Keskustaedustajan mielestä yllättävän monet hyppivät gallupien mukana – “Ei päätöksenteosta pidä tulla kvartaalipolitiikkaa"
Helsingin Sanomien tuorein kannatusmittaus (28.12.) on saanut aikaan runsaasti keskustelua. Gallup povasi keskustalle 11,1 prosentin kannatusta.
Keskustan kansanedustaja Pekka Aittakumpu muistuttaa, että gallupissa ei ollut mitään mullistavaa, sillä vaihtelut puolueiden kannatuksissa mahtuivat reilusti virhemarginaalin sisään.
– Yllättävän monet näyttävät nykyään niin sanotusti hyppivän gallupien mukana. On kuitenkin kestämätöntä, jos politiikkaa aletaan tehdä yksittäisten tai muutamienkaan kannatusmittauksien perusteella, Aittakumpu kirjoittaa Suomenmaan blogissaan.
– Ei päätöksenteosta pidä tulla kvartaalipolitiikkaa, jossa asioita ei valmistella huolella ja jossa ei uskota pitkäjänteiseen työhön, hän jatkaa.
Aittakummun mielestä keskustalaisilla ei ole syytä tehdä viimeisimpien gallupien takia äkkiratkaisuja.
– Keskustan on yksinkertaisesti annettava uudelle hallitukselle ja uudelle puolueen puheenjohtajalle aikaa. Hätäilemällä emme pääse eteenpäin.
Kansanedustajan mukaan rehellinen, kärsivällinen ja kansaa herkällä korvalla kuunteleva työ tuo tulosta.
– Tilanteen korjaamiseksi tarvitsemme selkeän ja ymmärrettävän viestin siitä, millaista Suomea keskusta haluaa rakentaa. Meille keskustan vaikuttajille se saattaa olla selvää, mutta muille ei.
Aittakumpu huomauttaa myös, että puolueiden kannatus gallupeissa on viime vuosina heilahdellut varsin nopeasti. Hänen mielestään ei ole mitenkään tavatonta, jos keskustan kannatus ylittäisi vuoden tai muutaman kuluttua 20 prosenttia.