Norjassa on itsenäisyyden superpäivät – 120-vuotias maa on kokenut Saksan, Tanskan, Ruotsin ja Neuvostoliiton miehitykset
Norja julistautui itsenäiseksi 120 vuotta sitten 7. kesäkuuta 1905 eli päivälleen 120 vuotta sitten. Lähteestä riippuen joko eilen perjantaina tai tänään lauantaina taas tuli kuluneeksi 80 vuotta siitä, kun kuningas Haakon VII palasi maanpaosta toisen maailmansodan natsimiehityksen kukistumisen jälkeen.
Toinen maailmansota Euroopassa päättyi Saksan ehdottomaan antautumiseen toukokuussa 1945. Norjassa oli vielä runsaasti saksalaisjoukkoja, ja ne poistuivat vasta kun Saksa virallisesti antautui liittoutuneille.
Eräs uuden itsenäistymisen merkkipaaluista oli kuninkaan paluu maanpaosta. Norjassa oli taas valtionpää, joka hallitsi Norjasta käsin. Siinä, missä Norjassa tänä viikonloppuna juhlitaan itsenäisyyden 120-vuotista taivalta, on juhlan aihetta myös siinä, että natsimiehityksestä vapautumisen eri vaiheista on kulunut pyöreitä vuosia.
Natsimiehityksestä ja pakolaishallituksesta Suomenmaa kertoi jutussaan perjantaina.
Norjan valtion historian voi katsoa olevan yli tuhatvuotinen. Norjan kuningaskunta alkoi muodostua 800-luvulla, ja varsinaiseksi perustamisajankohdaksi katsotaan vuosi 872, kun pienemmät kuningaskunnat valloittanut Harald Kaunotukka julistautui koko Norjan kuninkaaksi.
Tätä ennen Norjassa oli ollut asutusta kymmenisen tuhatta vuotta. Ensimmäiset asukkaat olivat pohjoiseen vaeltaneita saamelaisia. Kalastus, hylkeenpyynti ja metsästys houkuttelivat ilmaston lämmettyä keskieurooppalaisia Etelä- ja Keski-Norjaan. Pikkuvaltiot eli fylket alkoivat muotoutua.
Liikakansoitus ajoi Norjan alueen väestöä kauppa- ja valloitusretkille viimeistään 600-luvulta alkaen. Viikinkiaika kesti seuraavan vuosituhannen puolelle. Viikingit löysivät Islannin, Grönlannin ja Pohjois-Amerikan.
Kristinusko juurtui Norjaan vuoden 1000 jälkeen. Pyhän Olavin kerrotaan käännyttäneen maan. Vaikka Norja ei enää ole katolinen maa, Olavi on yhä sen suojeluspyhimys.
Norjan kuningaskunnan valta oli suurimmillaan 1200-luvulla ja 1300-luvun alussa. Tuolloin norjalaiset hallitsivat aluetta, joka myötäilee pitkälti nykyisiä Norjan rajoja, mutta myös osia nykyisestä Ruotsista ja Kuolan niemimaata. Norjan hallussa olivat myös Islanti, Grönlanti, useat Pohjanmeren saaret sekä osia Ison-Britannian ja Irlannin saarista.
Ranskan Normandiaan asettuneilla normanneilla oli vain osin norjalaistaustaa. Enimmäkseen normannit olivat tanskalaislähtöistä väestöä. Normannit saivat haltuunsa myös Välimeren alueita, mutta suurin vaikutus oli, kun normannit nousivat Englannin valtaistuimelle 1000-vuosisadalla. Kuitenkaan normannien historia ei ole suoraan Norjan historiaa, kuten käsitys saattaa joskus olla.
Vuonna 1387 Norjan kuningassuku sammui, ja vuonna 1397 kuningaskunta liitettiin osaksi Tanskasta johdettua Kalmarin unionia. Unionikuninkaiden ja -kuningattarien aikana Norjan ei voi katsoa olleen itsenäinen.
