Nyt avautuu moninkertainen ministeri keskustan tilasta – “Loistava historia ei takaa uutta menestystä, se voi jopa olla taakaksi”

Keskusta

Keskustan konkarisiipeä edustava kansanedustaja Anu Vehviläinen sanoo, että keskustan on välttämätöntä käydä avoin keskustelu omasta olemuksestaan ja paikastaan 2020-luvun Suomessa.

Vehviläinen muistuttaa, että keskusta on ollut parhaassa iskussaan silloin, kun sillä on ollut seinät leveällä, katto korkealla, kirkas yhteinen suunta ja hyvä itseluottamus. Näistä esimerkeiksi sopivat vuosien 1991, 2003, 2007 ja 2015 eduskuntavaalit.

Konkari kynäilee Facebookissa pitkässä julkaisussaan, että loistava historia ei takaa uutta menestystä.

– Se voi jopa olla taakaksi, jos emme pysty asemoimaan keskustaa 2020-luvun taajuudelle. Moni meistä korostaa, että olemme maltillinen keskitien puolue. Vierastamme äärimielipiteitä ja mustavalkoisuutta. Silti ehkä moni keskustalainen pohtii sydämessään, että pärjääkö maltilla, sovinnolla ja keskitiellä jatkossa vai jäämmekö tällä metodilla muiden jalkoihin.

Moninkertaisen ministerin mukaan on selvää, että keskustan on kirkastettava sitä, mistä se haluaa olla tunnettu ja tiedetty.

– Ehkäpä muutama tärkeä asia, joiden esillepanoon ja syvempään jalostukseen laitetaan paukut laajasti, pitkäjänteisesti ja yhdessä. Tähän suuntaan tiedänkin puoluejohdon toimivan.

Vehviläinen tekee myös tunnustuksen.

– On myös syytä tunnistaa, että viime vuosina käsitys keskustan politiikasta on ehkä näyttänyt ulkopuolisin silmin kovin erilaiselta kuin miten itse olemme sen kokeneet. 

Vehviläisen mielestä keskustan nousuun ei ole mitään yksinkertaista reseptiä.

Kirjoituksessaan hän pohtii niin kansanliikkeen luonnetta, identiteettipolitiikkaa kuin sukupolvipolitiikkaa.

– Onko keskustasta vielä 2020-luvun liikkeeksi ja erityisesti, onko ”yleisliikkeelle” enää kysyntää? Tätä kysyn identiteettipolitiikan vuoksi. Onko ideologia, siis keskusta-aate, sovitettavissa identiteettipolitiikkaan vai ovatko ne toisiaan hylkiviä? En osaa vastata tähän, mutta pelkään ettei sovitustyö ole helppoa, Vehviläinen kirjoittaa.