Sote-uudistuksen pitäisi hillitä paisuvaa hoito- ja hoivabudjettia – kuntakentällä ei ole uskoa tavoitteen toteutumiseen
Sosiaali- ja terveyspalveluihin tehtävän jättiremontin yksi keskeisistä tavoitteista on hoito- ja hoivakustannusten kasvun hillitseminen. Kuntaliiton arvion mukaan näin ei kuitenkaan välttämättä ole käymässä.
– Kuntakentällä ei pidetä tavoitteen toteutumista kovin todennäköisenä, sanoo Kuntaliiton erityisasiantuntija Karri Vainio.
Vainion mukaan toteutuminen jää täysin kiinni alueiden kyvystä lunastaa niille asetetut tavoitteet.
Viime vuosina kuntien sote-menot ovat Kuntaliiton mukaan kasvaneet keskimäärin 2,4 prosenttia vuosittain. Tästä väestön ikääntyminen aiheuttaa reilun prosentin kasvun.
Hallituksen tarkoituksena sote-uudistuksessa on ollut, että vuodesta 2025 eteenpäin palvelutarpeen perusteella arvioitua kulujen kasvua ei rahoiteta alueille kokonaan vaan 80-prosenttisesti.
– Sillä, että ei etukäteen anneta täysimääräisenä rahoitusta, pyritään kannustamaan alueita pysymään tiukassa raamissa, kertoo neuvotteleva virkamies Antti Väisänen valtiovarainministeriöstä (VM).
Vainio huomauttaa, että kyseessä on kuitenkin ainoastaan hallituksen tavoite, ei muutosten taloudellisten vaikutusten arvioinnin lopputulos.
– Ei ole arvioitu, miten hyvinvointialueet pystyisivät 20 prosenttia pienemmällä rahoituksen nousulla ne palvelut järjestämään. Yhtenä riskinä on myös, että vaikka kustannuskehityksen hillintätavoite toteutuisikin, se toteutetaan palveluiden kustannuksella, Vainio sanoo.
Silloin uhkaa jäädä toteutumatta ne hallituksen asettamat tavoitteet, että uudistuksen myötä kaikki saisivat laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluja yhdenvertaisesti ja että hyvinvointi- ja terveyserot kaventuisivat.
Sote-uudistuksessa maahan perustetaan 21 hyvinvointialuetta ja niille siirretään kunnista vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä. Tammikuun aluevaaleissa hyvinvointialueille valitaan niiden ylin päättävä elin eli aluevaltuusto.
Uudistuksella pyritään parantamaan peruspalveluita, jotta ongelmat eivät kasva liian isoiksi – ja kalliiksi hoitaa. Lisäksi esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteensovittamisesta ja digitalisaation hyödyntämisestä palveluissa odotetaan säästöjä.
Hyvinvointialue päättää itse, miten rahoituksen käyttää. Palvelujen toteutumista ja rahoituksen riittävyyttä seurataan osana ohjausprosessia.
Väisäsen mukaan hyvinvointialueella on oikeus saada lisää rahaa, jos rahoituksen taso vaarantaa riittävien palvelujen järjestämisen. Sitä on kuitenkin rajoitettu niin, että lisärahoituksen määrälle voidaan asettaa ehtoja esimerkiksi palvelujen laatuun ja tehokkuuteen liittyen. Lisäksi jos alue on saanut lisärahoitusta kaksi kertaa kolmen vuoden aikana, voidaan käynnistää arviointimenettely.
Kuntaliitosta sanotaan, että kustannusten hillitsemistavoitteen kannalta on tärkeää, että alueille annetaan riittävä liikkumavara päättää siitä, mitä palveluita ja millä tavoin rahalla tuotetaan sen sijaan, että kiristetään kansallista sääntelyä.
Hallitus itse on arvioinut esityksessään sote-uudistuksesta, että julkinen talous ei uudistuksen vuoksi näyttäisi vahvistuvan vielä tällä vuosikymmenellä. Syynä ovat etenkin muutoskustannukset, joita uudistuksen toimeenpanosta vääjäämättä syntyy. Vuosikymmenen loppuun mennessä uudistuksesta arvioidaan koituvan kumulatiivisesti noin kolmen miljardin euron kustannukset julkiseen talouteen eli julkinen velka olisi tämän verran peruslaskelmaa suurempi.
– Jos oletetaan, että uusimmat arviot muutoskustannuksista toteutuvat, uudistuksen takaisinmaksuajan voi arvioida olevan karkeasti noin 15 vuotta, Väisänen sanoo.
VM:n arvion mukaan tätä ei voi pitää kohtuuttoman pitkänä aikana, etenkin kun huomioidaan että kyseessä on iso ja merkittävä uudistus.
Muutoskulujen hintalappu on vielä epävarma ja tarkentuu osittain ensi keväänä. Pysyviä muutoskuluja ovat muun muassa palkkojen harmonisointi ja verotulomenetykset. Palkkojen harmonisoinnilla tarkoitetaan kunnista ja kuntayhtymistä siirtyvien työntekijöiden palkkojen yhteensovitusta, joka käytännössä lisää palkkakuluja. Tästä syntyy VM:n arvion mukaan 124–434 miljoonan euron kustannukset vuosittain.
Kertaluonteisia kustannuksia syntyy lisäksi muun muassa tietoteknisistä muutostarpeista.
Kuntaliitosta huomautetaan, että muutoskustannusten lopullisen summan epävarmuuden takia on mahdotonta sanoa, miten kustannusten hillitsemispyrkimyksessä onnistutaan. Vainio huomauttaa, että vielä on esimerkiksi kokonaan arvioimatta, kuinka paljon uudistuksesta aiheutuu muutoskustannuksia kunnille.
Palveluiden siirto kuntatoimijoilta hyvinvointialueille ei ole suinkaan ainoa asia, joka vaikuttaa tulevien vuosien sosiaali- ja terveysmenoihin. Myös muut alalla tehtävät uudistukset vaikuttavat. Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituskaudella ollaan tekemässä esimerkiksi kiristyksiä henkilöstön kelpoisuusehtoihin ja mitoituksiin sekä palveluihin pääsyn määräaikoihin.
– Jos tulee lainsäädäntöä, millä voidaan katsoa olevan suoria kustannusvaikutuksia, valtio on velvollinen kattamaan lisäkustannukset, Vainio sanoo.
Hallituksen esityksen mukaan uudistuksen jälkeenkin julkisen talouden saattaminen kestävälle pohjalle edellyttäisi julkisen talouden vahvistamista muilla keinoin.