Puolustusvoimain komentaja: Simputuksella ei ole sijaa sotilaskoulutuksessa
Suomalaisten maanpuolustustahto sekä varusmiesten ja reserviläisten palaute koulutuksesta ovat erinomaisella tasolla. Jotta näin olisi jatkossakin, ei simputuksella, kiusaamisella tai muulla epäasiallisella käyttäytymisellä ole mitään sijaa sotilaskoulutuksessa, sanoo uusi Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola.
Hänelle on turha yrittää tulla perustelemaan epäoikeudenmukaisen tai epätasa-arvoisen toiminnan tarpeellisuutta, etenkään nykyisessä maailmantilanteessa.
– Tässä tilanteessa ei tarvitse erikseen keksiä syitä, miksi olet intissä. Varmasti jokainen meistä tajuaa, että tässä on kuitenkin aika isot asiat kyseessä, Jaakkola sanoo STT:n haastattelussa.
Hänen mukaansa oikeudenmukaisuus ja vastuullisuus ovat aivan keskeisiä siinä, että maanpuolustustahto ja kansalaisten luottamus Puolustusvoimiin ylipäänsä voidaan säilyttää.
– Me ammennamme puolustuksessa ja Puolustusvoimien toiminnassa aika syvältä kansan dna:sta tätä hommaa, Jaakkola kuvailee.
Samaan luottamuksen säilyttämiseen liittyy myös tarve huolehtia mahdollisimman hyvästä työ- ja palvelusturvallisuudesta. Jaakkolan mukaan ”ehdoton tavoite” on, ettei onnettomuuksia ja tapaturmia esimerkiksi varusmiespalveluksessa tapahtuisi. Todellisuus on valitettavasti ollut toisenlainen.
– Silloin ei sitten pidä jäädä hymistelemään, vaan sille asialle pitää tehdä jotain. Onnettomuuksien syyt tutkitaan, ja niistä opitaan. Ilmoituskynnyksen läheltä piti -tapauksissa on oltava olematon, Jaakkola linjaa.
Jaakkola sai STT:n lähteiltä runsaasti kehuja johtamiskyvyistään jo ennen valintaansa komentajaksi. Hän naurahtaa hyvän johtajuuden salaisuutta kysyttäessä.
– Taidan joutua tuottamaan pettymyksen. Tämä on jatkuvaa oppimista, Jaakkola sanoo.
Aiemmin mainittujen vastuullisuuden, luottamuksen ja oikeudenmukaisuuden lisäksi esiin nousee yhteistyö, jolle tuntuu olevan Jaakkolan mukaan yhä enemmän tarvetta sitä mukaan kun ikää ja uravuosia karttuu.
– Tämä ei poista sitä sotilasjohtamisen toista ääripäätä, eli että johtaja vastaa ja hänen pitää pystyä tekemään päätöksiä – tarvittaessa huonoillakin perusteilla, Jaakkola sanoo.
Uusi komentaja on kuitenkin selvästi valmis kuuntelemaan alaisiaan myös siinä tapauksessa, että nämä olisivat asioista eri mieltä.
Siinä missä komentajalla pitää olla rohkeutta esittää omasta mielestään paras mahdollinen sotilaallinen arvionsa valtiojohdolle, pätee sama myös alempana Puolustusvoimain organisaatiossa.
– Pitää voida luottaa siihen, että kun kysyy jonkun mielipidettä, niin se on aito, Jaakkola sanoo.
Hän lisää, että sanomisen rohkeuden lisäksi pitää toki myös pystyä perustelemaan näkemyksensä.
STT haastatteli Jaakkolaa samaan aikaan kun Pääesikunnassa olivat koolla kaikkien joukko-osastojen perusyksiköiden eli komppanioiden päälliköt, nämä tavallisen varusmiehen näkökulmasta kenraalejakin tärkeämmät esimiehet.
Jaakkola kuvaa heitä keskeisiksi toimijoiksi, jotka yhdessä yksiköiden henkilökunnan kanssa kouluttavat reserviin Suomen sodanajan joukot.
