Alkosta ostetaan sunnuntaisin tavallista kalliimpia juomia
Asiakkaat ostavat Alkosta sunnuntaisin arvokkaampia juomia kuin arkena, Alko kertoo.
Sunnuntaisin juomia hankitaan kuitenkin määrällisesti vähemmän kuin muina päivinä.
Alkot ovat voineet olla auki sunnuntaisin heinäkuun alkupuolelta saakka, kun uusi alkoholilaki tuli voimaan. Alkon mukaan sunnuntain aukiolo näkyy pienenä laskuna alkuviikon asiakasmäärissä. Lisäksi asiointia on siirtynyt lauantai-illan myöhäisemmille tunneille.
Alkon mukaan arkisin ja myös viikonloppuna suosituin juomaryhmä on viini. Tällä hetkellä 55 Alkon myymälää on auki sunnuntaisin.
Alkon myymien juomalitrojen määrä väheni 1,9 prosenttia heinä-syyskuussa viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Muun muassa viinien kokonaismyynti laski lähes seitsemän prosenttia, Alko kertoo.
Panimotuotteiden myynti kuitenkin kasvoi 21 prosenttia. Eniten ostettiin olutta, jonka litramyynti kasvoi 25 prosenttia. Siiderien myynti puolestaan kasvoi kahdeksan prosenttia.
Myös alkoholittomien juomien myynti kasvoi. Alkoholittomia juomia ostettiin heinä-syyskuussa 16 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna.