Syyttäjä: Mies yritti murhata lapsensa kaasuilla Pyhtäällä viime kesänä
Mies yritti murhata 8-vuotiaan poikansa Pyhtäällä kesäkuussa hiilidioksidi- ja argonkaasuilla, katsoo syyttäjä.
Syyttäjän mukaan mies oli viettämässä aikaa pojan kanssa ja meni kääntöpaikalla nukkumaan auton takatilaan lapsen kanssa. Mies avasi kaasupullot ja joko nukahti tai menetti tajuntansa. Hän havahtui lapsen ääntelyyn sekä oksentamiseen ja soitti hätäkeskukseen.
Viisikymppisen isän syytettä lapsensa murhan yrityksestä käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa maanantaina. Rauhallisesti käyttäytynyt mies peitti kasvonsa oikeudessa kuvaajilta kädessään pitämällä kansiolla.
Mies kiistää murhan yrityksen, mutta myöntää törkeän pahoinpitelyn. Miehen mukaan hän yritti tappaa kaasuilla myös itsensä.
Miestä syytetään lisäksi lapsensa äidin laittomasta uhkauksesta ja kunnianloukkauksesta.
Oikeudessa nähtiin miehen entiselle puolisolleen lähettämiä englanninkielisiä viestejä, joissa mies nimittää ex-puolisoaan muun muassa huoraksi ja prostituoiduksi.
Syyttäjän mukaan mies uhkasi myös useasti tappaa lapsensa äidin. Syyttäjän mukaan syytetyn ja lapsen äidin välit olivat riitaisat huoltajuusriidan vuoksi. Äiti oli määrätty lapsen yksihuoltajaksi.
Miehen asianajajan Eemeli Saroksen mukaan tilanne lapsen äidin kanssa kärjistyi niin, että mies ei nähnyt muuta ulospääsyä. Saroksen mukaan lapsen äiti esti isää näkemästä lasta.
– Tällainen vieraannuttaminen on laitonta Suomessa, Saros sanoi.
Tekopäivänä mies kuitenkin oli sopinut lapsen äidin kanssa poikansa näkemisestä.
Saroksen mukaan myös lapsen äiti uhkasi joissakin viesteissään tappaa syytetyn.