Itsevaltiaat tsaareista Putiniin ovat hallinneet öljyllä ja kaasulla — Professori: Näin Venäjän kirous voisi rikkoutua

Kirjat

Miksi kourallisella ihmisiä on valta päättää asioista Venäjällä? Miksi länsi on ollut niin voimaton vastustamaan Vladimir Putinin ja hänen lähipiirinsä harjoittamaa politiikkaa?

Professori Veli-Pekka Tynkkysen mukaan vastaus ovat Venäjän tuottamat fossiiliset energialähteet, etenkin öljy ja kaasu.

Venäjän merkittävimmät energiayhtiöt Gazprom, Rosneft ja Rosatom ovat suurimmaksi osaksi valtion omistuksessa. Kaasun, öljyn ja ydinvoiman sekä niiden kuljetusväylien hallinta mahdollistavat Putinille maan taloudellisen ja poliittisen kontrollin.

Energiaviennillään Venäjä pystyy puolestaan vaikuttamaan muiden maiden poliittisiin valintoihin. Itä-Euroopassa se on käyttänyt kovia vaikutuskeinoja, lännessä pehmeitä.

Esimerkiksi Suomen myötäsukaisuuden Venäjä on Tynkkysen mukaan pyrkinyt varmistamaan myymällä meille öljyä ja ydinvoimaa huokeaan hintaan.

Veli-Pekka Tynkkynen toimii Venäjän ympäristöpolitiikan professorina Helsingin ylipiston Aleksanteri-instituutissa. Maaliskuun lopussa ilmestyneessä kirjassaan Venäjä, energiavalta hän tutkii energian ja poliittisen vallan yhteyttä Venäjän sisä- ja ulkopolitiikassa.

Kirja julkaistiin englanninkielisenä vuonna 2019. Viimeiset päivitykset suomenkieliseen versioon Tynkkynen ehti tehdä helmi-maaliskuussa 2022, kun Venäjä oli jo aloittanut hyökkäyksensä Ukrainassa.

Tynkkysen mukaan valta on Venäjällä jo tsaarin ajoista lähtien ollut sidoksissa luonnonvaroihin. Öljy ja kaasu olivat tärkeitä vientituotteita Neuvostoliitonkin aikana, mutta valtioliiton luhistumisen jälkeen riippuvuus niistä on kasvanut.

1980-luvulla energiasektorin osuus bruttokansantuotteesta oli kymmenisen prosenttia, mutta 2020-luvulle tultaessa se oli noussut 25 prosenttiin. Viime vuosina noin kolmasosa, enimmillään jopa puolet valtion budjetista on katettu öljyn ja kaasun viennistä saatavilla tuloilla.

Öljy on Venäjän tärkein vientituote, jonka tuotannosta viedään ulkomaille noin 75 prosenttia. Kaasukaupassa lukemat ovat toisinpäin: kolme neljäosaa käytetään kotimaassa ja vientiin menee vain neljännes.

Tynkkysen mukaan venäläiset kotitaloudet ovat erittäin riippuvaisia maakaasusta ja sen tuottajasta Gazpromista. Vuonna 2007 aloitettu Gazpromin kansallinen kaasunjakeluohjelma pyrkii tuomaan valtavan maan kaikki kolkat kaasunjakelun piiriin.

Ohjelma on parantanut energian saatavuutta maaseudulla, mutta samalla nostanut alueiden riippuvuutta Moskovasta. Tynkkynen ottaa esimerkiksi Karjalan.

Vielä 2000-luvun alussa kivihiilestä ja öljystä riippuvaisessa tasavallassa suunniteltiin useiden hake- ja turvevoimaloiden rakentamista. Niistä kuitenkin luovuttiin, kun Gazpromin kanssa tehtiin sopimus kaasuohjelmasta.

Päätöstä vauhditti Tynkkysen mukaan yhtiön lupaus urheilukohteiden rakentamisesta tasavaltaan.

Tynkkynen on koulutukseltaan maantieteilijä, ja energiantuotannon talousvaikutusten ohella hän painottaa sen merkitystä venäläisten kulttuuriin ja identiteettiin. Hänen mukaansa öljy ja kaasu ovat Venäjällä suuria kansallisen ylpeyden aiheita.

Venäläiset eivät mieti, miten autolla ajamista tai lentämistä voisi vähentää, sillä fossiiliset energianlähteet esitetään maassa loppumattomina. Ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutoksenkaan ei juuri uskota.

Öljykulttuuria pönkitetään Tynkkysen mukaan kääntämällä huomio oman yhteiskunnan ongelmista ulkoisiin uhkakuviin. Valtiovalta lietsoo harhakuvitelmaa, että kaikki, mutta erityisesti länsimaat, ovat Venäjää vastaan.

Hyökkäyksenä esitetään esimerkiksi lännessä vallitsevat ihmisoikeudet ja liberaalit arvot, siirtyminen uusiutuvaan energiaan sekä tavanomainen puolustuksellinen varautuminen.

Tynkkynen ei silti pidä Venäjän tilannetta toivottomana. Tällä hetkellä alle prosentti energian kokonaistuotannosta perustuu uusiutuviin energianlähteisiin, mutta potentiaalia olisi lähes rajattomasti. 

Tynkkysen mukaan maa on valtavine metsävaroineen todellinen uusiutuvan energian uinuva jätti. Lisäksi Venäjällä on paljon tuulivoimaan soveltuvia alueita ja uusiutuvan energian tuotannossa tarvittavia maametalleja.

Tynkkynen näkee, että siirtymällä olisi merkittäviä yhteiskunnallisia ja turvallisuuspoliittisia vaikutuksia. Nykyiset öljy- ja kaasuvarat sijaitsevat pääosin pohjoisen erämaissa, kun taas uusituvan energian lähteet levittäytyvät ympäri maata.

Niiden hyödyntäminen lisäisi kilpailua, heikentäisi nykyisiä jättiyhtiöitä ja edistäisi demokratiaa. Toisaalta se myös saattaisi vahvistaa alueiden itsenäistymispyrkimyksiä.

– Tämä mahdollisuus nähdään varmasti uhkana Putinin Venäjällä, jossa keskitettyä fossiilienergiaa käytetään liimana keskusvallan kontrollin ylläpitämiseksi syrjäseuduilla, Tynkkynen toteaa.

Veli-Pekka Tynkkynen: Venäjä, energiavalta. Öljykulttuuri kohtaa ilmastonmuutoksen. Gaudeamus, 232 s.