– Ja jos sitä joku asia kohtuuttomasti häiritsee, olipa se hallinto tai joku muu tekijä, niin sehän olisi saatava tasapainoon, että pystytään keskittymään siihen tärkeimpään, Jaakkola sanoo.
Hänen vieressään istuu yksi näistä avaintekijöistä, pioneerikomppanian päällikkö Jukka-Pekka Nuorivuori Karjalan prikaatista.
Ainakaan tämä kapteeni ei arkaile kertoa, että haasteita on, koska palkattu henkilöstö on viime vuosina vaihtunut ja tilalle tulleista nuorimmilla ”ei ole vielä rutiinia arjen pyörittämiseen perusyksikössä”. Varusmiesten yhteys kouluttajiin myös katkeilee, kun viimeksi mainitut juoksevat kurssitettavina, Nuorivuori kertoo.
Tunnelma on sotilasarvoista riippumatta leppoisa kuin missä tahansa kahvipöydässä. Jaakkola vakuuttaa valmiuttaan kuunnella.
– Jos ei haluta puhua, niin sekin on minulle viesti, hän muistuttaa.
KoronaPANdemia, Venäjän hyökkäyssodan muuttama turvallisuusympäristö, rajusti lisääntynyt kansainvälinen harjoitustoiminta sekä Nato-jäsenyyden mukanaan tuomat tehtävät ovat välillä pitäneet Puolustusvoimia kovilla varusmiehistä ja kapteenista kenraaliin, joskus ihan fyysisestikin.
– Viimeiset vuodet ovat olleet aika rajuja. Pitkät päivät, passiivinen istumatyö ja runsas matkustaminen tuntuvat kropassa. Tämä on ollut hinta, joka tuntuu ja näkyy fyysisellä puolella. Mutta on luonnollisesti omalla vastuullani varmistaa, että fyysinen ja henkinen toimintakyky säilyy, Jaakkola suostuu toteamaan.
Jaakkolan antautuminen sotilasuralle ei ollut mitenkään itsestään selvää. Ratkaiseva käänne tapahtui reserviupseerikoulussa, missä seuraavan kurssin kouluttajaksi jäänyttä upseerikokelas Jaakkolaa ”lempeästi ohjattiin” osallistumaan kadettikoulun pääsykokeisiin. Ne menivät hyvin, joten Jaakkola aloitti opinnot.
– Ei ollut muutakaan opiskelupaikkaa. Sitten ensimmäisenä vuotena selvisi, että opiskelu oli ihan mukavaa ja kurssimenestyskin aika hyvä, Jaakkola muistelee.
Vuonna 1986 käydyn varusmiespalveluksen jälkeen paljon on muuttunut, viimeisimpänä muttei vähäisimpänä Suomen sotilaallinen liittoutuminen. Sekään ei ole muuttanut Jaakkolan mukaan sitä, että kaiken ytimenä on isänmaallisuus ja isänmaan etu.
– Minä näen sen sillä tavalla, että isänmaan etua on nyt myös se, että me olemme mahdollisimman vahva ja aktiivinen liittolainen, hän sanoo.
Naton yhteinen puolustus ja solidaarisuus ovat Suomenkin etu, mikä on Jaakkolan mukaan ”meille vähän uusi kulma” tarkastella asiaa.
– Mutta liittoutuminen ei tarkoita sitä, että me luovumme jostain omasta. Päinvastoin se tarkoittaa sitä, että me viemme omaa osaamista ja ymmärrystä sinne liittokuntaan ja sitä meiltä odotetaankin, Jaakkola sanoo.
Hän haluaa pitää Suomen osalta liittokunnassa kiinni vastuullisuudesta eli siitä, että se pidetään mikä luvataan ja ettei luvata mitään, mitä ei voitaisi pitää. Vastuunkannon toinen puoli on huolenpito omasta organisaatiosta ja sen muodostavista yksilöistä.
– Esimies katsoo alaisen, alainen esimiehen, työkaverit toistensa ja jokainen itsensä perään. Ketään ei jätetä, Jaakkola kuvaa tavoitetta.
Joka tapauksessa Jaakkola painottaa olevansa ”ylpeä meidän Puolustusvoimistamme, ja uskon suomalaistenkin olevan”.