Oletko kuullut ristikukkaiskasveista? – TK: Alentavat verenpainetta merkittävästi
Eritoten kaaleja kannattaa syödä, jos haluaa alentaa verenpainettaan.
Tähän tulokseen päädyttiin Tieteen Kuvalehden (TK) mukaan australialaisen yliopiston tutkimuksessa, jossa tutkijat testasivat erilaisia vihannesyhdistelmiä ryhmällä, johon kuului 18 keski-ikäistä ja sitä vanhempaa australialaista naista ja miestä.
Tutkimuksessa havaittiin lehden mukaan, että he, jotka söivät 300 grammaa parsakaalia, lehtikaalia, kukkakaalia ja kaalia päivittäin kahden viikon ajan, saivat verenpaineensa laskemaan merkittävästi.
Toinen ryhmä söi vastaavan määrän perunaa, bataattia, porkkanaa ja kurpitsaa. Vastaavaa hyötyä ei nähty tällä ryhmällä.
Kaikilla kokeeseen osallistuneilla henkilöillä oli jo ennestään lievä tai keskivaikea verenpainetauti. Tutkimuksen johtaja Emma Connolly korostaa TK:n mukaan, että on tärkeää syödä useita ristikukkaiskasveihin kuuluvia vihanneksia.
Kaalien lisäksi ristikukkaiskasvien heimoon kuuluvat tunnetuimmista viljelyskasveista rypsi, nauris, lanttu, retiisi ja sinapit.