Viivi Immonen pyrkii keskustan puoluevaltuuston johtoon – Juvalainen esittelee "Viivin viisi pointtia"
Juvalainen Viivi Immonen, 25, pyrkii keskustan puoluevaltuuston puheenjohtajaksi.
Immonen on maan nuorin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juvalla, keskustan puoluevaltuutettu sekä Suomenmaan blogisti.
Immonen kertoo ehdokkuudestaan Facebookissa ja esittelee ”Viivin viisi pointtia”. Niihin kuuluvat ”koko Suomen näkökulma, kentän ääni johtoon, uusi kokouskulttuuri, työn jatkuminen kokousten välillä ja syventyminen politiikan ytimeen”.
– On aika tehdä puoluevaltuustosta keskustan vahvin poliittinen työkalupakki, Immonen linjaa.
Puoluevaltuustoa syksystä 2022 lähtien johtanut Karri Kallio Seinäjoelta ei ole enää ehdolla.
Puoluevaltuustossa on puheenjohtajan lisäksi kaksi varapuheenjohtajaa. Keskustan Peräpohjolan piirin varapuheenjohtaja, torniolainen puoluevaltuutettu Jaakko Pelimanni on kertonut olevansa käytettävissä puheenjohtajistoon.
Uusi puheenjohtajisto valitaan syyskokouksessa Hämeenlinnassa 21.–22. marraskuuta.
Puoluevaltuusto käyttää keskustassa ylintä päätösvaltaa puoluekokousten välillä. Siihen kuuluu 135 jäsentä. Puoluevaltuusto kokoontuu kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja loppusyksyllä. Lisäksi voidaan pitää ylimääräisiä kokouksia.