Päivähoitomaksut nousemassa keski- ja hyvätuloisilla
Eduskunnassa on keskusteltu iltapäivällä päivähoitomaksujen korottamisesta. Hallituksen esityksen mukaan kunnat saisivat kerättyä uusilla maksuilla 54 miljoonaa euroa lisätuloa vuodessa.
Esimerkiksi päivähoitomaksujen kuukausittainen enimmäismaksu nousisi yli 60 eurolla. Pienituloisten yksinhuoltajien maksut taas laskisivat.
Yhden aikuisen ja yhden lapsen perheessä päivähoitomaksu alenisi 59 eurolla kuukaudessa, jos huoltajan bruttopalkka on 2 200 euroa.
Kahden yhteensä 6 600 euroa kuukaudessa tienaavan aikuisen perheessä kahden lapsen hoitomaksu nousisi yhteensä 122 eurolla kuukaudessa. Uusi maksu olisi 673 euroa.
Oppositiopuolueet kritisoivat korotuksia epätasa-arvoisiksi ja naisten työntekoa vaikeuttaviksi.
Katja Hänninen (vas.) kritisoi esitystä muuten, mutta piti hyvänä nollamaksuluokan säilyttämistä ja pienituloisten yksinhuoltajien maksujen alentamista. Anna Kontula (vas.) puhui kokonaan verorahoitteisten palveluiden puolesta.
– Niin kauan kuin on tarveharkintaisia järjestelmiä, meillä on kannustinloukkuja, Kontula sanoi.