Mediatutkijaa vaivaa metsäkeskustelun Helsinki-keskeisyys: "Tietoa on muuallakin Suomessa"
Suurimmat mediat vääristävät Suomen metsäkeskustelua.
Näin väittää selvityksensä pohjalta yhteiskuntatieteiden tohtori, eläkkeellä oleva viestinnän asiantuntija Juhani Wiio.
Hän julkaisi keväällä Niin metsä nähdään kuin siitä puhutaan -nimeä kantavan selvityksen, jossa hän vertailee Yleisradion, Helsingin Sanomien ja MTV3:n metsäaiheista uutisointia. Selvityksen ajanjaksoja on kaksi vuodelta 2023, maaliskuulta kesäkuulle ja syyskuun alusta marraskuun loppuun.
Kevään ajanjaksolle osuivat eduskuntavaalit ja hallitusneuvottelut, jotka osaltaan vaikuttivat siihen, mitä asioita mediat pitivät esillä.
Wiio tarttui työhön ennen kaikkea omasta päätöksestään, mutta taustalla oli lukuisia keskusteluja metsäalan toimijoiden kanssa. Rahoittajaksi lupautui Metsämiesten säätiö.
– Metsäkeskustelu on Suomessa yllättävän kaksijakoista. Toisaalta ovat he, jotka puhuvat metsästä ilmastoasioiden ja luontokadon yhteydessä, toisaalta toinen puoli, joka omistaa metsää ja tekee sen kanssa töitä. Ainakaan mediassa tahot eivät tunnu löytävän toisiaan, Wiio tiivistää Suomenmaalle.
Vikaa on varmasti molemmilla puolilla kuten mediankin toiminnassa. Tilanne on kuitenkin se, että suuressa kuvassa toinen osapuoli jyrää toisen.
– Metsän parissa toimivat ja siitä elantonsa saavat eivät saa mediassa tilaa, ja joutuvat tyytymään ottamaan vastaan arvostelua ja opastusta siltä toiselta puolelta.
– Ilmastonmuutos on tosiasia. Jos jotain halutaan saada aikaiseksi, ei se onnistu sillä, että puolin ja toisin osoitetaan kärkeviä mielipiteitä ja syyllistetään toista osapuolta.
Barrikadien purkamiseksi Wiio esittää tutkimuksensa loppusanoissa osapuolten tuomista yhteen perustamalla metsäpaneeli käymään keskustelua.
Ehdotuksen kanssa kävi niin hyvin, että se toteutui. Metsä- ja media-alan toimijat ovat jo järjestäneet yhden tilaisuuden yhdessä.
– Kuultiin hyviä esityksiä ja käytiin keskustelua metsäasioista sivistyneessä hengessä.
– Mutta ei tässä asiassa yhdellä saati useammallakaan keskustelulla saada tuloksia aikaiseksi kovinkaan nopeasti. Laajemmin ja voimakkaammin täytyy nousta esiin näkemyksiä siitä, että nykytilanne ei ole hyvä, Wiio korostaa.
Wiio valitsi Helsingin Sanomat, Yleisradion ja MTV:n kohteikseen siksi, että ne ovat vaikuttavimmat valtakunnalliset mediat. Ongelmana näistä jokaisen kanssa on Helsinki-keskeisyys, joka tulee jo sijainnin takia. Nimestään huolimatta myös Helsingin Sanomat pyrkii valtakunnallisuuteen, ja kantaa Wiion mielestä siksi valtakunnallista vastuuta.
Alueelliset mediat luonnollisesti toimivat alueidensa näkökulman esilläpitäjinä, mutta valtakunnallista keskustelua ne eivät väritä niin kuin Helsinkiin keskittyneet mediatalot.
Wiio tuntee median toimintatavat alalla työskennelleenä. Tietyt vääristymät tulevat luonnostaan, joten ne on tärkeä tunnistaa työssä.
– Helsinkiläiset toimittajat tuntevat Helsingissä vaikuttavia järjestöihmisiä, aktivisteja, asiantuntijoita ja poliitikkoja, joten nämä myös valikoituvat haastateltaviksi helposti.
Toimittajille on hyödyksi, että on verkostoja, mutta kun samat helsinkiläiset tahot ovat aamusta iltaan haastateltavina ja keskustelemassa, herää ihmetys, onko medioilla mitään haluakaan tuoda muita näkökulmia mukaan keskusteluun.
– Tietoa on muuallakin Suomessa, Wiio muistuttaa.
– Ei minulla ole mitään helsinkiläistä näkökulmaa vastaan. Helsinki ja muu Suomi elävät toisistaan, ja kaikelle on paikkansa. Mutta ajattelumalli on liikaa sitä, että me täällä Helsingissä tiedämme, miten elää ja ajatella, ja muiden pitää seurata sitä. Tämä malli näkyy myös siinä, miten toimituksellinen ajattelu vaikuttaa uutisointiin.
Metsäasioista tietävien ja metsien parissa töitä tekevien keskuudessa näyttää, että heitä tullaan tuomitsemaan ja neuvomaan ulkopuolelta.
– Näyttää, että henkilöt, joilla ei ole todennäköisesti koskaan ollut paljon tekemistä metsän kanssa, määrittävät, mitä mieltä metsäluonnosta pitäisi olla, Wiio pohtii.
Metsien arvo ja rooli pitäisi nähdä koko valtakunnan kannalta, Wiio toteaa. Ilmastopolitiikan lisäksi metsillä on lukuisia muita rooleja.
Jotkin Wiion tutkimuksen tulokset ovat häkellyttäviä. Esimerkiksi vain nelisenkymmentä prosenttia suomalaisista tietää, että suurin osa Suomen metsistä on yksityisessä omistuksessa.
