Suomalaissotilaat palasivat Malista EU:n koulutusoperaatiosta
Suomalaiset rauhanturvaajat ovat palanneet Afrikan Malista takaisin Suomeen. Puolustusvoimien osallistuminen EU:n Malissa toimineeseen koulutusoperaatioon päättyi viikonloppuna.
Puolustusvoimat kertoo tiedotteessa, että Malissa oli koulutusoperaation päättyessä neljä suomalaissotilasta. He palvelivat maan pääkaupungissa Bamakossa.
– Suomalaiset työskentelivät EUTM Mali -operaatiossa omistautuneesti ja rautaisella ammattitaidolla. Osaamistanne osattiin arvostaa operaatiossa myös kansainvälisesti, sanoo operaatiopäällikkö, prikaatikenraali Sami-Antti Takamaa tiedotteessa.
Koulutusoperaation tavoitteena oli vahvistaa Main asevoimien suorituskykyä niin, että ne kykenisivät huolehtimaan maan alueellisesta koskemattomuudesta ja saamaan Pohjois-Malin alueen paremmin hallituksen hallintaan. Yhteensä koulutusoperaatiossa koulutettiin noin 20 000 malilaissotilasta.
– Operaatiolla on ollut suuri vaikutus Malin asevoimien suorituskykyjen kehittymisen tukemisessa yli kymmenen vuoden osallistumisemme aikana, sanoo Takamaa.
Vuodesta 2013 lähtien Malissa palveli yhteensä yli 130 suomalaista. He toimivat koulutustehtävissä, joita olivat erityisesti jalkaväki-, pioneeri- ja lääkintäkoulutus.