Purra kertoo Ylellä, mistä leikkaisi miljardin
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) haluaa saada päätökset miljardin leikkauksista jo tänä syksynä.
Hän kertoo asiasta Ylen haastattelussa. Purran mukaan osa leikkauksista voisi kohdistua myös vuodelle 2027.
Purra myöntää, että miljardi on ”erittäin suuri summa”, mutta vakuuttaa, että leikkaaminen onnistuu.
– Kyllä sieltä miljardi löytyy eikä se ole edes kovin vaikeaa, Purra sanoo.
Purra on samaa mieltä kuin aiemmin kesällä siitä, että sopeutus tehtäisiin menoleikkauksilla esimerkiksi kehitysavusta tai yritystuista.
– Olen vakuuttunut, että myös tästä (yritystukien) kokonaisuudesta voidaan jotain löytää, Purra sanoo nyt.
Purra sanoi jo heinäkuussa, että julkista taloutta pitäisi tällä vaalikaudella sopeuttaa vielä noin miljardilla eurolla. Valtiovarainministeri kertoo nyt Ylelle, että sosiaaliturvan ja terveyspalveluiden lisäksi hän jättäisi leikkausten ulkopuolelle kiinteistöveron ja eläkkeet.