Ruotsi erosi Kalmarin unionista vuonna 1520. Norja kuitenkin jäi Tanskan yhteyteen ja Tanskan vallan alle.
Norja tanskalaistui vahvasti vajaan 150 aikana, ja sivistyneistön lisäksi tanskasta tuli Norjan tavallisen kansan kieli, joskin ääntäminen säilyi norjalaisena. 1660 Norja sai tasavertaisen aseman Tanskan kanssa osana valtioliittoa, ja kulttuurin lisäksi maan talouselämä alkoi kehittyä.
Osa Norjasta oli tuolloin tosin Ruotsin valtaamaa, ja nämä alueet ovat pääosin jääneet Ruotsiin tähän päivään asti. Ruotsi kävi Tanska-Norjaa vastaan 1600-luvulla sotia muutamaan otteeseen.
Ruotsi pyrki saamaan Norjan itselleen 1700-luvun alussa käydyn Suuren Pohjan sodan aikana. Tämä yritys kaatui kuningas Kaarle XII:n kanssa vuonna 1718. Ruotsin kuninkaan tappoi todennäköisesti norjalainen laukaus, mutta myös kapinahenkistä ruotsalaista on epäilty syylliseksi.
Yhdysvaltojen vapaussota auttoi Norjan merenkulkua ja kaupankäyntiä kasvamaan 1770-luvulla Atlantin liikenteen vilkastuessa.
Napoleonin sodat 1800-luvun alussa vaikuttivat vahvasti Euroopan valtiollisten asetelmien muuttumiseen. Niiden seurauksina Venäjä valloitti Suomen Ruotsilta 1808–1809, ja Suomesta tuli autonominen suuriruhtinaskunta. Myös Norjan asema muuttui 1800-luvun alussa.
Vuonna 1814 Ranskan keisari Napoleon I:n ollessa väliaikaisesti lyöty keväällä 1814 tämän liittolainen Tanska joutui alistumaan Napoleonin vastaisen liittouman tahtoon ja luovuttamaan Norjan Ruotsille.
Norja kuitenkin julistautui itsenäiseksi ja laati Eidsvollin kansalaiskokouksessa toukokuussa 1814 itselleen perustuslain. Norja ehti myös valita itselleen kuninkaan, Tanskan kruununprinssi Kristian Fredrikin.
Ruotsi kävi kuitenkin sotaan Norjaa vastaan ja vajaan kolmen viikon mittaisessa sodassa pakotti Norjan personaaliunioniin itsensä kanssa. Kuninkaaksi tuli Ruotsin kuningas, mutta Eidsvollin perustuslaki sai jäädä voimaan.
Sota jäi Ruotsin viimeiseksi. Norja taas tulisi vielä kärsimään sodan kauhut koko alueensa mitalta.
Teollistumisen 1800-luku vaikutti myös Norjassa. 1840-luvulta alkaen maassa oli elinkeinon vapaus, mikä toi maahan teollisuutta, modernia maataloutta, pääomia ja uutta yrittäjyyttä. Toisaalta Norjasta muutettiin paljon Pohjois-Amerikkaan. Kehityksestä huolimatta Norja säilyi pitkälle 1900-luvulle köyhimpänä Pohjoismaana.
Aatteiden vuosisata toi Norjaan aatteiden koko kirjon kommunismista nationalismiin. Keskeiset puolueet, keskustalainen Venstre ja oikeistolainen Høyre perustettiin 1884, jolloin suurkäräjistä eli parlamentista tehtiin Norjan ylin päättävä elin.
Sosiaalidemokraattinen Työväenpuolue eli Arbeiderpartiet perustettiin 1887, ja se pääsi parlamenttiin vuonna 1903. Puolue on ollut Norjan suurin kaikissa vaaleissa vuodesta 1927 lähtien, joskin sen kannatus on ollut pitkään laskusuuntainen.
Itsenäisyyden aikana Norjan pääministerit ovat pääosin tulleet mainituista puolueista, sekä vuonna 1920 perustetusta keskustapuolueesta ja 1933 perustetuista kristillisdemokraateista.
