakarvojaan, että mitäs tämä oikein sitten tarkoittaa, Urpilainen sanoo STT:lle.

Urpilainen antaa haastattelua Euroopan komission ristin muotoisessa Berlaymont-rakennuksessa Brysselin EU-korttelien ytimessä. Kahdeksannen kerroksen työhuoneen ikkunasta näkyvät EU:n neuvoston rakennukset.

Urpilaiselle tärkeintä työsarkaa komissiossa on 300 miljardin euron Global Gateway -investointistrategia, jolla edistetään digitaalista siirtymää, ilmasto- ja energiainvestointeja, liikennehankkeita, tutkimusta ja koulutusta sekä terveysjärjestelmiä etenkin globaalissa etelässä. Alueella tarkoitetaan Aasian, Tyynenmeren, Afrikan, Latinalaisen Amerikan ja Karibian maita.

Hankkeiden nauha ulottuu esimerkiksi Vietnamin ja Keski-Aasian energiahankkeista Pohjois-Makedonian ja Bulgarian ratahankkeeseen, eri Afrikan maiden uusiutuvan energian projekteihin, litiumin ja kuparin tuotantoketjun pystyttämiseen Chilessä ja vaikkapa vesi- ja viemäröintijärjestelmän rakentamiseen Ecuadorissa.

Tavoitteena on lisätä kestävän kehityksen mittarit täyttäviä investointeja. Samalla globaalin etelän suhtautumisesta vihreään siirtymään, demokratiaan ja kansainvälisiin sääntöihin on tullut yhä tärkeämpää myös toisesta syystä.

Maailmanpoliittinen tilanne on muuttunut yhä jännitteisemmäksi, ja totuttu järjestys natisee liitoksissaan.

Urpilainen hahmottaa useita erilaisia tapoja siinä, kuinka eri maat tai alueet pyrkivät globaalissa etelässä toimimaan. Tämä näkyy esimerkiksi Afrikassa.

Venäjän strategia on ollut tarjota turvallisuuspalveluita Wagner-palkka-armeijan avulla Malin kaltaisille maille, joissa ääriryhmien toiminta on ollut ongelma. Vastapalveluksena Venäjä pääsee käsiksi paikallisiin kaivoksiin.

Kiina puolestaan on lainoittanut useita Afrikan maita, mikä on nostanut niiden velkatasoa. Urpilainen katsoo Kiinan toiminnan olevan pohjimmiltaan sitä, että raaka-aineet kuljetetaan Kiinaan, jatkojalostetaan siellä ja osin kuljetetaan jalostettuina takaisin Afrikkaan.

Ja ovat maanosassa eurooppalaisetkin.

– Meidän ajattelumme lähtee siitä, miten tuomme myös lisäarvoa kohdemaalle, jotta sen maan oma liiketoimintaympäristö, teollinen perusta ja tuotantokapasiteetti kehittyvät, Urpilainen sanoo.

Perinteinen kritiikki kehitysavulle on, että se ei ole toistaiseksi näyttänyt tekevän maista omavaraisia. Mitä Urpilainen vastaisi ihmisille, jotka ajattelevat näin?

Hänen mukaansa Euroopan tavoitteet näkyvät parhaiten maissa, joissa vallanpitäjillä on omaa halua sitoutua tavoitteisiin ja myös tietynlaista omistajuutta niihin. Esimerkiksi hän ottaa Ruandan rokotetuotannon, jonka on tarkoitus käynnistyä ensi vuonna.

– On aika uskomatonta nähdä, että yhdessä vähiten kehittyneessä maassa on pystytty tosi nopeasti panostamaan siihen liiketoimintaympäristön kehittämiseen niin, että nyt siellä rokotetoiminta alkaa.

Vastaavasti Venäjä menestyy siellä, missä paikallisilla vallanpitäjillä on kysyntää voimalle.

Euroopan ja globaalin etelän roolit hahmottuvat Euroopasta käsin helposti auttajaksi ja autettavaksi. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa pakottaa katsomaan asiaa toisin.

Eurooppalaiset tarvitsevat nyt tukea muilta, jotta Euroopan turvallisuusjärjestystä ei sanelisi Venäjän tavoite hankkia itselleen etupiiri lähialueilta. Samaan aikaan monet globaalin etelän maista ovat pidättäytyneet tuomitsemasta Venäjän toimintaa esimerkiksi YK:n yleiskokouksen äänestyksissä.

– Heidän näkökulmastaan tietysti Ukrainan sodassa on paljolti kysymys myös lännen ja idän välisestä sodasta, suurvaltojen välisestä sodasta. Ja sen takia myös osassa globaalin etelän maista on haluttomuutta ottaa siihen sotaan vahvasti kantaa, Urpilainen sanoo.

Länsi ei myöskään automaattisesti hahmotu globaalissa etelässä niin sympaattisena ja tenhovoimaisena kuin eurooppalaiset toivoisivat. Koronapandemian aikana rokotuskattavuus esimerkiksi Afrikassa on edennyt läntisiä maita hitaammin, mikä on ollut omiaan lisäämään epäoikeudenmukaisuuden tunnetta ja on kirvoittanut Afrikan maiden johtajilta kriittisiä puheenvuoroja.

Lisäksi historian painolasti kolonialismista on Euroopalle armoton.

– Useassa Afrikan maassa on vallassa poliittisia johtajia, jotka ovat vaikka saaneet koulutuksensa aikoinaan entisessä Neuvostoliitossa, Urpilainen sanoo.

Eurooppa on kieltäytynyt rahoittamasta sotataloutta Afrikassa, mutta nyt se pitää Ukrainan tukemista asein tärkeänä. Se näyttäytyy monille Afrikan maille ristiriitaisena, mitä Venäjä pyrkii Urpilaisen mukaan parhaansa mukaan vahvistamaan.

Millä reseptillä Eurooppa siis voisi saada globaalin etelän puolelleen?

Urpilainen pitää oikeana toimintatapana yhteistyötä, jossa toista osapuolta katsotaan silmien tasolta. Eri maita ei siis pitäisi ainakaan rangaista vähentämällä kehitysapua siksi, että jokin maa ei ole äänestänyt YK:ssa Euroopan mukana.

– Ylhäältä sanelun aika on ohi. Siihen en usko, että mennään ja isketään nyrkkiä pöytään ja sanotaan, että ottakaa tai jättäkää. Koska kilpailu on niin kovaa, että jos Eurooppa kääntää selkänsä, niin varmasti tilalle on heti monta muuta tarjoajaa.