Suomalaiset sanoivat EU-jäsenyydelle "kyllä" 25 vuotta sitten – keskustalle ratkaisu otti lujille
Tasan neljännesvuosisata sitten, lokakuun 16. päivänä 1994 suomalaiset evästivät päättäjiään kauaskantoiseen ratkaisuun.
Kun äänet oli laskettu, peli oli selvä: 57 prosenttia halusi Suomen Euroopan unionin jäseneksi, 43 prosenttia äänesti vastaan.
Lopputulos ei yllättänyt silloista Ei EU:lle -kampanjan toiminnanjohtajaa Timo Kaunistoa. Hän huomauttaa, että kyllä-puoli jäi lopulta kuitenkin alle 60 prosentin.
– Se oli heille selkeä pettymys.
Kansalaiskeskustelu aiheesta alkoi Kauniston mukaan kunnolla vasta elo-syyskuulla. Tuolloin jäsenyyden kannatus oli hänen muistikuviensa mukaan yli 70 prosentin luokkaa, mutta luvut tasoittuivat.
– Jossain vaiheessa oltiin tilanteessa, jossa ei-puoli oli vähintäänkin tasoissa, jos ei jopa lievässä johdossa.
Kauniston mukaan ei-kampanja pyrki kiinnittämään huomiota muun muassa Maastrichtin sopimukseen, joka oli jo muuttamassa entistä kauppa- ja tulliunionia aivan muuksi – yhteistä valuuttaa myöten.
Teollisuuspiirit ja median isot toimijat alkoivat kuitenkin vyörytyksen, jossa ei-puoli jäi Kauniston mukaan tiedotuksellisesti täysin jalkoihin. Hän arvioi myös autolautta Estonian onnettomuuden herkistäneen mielialoja jäsenyyden suuntaan, koska EU:sta haettiin myös turvaa.
Keskustan vahvoilla tukialueilla oltiin jäsenyyttä vastaan.
Maata jäsenyyteen pääministerinä luotsannut Esko Aho (kesk.) pitää selvänä, että EU-jäsenyyttä olisi ollut paljon vaikeampaa viedä läpi pelkällä eduskunnan päätöksellä.
– Moni jäsenyyttä epäillyt saattoi kansanäänestyksen jälkeen kuitenkin painaa vihreää nappia siksi, että heidän mielestään se vastasi kansan enemmistön tahtoa ja he eivät halunneet asettua sitä vastaan.
Kansanäänestyksen jälkeen eduskunnassa käytiin vielä ikimuistoinen jarrutuskeskustelu, jolla pyrittiin siirtämään eduskunnan ratkaisu Ruotsin kansanäänestyksen yli.
Paavo Väyrysen (kesk.) johtama joukko fanaattisia jäsenyyden vastustajia onnistuikin ympärivuorokautista puhemyllyä pyörittämällä lopulta uuvuttamaan puhemies Riitta Uosukaisen (kok.).
Vaihtoehto Suomelle -eduskuntaryhmän ainoa edustaja Vesa Laukkanen teki jarrutuskeskustelussa eduskunnan ennätyksen puhumalla yhtä soittoa kuusi ja puoli tuntia. Ruotsi äänesti kuitenkin EU-jäsenyyden puolesta, ja jarruttajien haaveet eduskunnan kurssin kääntämisestä haihtuivat.
Keskustaa asia jakoi loppuun asti.
Eduskunnan marraskuun 18. päivänä käymässä äänestyksessä Suomi äänestettiin Euroopan unionin jäseneksi äänin 152–45. Jäsenyyttä kannatti 31 ja vastusti 24 keskustan kansanedustajaa.
Jäsenyyden vastustajien joukossa olivat muun muassa vielä viime vaalikaudella eduskunnassa vaikuttaneet Olavi Ala-Nissilä, Timo Kalli ja Sirkka-Liisa Anttila. Ainoa silloisesta keskustan eduskuntaryhmästä vielä nykyisessä eduskunnassa istuva kansanedustaja Matti Vanhanen äänesti jäsenyyden puolesta.
Monet vastaan äänestäneet perustelivat ratkaisuaan oman vaalipiirinsä kansanäänestystuloksella. Maakunnista vastarinta oli lujinta Etelä-Pohjamaalla, jossa 61 prosenttia oli jäsenyyttä vastaan
.
Keskustalaisia ajatukseen EU-jäsenyydestä piti pehmittää ja totutella tosissaan.
Aho näytti pelimiehen luonnettaan keväällä 1993 korvaamalla hallituksesta ovet paukkuen lähteneen Väyrysen MTK:n puheenjohtajalla Heikki Haavistolla.
Ahon luovaa ratkaisua eivät tahtoneet sulattaa kaikki omatkaan, mutta pitkäaikaisella MTK-pomolla oli tärkeä rooli maanviljelijöiden rauhoittelijana. Osansa teki myös puolueen vanha isäntä Johannes Virolainen, joka tuki vahvasti jäsenyyttä.
Aho laittoi myös oman asemansa likoon Jyväskylän puoluekokouksessa kesällä 1994 ilmoittamalla, ettei voi jatkaa pääministerinä ja puheenjohtajana, jos puoluekokous torjuu hallituksen ajaman linjan asiassa.
Äänestyksessä jäsenyyttä kohti vievä muotoilu voitti lopulta väyrysläisen ei-linjan äänin 1 607–834 ja Aho jatkoi puheenjohtajana.
Aho sanoo kypsyneensä itse jäsenyyden kannalle vuosien prosessin tuloksena. Hänen mukaansa jo 1980-luvun lopulla oli selvästi nähtävillä, että kehitys kävi kohti integroidumpaa Eurooppaa.
– Kaikki tavallaan puhui sen puolesta, että meidän täytyy asemoida itsemme uudelleen, tai muuten jäämme tämän eurooppalaisen kehityksen jalkoihin.
Jäsenyyttä kohti ajoi Ahon mukaan vahvasti kolme tekijää: tarve päästä vaikuttamaan yhteiseurooppalaiseen sääntelyyn, Neuvostoliiton romahdus ja YYA-sopimuksen purkautuminen sekä maan taloudellinen tilanne, joka osoitti Suomen haavoittuvuuden kansainvälisessä taloudessa.
– EU:sta tuli meille väline, jolla huolehdimme näistä kansainvälisistä intresseistä paremmin kuin me olisimme itse koskaan pystyneet.
Kaunisto lopetti oman EU-vastarintansa kansanäänestyksen tulokseen, vaikkei sitä seurannut maatalouden sopeuttaminen ollut kaunista katseltavaa. Ei EU:lle -projekti vahvisti hänen mukaansa joka tapauksessa demokratiaa ja EU-jäsenyyden oikeutusta.
Kaunisto kertoo Heikki Haaviston sanoneen hänelle, että näkyvä vastustus on Suomen ja neuvotteluprosessin etu.
– Että se tienaa rahaa Suomelle. Ja minä uskon kyllä siihen, että kun asiat eivät menneet ihan heittämällä läpi, niin meidän neuvottelijoiden oli helpompi toimia.