Puolan mukaan Yhdysvaltojen sotilasapu Ukrainaan on palautunut entiselle tasolle
Yhdysvaltain sotilasaputoimitukset Ukrainaan Puolan kautta ovat palautuneet samalle tasolle, jolla ne olivat ennen jäädytystä, kertoo Puolan ulkoministeri Radoslaw Sikorski.
Puolan mukaan jopa 95 prosenttia Ukrainaan menevästä sotilasavusta kulkee Puolan ja erityisesti sen itärajan läheisyydessä sijaitsevan Jasionkan logistiikkakeskuksen kautta.
Presidentti Donald Trumpin hallinto jäädytti Ukrainan sotilasavun sen jälkeen, kun Trumpin ja Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin tapaaminen Valkoisessa talossa päättyi riitelyyn helmikuun lopussa. Myöhemmin myös Yhdysvaltojen tiedustelutietojen jakaminen lopetettiin ainakin osittain.
Yhdysvallat ja Ukrainan sopivat eilen Saudi-Arabiassa ehdottavansa Venäjälle 30 päivän tulitaukoa sotaan.
Valtaosa Ukrainan sotilasavusta tulee Yhdysvalloilta ja Euroopan unionin mailta.