Sisäministeriö: Timtshenkon kansalaisuuspäätöksessä ei toimittu sen aikaisen kansalaisuussääntelyn vastaisesti
Sisäministeriön näkemyksen mukaan venäläisen oligarkin Gennadi Timtshenkon ja hänen perheenjäsentensä kansalaisuuspäätöksissä vuosina 1999 ja 2000 ei ole toimittu sen aikaisen kansalaisuussääntelyn vastaisesti.
Sisäministeriö toteaa muistiossaan, ettei sillä ole jälkeenpäin mahdollista ottaa kantaa siihen, miten silloinen Ulkomaalaisvirasto on käyttänyt sille kuulunutta harkintavaltaa yksittäisissä päätöksissä.
– Ministeriö ei siten sen käytössä olevan aineiston perusteella voi arvioida esimerkiksi sitä, miten edellä mainittua kansalaisuushakemusten tueksi esitettyä selvitystä on Ulkomaalaisvirastossa arvioitu kansalaistamista koskevassa päätösharkinnassa. Ministeriön näkemyksen mukaan myöskään muita keinoja asian selvittämiseksi ei olisi käytettävissä, eikä tällaisen jälkikäteisarvion tekeminen yli 20 vuotta vanhoista päätöksistä olisi muutoinkaan tarkoituksenmukaista, muistiossa sanotaan.
Ministeriön mukaan asiassa ei ole tullut esille seikkoja, jotka antaisivat aihetta enempiin toimiin.
Ulkomaalaisvirasto oli Maahanmuuttoviraston edeltäjä.
Huhtikuun 19. päivälle päivätyssä muistiossa mainitaan, että Timtshenkojen kansalaisuushakemusten kohdalla on esitetty kiirehtimispyyntöjä. Ministeriön mukaan pyyntöjen esittäminen kansalaishakemusten käsittelyssä vaikuttaa olleen tavanomaista.
– Sisäministeriöllä ei ole käytössä tarkempaa tietoa siitä, minkälaiset seikat yleensä johtivat hakemuksen kiirehtimiseen, ja olisiko tällaisia seikkoja edes kyseiseltä ajalta yksilöitävissä, koska kyse oli tapauskohtaisesta harkinnasta.
Ministeriö katsoo, ettei ole mahdollista arvioida, onko asiassa menetelty tavanomaisesta käsittelyjärjestyksestä poiketen.
Timtshenkojen kansalaisuusasian kohdalla on julkisuudessa ollut esillä myös suojelupoliisin lausunnon pyytäminen. Ministeriön selvityksen perusteella lausuntoa ei asiassa pyydetty.
– Kansalaisuushakemuksen käsittelyä koskevan aineiston perusteella kyseessä olevien kansalaisuushakemusten käsittelyn yhteydessä ei ole pyydetty suojelupoliisin lausuntoa. Maahanmuuttoviraston laatimissa kansalaisuushakemusten käsittelymenettelyä kuvaavissa muistioissa ei ole tarkempaa tietoa lausunnon pyytämiseen liittyvästä harkinnasta.
Ministeriö toteaa, että voimassa ollut kansalaisuuslaki ei edellyttänyt Ulkomaalaisvirastoa pyytämään supolta lausuntoa. Lausuntoa vaadittiin kansalaisasetuksessa vuoden 1997 muutokseen asti. Sen jälkeen lausunnon pyytäminen jäi Ulkomaalaisviraston harkinnasta riippuvaiseksi.
– Käytettävissä olevan aineiston mukaan Ulkomaalaisvirasto on aikoinaan tiedustellut suojelupoliisilta, miten suojelupoliisi toivoo meneteltävän lausunnon antamisen osalta asetuksen muuttamisen jälkeen. Suojelupoliisi on lausunut, että se pitää riittävänä menettelyä, jossa se seuraa kansalaisuushakemuksia ulkomaalaisrekisteristä, ja tarvittaessa ilmoittaa Ulkomaalaisvirastolle tarpeen lausua yksittäiseen hakemukseen liittyen.