Yleinen äänioikeus Norjassa myönnettiin miehille vuonna 1898 ja koko aikuisväestölle vuonna 1913.
Kansallisuusaate vaikutti vahvasti 1800-luvun lopulta alkaen, ja norjalaisten halu itsenäistyä nousi tasaista tahtia.
Vuonna 1905 norjalaiset äänestivät itsenäisyydestä. Tulos oli harvinaisen selkeä. 368 208 norjalaista äänesti itsenäistymisen puolesta ja vain 184 sitä vastaan. Prosenteissa luvut ovat siis 99,95 ja 0,05.
Tämän myötä Norja julistautui itsenäiseksi 7. kesäkuuta 1905 eli tasan 120 vuotta sitten.
Ruotsissa oli haluja pitää Norja valtioliitossa sotilaallisella väliintulolla, mutta paljolti Ruotsin rauhanliikkeen vaikutuksesta Ruotsi pidättäytyi väkivallasta ja antoi Norjan itsenäistyä.
Myöhemmin samana vuonna norjalaiset äänestivät siitä, tuleeko maasta kuningaskunta vai tasavalta. Kuningasmielinen puoli voitti 80 prosentin ääniosuudella.
Kuninkaaksi kutsuttiin Tanskan prinssi Carl, josta tuli kuningas Haakon VII. Haakon oli hyvin norjalainen hallitsijanimi, kuusi Haakonia oli hallinnut Norjan kuningaskuntaa keskiajalla.
Ensimmäinen maailmansota syttyi kesällä 1914. Norja pysyi virallisesti puolueettomana, mutta oli riippuvainen kaupankäynnistä Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa. Tästä johtuen, ja vähennettyään vientiään Saksaan, Saksa alkoi käydä sukellusvenesotaa norjalaisia laivoja vastaan. Britit alkoivat suojella norjalaisaluksia.
Korvaukseksi uhrauksistaan ympärysvaltojen hyväksi Norja sai itselleen pohjoisella Jäämerellä sijaitsevat Huippuvuoret, jotka eivät aiemmin olleet kuuluneet millekään valtiolle. Kansainliitto vahvisti liitoksen vuonna 1920.
Toinen maailmansota syttyi syyskuussa 1939, ja Norja joutui seuraavana keväänä natsi-Saksan miehittämäksi. Kuningas ja hallitus pakenivat Britanniaan, josta käsin toimivat pakolaishallituksena.
Norjaa johti noina vuosina saksalainen valtakunnankomissaari Josef Terboven. Virallisesti Norjan johtaja oli pääministeri Vidkun Quisling, mutta tämä oli vain nimellinen norjalaisen nukkehallituksen johtaja.
Norjan vastarintaliike toimi aktiivisesti sotavuosien aikana. Osittain se operoi puolueettomasta Ruotsista käsin. Pohjois-Norja ja Pohjois-Suomi muodostivat Saksalle sotilasalueen, jolta käsin se operoi Neuvostoliittoa vastaan.
Erityisen tärkeitä alueita olivat Suomelle kuulunut Petsamo sekä Norjan Kirkkoniemi. Molemmat olivat tärkeitä kaivoskaupunkeja. Petsamosta Saksan sotateollisuus sai nikkeliä ja Kirkkoniemeltä rautaa.
Kirkkoniemi oli yksi koko maailmansodan pommitetuimmista paikkakunnista. Neuvostoliitto lensi sinne sodan aikana yli 300 pommituslentoa.
Neuvostoliitto nähtiin kuitenkin vapauttajana sodan lopulla. Neuvostojoukot valtasivat sodan lopulla Pohjois-Norjan päättäen näin natsihallinnon julman ajan. Tämän kunniaksi Kirkkoniemeltä löytyy neuvostosotilaan patsas, ja Neuvostoliitto nähdään edelleen vapauttajana.