– Ei varmaan ole ihan väärin kuvitella, että asiasta vähemmän tietävä television katsoja tai Helsingin Sanomien lukija kuvittelee, että metsät ovat valtion omaisuutta, koska metsäpolitiikasta puhutaan niin paljon.
Suuret mediat vahvistavat Wiion mukaan näkemystä, että metsien ja luonnon osalta jätetään asioita hoitamatta. Syntyy ulkoistetun ongelman kuva, että jossain on ongelma nimeltä metsät, joka voitaisiin hoitaa, mutta jostain syystä ei hoideta.
– Mediassa pitäisi hyvin pystyä perustelemaan, miksi meidän roolimme luontoasioissa on niin suuri moneen muuhun maahan verrattuna.
Tutkimuksen medioista etenkin Helsingin Sanomien metsäuutisointi on Wiion mukaan värittynyt unohtaen metsäalan ihmisten ja alueelliset näkökulmat. MTV tekee hyvää työtä talousuutisoinnissa, tässä tapauksessa metsäteollisuudesta kertoessaan, mutta on muuten suppeampi metsäanniltaan.
Yleisradion valtakunnallinen uutisointi muistuttaa Helsingin Sanomien suppeaa näkökulmaa, mutta aluetoimitukset tekevät Wiion mielestä ansiokasta työtä tuoden monenlaisia katsantokantoja ja toimintoja ihmisten tietoon.
Mediat siis antavat pääosin tilaa tietyille linjoille ja näkemyksille, mutta saako medialla olla niistä oma linja?
– Yleisradiolla ei saa olla linjaa. Helsingin Sanomien kokoisella lehdellä taas on kaupallisena toimijana eri lähtökohta, mutta sen kokoisella lehdellä on moraalinen vastuu. Suuressa kansallisessa kysymyksessä kuten metsäkysymyksessä sen ei pitäisi olla jonkin tietyn linjan takana vaan käsitellä asioita monipuolisesti, avaavasti ja sallivasti, Wiio napauttaa.
Monissa media-alan tehtävissä ja esimerkiksi dosenttina vaikuttanut Wiio on nähnyt median muutoksen vuosikymmenten varrella. Muutoksessa on valitettavasti paljon huonoa.
– Sosiaalinen media on tietenkin yksi erittäin iso muutoksen tekijä. Se ruokkii turhaa vastakkainasettelua. Mielipiteen saa esittää kuka tahansa vaikka millä perusteilla tahansa tai ilman perusteluja. Ja sitten jonkun toisen pitää heti olla joko puolesta tai vastaan.
– Vastapuolia syntyy helposti, ja some on omiaan luomaan käsitystä, että kaikissa asioissa on vain kaksi kilpailevaa näkemystä eikä mitään niiden välillä. Politiikankin ”moraalinen alennustila” johtuu paljolti somen tavasta asettaa asioita keinotekoisesti vastakkain, Wiio arvelee.
Perinteinen media on laajasti keskittynyt, mikä ei ole kansainvälisestikään katsoen mitenkään tavatonta. Kansainvälisyyden kasvu itsessään on Wiiosta myönteinen muutos, ja siinä medialla on ollut merkittävä rooli.
Keskittymisen lisäksi kotimaassa tapahtunut suuri muutos on puoluelehdistön kutistuminen. Aiemmin maakunnissa oli puoluesidonnaisia lehtiä, nykyään puolueilla on vain pää-äänenkannattajansa.
– Kun ei ole enää yhteiskunnallisia näkökulmia esille tuovia lehtiä, asettaa se lisävaadetta Helsingin Sanomien kaltaisille voimakkaille viestimille pyrkiä olemaan neutraali. Näin se ei kuitenkaan mene käytännössä, sillä kyse on kaupallisista, rahaa tekevistä lehdistä.
– Se ainakin on varmaa, että poliittisen keskustelun sisältö on radikaalisti muuttunut, kun puoluesidonnaiset lehdet ovat kadonneet, Wiio toteaa.
Tämä johtaa siihen, että vahvasti perustellut poliittiset näkemykset jäävät helposti suurelta yleisöltä näkemättä. Ei ole foorumia, jolla keskustelua voisi käydä syvällisemmin.
Koska kyse on etenkin alueellisten puoluesidonnaisten lehtien katoamisesta tai muuttumisesta sitoutumattomiksi, alueellinen keskustelu kärsii voimakkaasti.
– Ei ole alustaa, jolla keskustella syvällisesti vaikkapa Itä-Suomen tai Pohjois-Suomen tilanteesta, Tampereen alueesta tai mistä vaan.
– Nyt uutiset ovat yhdessä laarissa, josta niitä sitten nostetaan, Wiio kuvaa.
Poliittisista lehdistä myös haettiin tietoa siitä, mitä mieltä se ja se taho oli tästä ja tästä asiasta.
Pohjois-Pohjanmaan Rantsilasta, joka on nykyään osa Siikalatvan kuntaa, kotoisin oleva Wiio kuvaa omaa metsäsuhdettaan metsästänauttijan rooliksi. Tampereella asuva Wiio liikkuu ja rentoutuu mielellään luonnossa, vaikka vähän kammoaakin esimerkiksi hirvikärpäsiä.
– En tee nykyään mitään metsään liittyvää työtä, mutta kyllä olen nuorena tukkeja kaatanut, propseja tehnyt ja niitä ajanut hevosella sekä traktorilla. Silloin sitä kasvoi hyvin suoraan metsäsuhteeseen. Puillahan kaikki kotitalot silloin lämpenivät, Wiio muistelee.