Presidentti Niinistö: Mauno Koivisto jätti perinnön, josta on hyvä jatkaa
– Mauno Koivisto jätti presidenttinä perinnön, josta minun ja edeltäjieni on ollut hyvä jatkaa, toteaa tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
Presidentti Mauno Koivisto kuoli perjantai-iltana 93-vuotiaana.
Muistosanoissaan Niinistö huomauttaa, että Mauno Koiviston mukana Suomen poliittisesta elämästä poistui lopullisesti se sukupolvi, joka osallistui sotiin ja niiden jälkeiseen jälleenrakennukseen ja oli avainpaikoilla ohjaamassa Suomen nykyisen menestyksen ja hyvinvoinnin tielle.
– Koiviston nousu vaatimattomiin kotioloihin syntyneestä nuorukaisesta yliopisto-opettajaksi, pankinjohtajaksi ja lopulta valtakunnan politiikan huipulle on vertaansa hakeva suomalainen menestystarina.
Niinistön mukaan Mauno Koivisto jätti pitkäaikaisena tasavallan presidenttinä pysyvät jälkensä ja oppinsa Suomen valtiolliseen järjestelmään sekä ulkopoliittiseen linjaan.
– Koivisto oli vannoutunut demokraatti ja parlamentaarisen politiikan kannattaja. Hän oli myös tietorikas ja arvostettu kansainvälinen keskustelukumppani. Tunnemme suurta kiitollisuutta Mauno Koivistolle pitkästä ja vaikuttavasta elämäntyöstä Suomen hyväksi.