Saksalaiset poistuivat Norjasta vasta, kun maa oli antautunut liittoutuneille Berliinissä toukokuun alussa 1945. Kuningas palasi maahan, ja syksyllä Quisling sekä joukko hänen tukijoitaan teloitettiin maanpettureina.
Maailmansodan jälkeen Norja on saanut elää rauhassa. Suomen ja Ruotsin tavoin se piti hyvät suhteet sekä itään että länteen, vaikka liittyikin sotilasliitto Natoon jo silloin, kun se perustettiin.
YK:n jäseneksi Norja pääsi heti kun se perustettiin. Euroopan unionin ulkopuolella maa on pysytellyt edelleen. Pohjoismaiden neuvosto on toiminut vuodesta 1952 lisäten pohjoismaista yhteistyötä. Pohjoismaat olivat edelläkävijöitä esimerkiksi vapaan rajanylityksen sallimisessa.
Kuningas Haakon VII kuoli vuonna 1957. Häntä seurasi valtaistuimella hänen poikansa Olavi V ja vuonna 1991 kuninkaaksi nousi tämän poika, nykyinen kuningas Harald V.
1970-luvulla Norja vaurastui merkittävästi, kun Pohjanmereltä alettiin pumpata öljyä. Köyhimmästä Pohjoismaasta tuli vaurain Pohjoismaa. Vuoristoinen ja vuonoinen Norja kehittyi, kun maalla oli varaa rakentaa esimerkiksi tunneleita ynnä muita kalliita infrastruktuurihankkeita.
Tänäkin päivänä Norjan öljyrahastossa on säästössä euroissa mitattuna satoja miljardeja.
Pelkkää menestystarinaa Norjan lähihistoria ei ole. Etenkin yksi suuri tragedia pysäytti Norjassa ja ulkomaita myöten. Vuonna 2011 norjalainen äärinationalisti tappoi pommilla kahdeksan ihmistä Oslossa ja ampumalla 69 ihmistä Utøyan saarella.
Norja tunnetaan etenkin urheilusta. Hiihdossa Norja on menestynyt erityisen hyvin. 1800-luvun lopulta 1900-luvun alkupuolelle Norja tunnettiin tutkimusmatkailijoistaan. Näistä Fridtjof Nansen saavutti mainetta myös pakolaisten auttamisessa. Kansainliiton pakolaispassi tunnettiin Nansen-passina. Roald Amundsen taas oli ensimmäinen tutkimusmatkailija, joka kävi Etelänavalla.
Kansainvälisissä suhteissa merkittävää on myös se, että Nobelin rauhanpalkinto jaetaan Oslossa.
Norjalainen Edvard Grieg on yksi maailman tunnetuimmista klassisista säveltäjistä. Edvard Munch taas on kuvataiteen historian ja symbolismin suuri nimi. Henrik Ibsen taas on Norjan kuuluisin kirjailija.
Norjalaisen keittiön erikoisuus on makea mesjuusto. Karamellisoidun maidon herasta valmistetun juuston tunnistaa helposti sen ruskeasta väristä.
Norjassa asuu noin 5,5 miljoonaa ihmistä. Pinta-alaa maalla on 385 207 neliökilometriä, ja 323 802 neliökilometriä, jos Huippuvuoria ei lasketa mukaan. Tästä laskentatavasta riippuen Norjaa voi sanoa joko pienemmäksi tai suuremmaksi kuin Suomi. Norjassa on kaksi virallista kieltä, norja ja saame. Norjan kielellä on noin 4,8 miljoonaa puhujaa ja se on läheistä sukua ruotsin ja tanskan kielille. Kielestä erotellaan kirja- ja uusnorja. Kielimuodot ovat varsin erilaisia. Uusnorja on vähemmän käytetty, ja kilpailijaansa lähempänä muinaisnorjaa sekä islannin ja fäärin kieliä.
Norjan voi sanoa muodostavan Pohjoismaiden katon, sillä Pohjoismaiden korkein kohta on Etelä-Norjassa sijaitseva Galdhøpiggen. Vuorella on korkeutta 2469 metriä. Sen valloittaminen on vaativaa.