Mari Kiviniemi nousi ongelmissa rämpivän keskustan johtoon 10 vuotta sitten – "Hän onnistui pääministerinä, mutta kaatui omien kampitukseen"

Ilmiöt

Aplodit olivat raivoisat. Mari Kiviniemi asteli Lahden suurhallin lavalle kesällä 2010 ja tuuletti. Media kuhisi ympärillä, hässäkkä oli melkoinen.

Keskustan puheenjohtaja. Pääministeri. Niitä kahta tehtävää Kiviniemi tulisi jatkossa hoitamaan. Matti Vanhanen oli päättänyt jäädä lähes seitsemän vuoden jälkeen sivuun.

– Melkoinen tuuli, suorastaan myrsky, luonnehti keskustaveteraani Seppo Kääriäinen henkilövalintoja Ylelle vielä samana iltana.

Puhurilla Kääriäinen tarkoitti sitä, että keskusta oli uusinut käytännössä koko johdon.

Annika Saarikko, Tuomo Puumala ja Timo Kaunisto muodostivat varapuheenjohtajiston. Heistä vain Puumala oli ollut toimessa aiemmin.

Timo Laaninen puolestaan päihitti Jarmo Korhosen puoluesihteerikisassa.

Riemukkaiden aplodien taakse kätkeytyi kuitenkin paljon ristiriitaa.

Keskusta keikkui kesällä 2010 hyvin hankalassa tilanteessa, arvioi puoluetta tutkinut historian dosentti Tytti Isohookana-Asunmaa.

Pitkä pääministerikausi oli ollut raskas. Sen päälle oli vaalirahakohua, jätevesiasetusta, pääministerin ihmissuhdesotkuja. Puolueen talouskin oli kuralla. Korhosen puoluesihteerikausi oli ollut myrskyisä ja tuottanut paljon hämmennystä.

Puoluejohtajakampanjakin jakoi kenttää. Keskustan johtoon pyrki Kiviniemen ja Timo Kauniston ohella kaksi vahvaa ja voimakastahtoista miestä, joilla oli vanhastaan vankkumaton asema puolueessa: Mauri Pekkarinen ja Paavo Väyrynen.

– Tunnelma puolueessa ei ollut yhtenäinen, päinvastoin, Isohookana-Asunmaa kuvailee.

– Kiviniemen lähteminen kisaan tällaisessa tilanteessa oli rohkea teko. Hän tietyllä tavalla uhrautui, itsekin ministerinä 1990-luvulla toiminut Isohookana-Asunmaa jatkaa.

Ja kun Lahden valinnat oli julkistettu, alkoi mutina. Moni keskustassa puhui cityliberaalien vallankumouksesta.

Lahden kokouksen jälkeen pääministerin ura alkoi vauhdilla. Kiviniemi sai saman tien työpöydälleen Kreikan velkakriisin. Se nostatti tunteita.

Perussuomalaiset repivät euron ongelmista kaiken hyödyn irti. Muutkin puolueet kuopivat jo eduskuntavaalikampanjoinnin lähtötelineissä.

Kaiken sen keskellä Kiviniemi selviytyi pääministerin roolistaan hyvin, arvioi apulaisprofessori Markku Jokisipilä Eduskuntatutkimuksen keskuksesta.

Hänen mukaansa Kiviniemi sai nopeasti kopin asioista ja esiintyi vakuuttavasti sekä kotimaassa että kansainvälisillä areenoilla. Kiviniemi oli vahva asiaosaaja etenkin talousasioissa. 

Hän myös säilytti hallituksen työrauhan vaalikauden loppuun saakka. Jokisipilän mukaan sekin on merkittävä onnistuminen, sillä esimerkiksi Alexander Stubbin (kok.) pääministerikaudella kokoomuksen ja demarien välit tulehtuivat pahasti.

Stubbia ja Kiviniemeä voi hyvin verrata toisiinsa, sillä molemmat tulivat pääministereiksi kesken kauden vajaa vuosi ennen eduskuntavaaleja.

Pääministerin tehtävissä onnistuminen ei kuitenkaan auttanut puoluetta.

Keskusta sai mojovan selkäsaunan kevään 2011 vaaleissa. Suomalaisten verkkokalvoille piirtyi kuva Kiviniemen pettyneestä ilmeestä suorassa televisiolähetyksessä.

Jokisipilän mukaan Kiviniemi joutui kantamaan tappion, jonka muut olivat aiheuttaneet. Kyse oli uhrautumisesta oman puolueen eteen.

– Kiviniemi tiesi alusta alkaen, että vaalivoiton varmistaminen puolueelle on täysin epärealistista.

Jonkinlainen torjuntavoitto olisi sekin vaatinut sataprosenttista onnistumista, eikä sekään olisi välttämättä riittänyt, Jokisipilä summaa.

– Kukaan muu ei olisi pystynyt yhtään parempaan. Kyse ei ollut siitä, kuka keskustaa siinä tilanteessa johti, vaan ongelmat olivat kertyneet liian isoiksi paljon aiemmin.

