Suomalaisen suunnitelma olisi voinut muuttaa maailmanhistoriaa – pelinappuloina Britannia ja Kiina

Kirjat

Kiinan-tuntija, filosofian maisteri Juhani Mailasalon tuoreehko esikoisteos Suomalaiset keisarillisessa Kiinassa kertoo mielenkiintoisen anekdootin merkittävästä kauppamiehestä, joka eteni poikkeukselliseen asemaan Ruotsin Itä-Intian kauppakomppaniassa.

Mustasaaresta nykyisen Vaasan alueelta kotoisin ollut Peter Johan Bladh (1746–1816) yleni neljän Kiinaan suuntautuneen merimatkansa jälkeen superkargööriksi viidennelle ja viimeiselle matkalleen. Matka alkoi 1777 ja kesti seitsemän vuotta.

Superkargööri vastasi laivan lastista ja kaupanteosta. Hänen käsissään saattoi olla monen omaisuuden edestä tavaraa.

Bladh oli asemassaan ainoa suomalaislähtöinen henkilö. Saavutuksen lisäksi hänessä oli poikkeuksellista kaukonäköisyys.

Bladh arvasi, että Ison-Britannian kuningaskunta, josta vuonna 1801 tuli Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta, olisi ottamassa Kiinan-kaupan haltuunsa tuottaen haittaa muiden maiden kaupankäynnille.

Näin Britannia oli toiminut jo Intiassa.

Bladh ehdottikin, että Ruotsi lähettäisi Pekingiin kuriirin vakuuttamaan kiinalaiset siitä, että briteillä oli aikeissa tunkeutua Kiinaan ja ottaa siellä valta kuten Intiassa. Samalla Ruotsin johdolla perustettaisiin muiden Euroopan maiden yhteinen kauppakomppania.

Bladh tunsi kiinalaiset ja alueen olot, ja tiesi, että kiinalaisten joukossa oli katkeruutta brittejä kohtaan. Briteillä oli tapana käyttäytyä Kiinassa usein mielivaltaisesti. Moni kiinalainen olisi mielellään ajanut britit pois maasta ja keskittynyt kauppaan muiden valtioiden kanssa.

Ruotsissa ajatuksesta ei innostuttu, eikä se edennyt tätä pidemmälle. Noina vuosina 1780- ja 1790-luvuilla Ruotsin Kiinan-kauppa oli jo vaikeuksissa, ja mahdollisesti poliittiset syyt pitivät Ruotsin hallinnon varovaisena.

Bladhin ennustus osui kuitenkin oikeaan, ja Britannia sai ylivallan Kiinan-kaupassa, ja esimerkiksi oopiumikaupassa, jolla oli väkevät seuraukset kiinalaisessa yhteiskunnassa.

Luultavasti moni muukin Euroopan maa olisi nähnyt Britannian mahdollisen uhan, ja sikäli ollut innokas lähtemään mukaan Bladhin suunnitelmaan, mutta tästä ei voi sanoa mitään varmaa.

Mailasalo pohtii teoksessaan useammankin kerran kontrafaktuaalista historiaa, eli kehityskulkuja, jotka eivät toteutuneet, vaikka olisivat voineet. Hän pitää mahdollisena, että Bladhin suunnitelma olisi saattanut muuttaa historiaa hyvinkin perustavanlaatuisesti.

Suunnitelma olisi voinut tuoda britit sotimaan Kiinaan jo paljon ennen 1830-luvulla alkanutta ensimmäistä oopiumisotaa. Myös Euroopan maiden jännitteet ja maailmankauppa olisivat voineet kehittyä eri tavalla.

Toinen aivan eri aikaan sijoittuva pohdinta siitä, että jos asiat olisivat menneet toisin, on monelle suomalaiselle varmasti erityisen läheinen. C. G. E. Mannerheim oli useaan kertaan ollessaan 1900-vuosikymmenellä Kiinassa lähellä kuolla. Ensin hän osallistui Venäjän–Japanin sotaan 1904–1905 ja vuosina 1906–1908 teki vakoilu- ja tutkimusmatkan Kiinaan.

Sodassa hänen altaan ammuttiin hevonen. Tutkimusmatkalla häntä kivitettiin, ja hän nukkui esimerkiksi leprapotilaan sängyssä, mikä olisi saattanut tartuttaa tulevaan Suomen marsalkkaan ja tasavallan presidenttiin kuolemantaudin.

Juhani Mailasalo: Suomalaiset keisarillisessa Kiinassa. Reuna 2024, 575 s.