Kiviniemeltä olisi Jokisipilän mukaan voinut kuitenkin löytyä enemmän ihmisläheisyyttä. Vahvana asiaosaajana hän jäi kansalle hieman etäiseksi. 

Isohookana-Asunmaan mukaan etäisyyttä saattoi aiheuttaa se, ettei Kiviniemi kiertänyt tarpeeksi kuuluisaa keskustan kenttää.

– Hänen olisi pitänyt enemmän olla selittämässä, miksi pääministeri kannatti Portugalin tukemista ja miksi mitäkin päätöksiä tehtiin. Ihmiset janosivat niihin vastauksia. Portugali-paketti juuri ennen vaaleja oli monelle äänestäjälle viimeinen pisara.

Rajun vaalitappion jälkeen keskusta oli sekaisin. Puolueaktiivit nuolivat haavojaan, syytösten kirveet lentelivät ja porukka oli jakautunutta. Kannatuslukemat vajosivat.

Jokisipilän mukaan Kiviniemen omakin motivaatio oppositiojohtajana vaikutti olevan loppu. Linjavetoja ei juuri kuulunut. Kentällä ja eduskuntaryhmässä oli vastassa syvää pettymystä ja turhautumista.

Konkaripoliitikkoina meritoituneet vahvat miehet Pekkarinen ja Väyrynen eivät siinä tilanteessa olleet hiljaa. Arvostelu oli julkista ja kovaa.

Sekä Isohookana-Asunmaan että Jokisipilän mukaan puolueen sisältä
tuleva raju kritiikki heikensi merkittävästi puheenjohtajan mahdollisuuksia onnistua. 

– Siinä vedettiin ihan konkreettisesti mattoa hänen jalkojensa alta, Isohookana-Asunmaa arvioi.

Lopulta Kiviniemi teki johtopäätöksensä ja ilmoitti, ettei hae jatkokautta kesän 2012 puoluekokouksessa.

Jälkikäteen moni on kysynyt, jätettiinkö Kiviniemi keskustassa vaikeuksien keskellä yksin siksi, että hän oli nainen. Samaa kohtaloa on nähty myös pääministerin tehtävistä vuonna 2003 eroamaan joutuneen Anneli Jäätteenmäen kohdalla.

Jokisipilän ja Isohookana-Asunmaan mukaan naiseus saattoi vaikuttaa Kiviniemen kohtaloon hyvinkin paljon.

Isohookana-Asunmaa muistaa kuulleensa tuolloin itsekin paljon puheita, joissa Kiviniemen osaamista epäiltiin pelkän sukupuolen vuoksi. Puolue kantoi vielä vuonna 2011 vahvasti miehisen puolueen kaikuja.

– Ukkopuolueen luonnetta alettiin keskustassa purkaa vasta 1980-luvulla. Se oli pitkä ja kivulias prosessi. Jäätteenmäki ja Kiviniemi mursivat osaltaan lasikattoja, mutta myös törmäsivät niihin ratkaisevilla hetkillä, Isohookana-Asunmaa pohtii.

Jokisipilä ei kuitenkaan halua vetää Jäätteenmäen ja Kiviniemen tapauksista yhtäläisyysviivoja valtiovarainministerin paikalta eroamaan joutuneeseen Katri Kulmuniin. Jokisipilän mukaan sukupuolella ei ollut merkitystä Kulmunin erossa.

– Ehkä sellaisen voi löytää, että Jäätteenmäki ja Kulmuni kaatuivat omiin henkilökohtaisiin virhearviointeihinsa. Kiviniemi taas ei kaatunut tai tehnyt yhtä suurta selkeää virhettä, hän luopui kokonaistilanteen vuoksi vetovastuusta.

Aplodit olivat jälleen runsaat, kun Kiviniemi piti viimeisen puheensa keskustan puheenjohtajana Rovaniemen puoluekokouksessa kesällä 2012. Keskustaväki osoitti seisaaltaan suosiotaan.

Puheenjohtajan nuijan hän luovutti vasta reilun vuoden eduskunnassa istuneelle, vielä melko tuntemattomalle Juha Sipilälle.

Kiviniemellä oli Jokisipilän mukaan tärkeä rooli siirtymävaiheen puoluejohtajana. Hän peri vaikeuksissa rämpivän puolueen, kävi läpi raskaan eduskuntavaalitappion ja oli mukana sen jälkeisen likapyykin pesussa.

– Kiviniemi ikään kuin otti keihään kärjet rintaansa puolueen kannalta pahimpien kriisien hetkellä. Kun Sipilä aloitti, oltiin jo eri tilanteessa, jossa päästiin aloittamaan uudelta pohjalta. Keskustan olisi siksi syytä olla Kiviniemelle kiitollinen, Jokisipilä toteaa.

Mari Kiviniemi kieltäytyi juttuun liittyvästä haastattelupyynnöstä.