Historia | Miksi antifasistinen valtio puki sotilaansa kuin natsit? DDR:n armeijan ulkoasu hämmensi monia
Kun Saksan demokraattinen tasavalta (DDR) perustettiin vuonna 1949, sen ideologiseksi kivijalaksi asetettiin antifasismi.
Itä-Saksa esittäytyi valtiona, joka oli tehnyt selvän pesäeron natsismiin. Samalla se syytti läntistä naapuriaan Länsi-Saksaa (BRD) vanhojen natsien suojapaikaksi ja natsiajan perinnön jatkajaksi.
Tätä taustaa vasten Itä-Saksan kansanarmeijan (Nationale Volksarmee, NVA) ulkoasu oli historiallinen paradoksi. Kun NVA:n sotilaat marssivat Itä-Berliinin paraateissa, länsimainen katsoja näki jotain hyytävän tuttua: kivenharmaat univormut, saappaat, perinteisen saksalaisen paraatimarssin ja teräskypärän, joka toi mieleen toisen maailmansodan Wehrmachtin.
Miten ihmeessä natsismin vastaiseksi julistautunut valtio päätyi varustamaan armeijansa näin kyseenlaisen näköiseksi?
NVA perustettiin virallisesti 1. maaliskuuta 1956, mutta sen juuret ulottuivat jo aiemmin rakennettuihin aseistettuihin poliisijoukkoihin.
Uuden armeijan univormuissa oli selviä yhtäläisyyksiä Wehrmachtin asuihin. Kivenharmaa väri, takkien leikkaus ja muut yksityiskohdat erottivat ne selvästi esimerkiksi Neuvostoliiton puna-armeijan tyypillisestä ulkoasusta.
Ratkaisun taustalla oli DDR: pyrkimys rakentaa omaa saksalaista ja sosialistista sotilasperinnettä. Kommunistinen historiankirjoitus ei hylännyt kaikkea Saksan aiempaa historiaa, vaan jakoi sen poliittisesti hyväksyttävään ja tuomittavaan osaan.
Natsismi esitettiin kapitalismin ja militarismin äärimmäisenä ilmentymänä, mutta Preussin historiasta voitiin nostaa esiin myös sellaisia perinteitä ja henkilöitä, jotka sopivat sosialistisen valtion omaan kertomukseen.
Vaikka DDR:n ideologia korosti armeijan antifasistista luonnetta, käytännössä se kuitenkin hyödynsi saksalaisen sotilasasun tuttuja piirteitä ja rakensi niiden varaan omanlaistaan sotilaallista identiteettiä.
NVA:n ulkoasussa näkyi näin ristiriita, joka oli DDR:lle laajemminkin ominainen: vanhaa kansallista perinnettä voitiin käyttää hyväksi, kunhan sille annettiin uusi, sosialistinen tulkinta.
Länsi-Saksa perusti Bundeswehrinsä vuonna 1955. Uuden armeijan rakentamisessa haluttiin tehdä pesäero natsiajan sotilasjärjestelmään ja sovittaa asevoimat demokraattisen valtion periaatteisiin. Alkuvaiheen univormuissa ja varusteissa näkyi myös amerikkalaisia vaikutteita.
DDR käytti vastakkainasettelua propagandassaan. Länsi-Saksa kuvattiin Yhdysvaltojen vaikutusvallan alaiseksi valtioksi, jossa vanhat natsit olivat päässeet takaisin merkittäviin asemiin. Itä-Saksa puolestaan esitti itsensä antifasistisena vaihtoehtona.
NVA:n perinteiset saksalaiset univormut sopivat tähän asetelmaan. Ne antoivat armeijalle kansallisesti tunnistettavan ulkoasun, vaikka sen poliittinen johto korosti jyrkkää eroa natsiaikaan.
NVA:n tunnistettavin varuste oli sen erikoinen teräskypärä, joka tunnetaan nimellä M56. Sen pyöreähkö, sivuille ja taakse voimakkaasti kaartuva muoto poikkesi huomattavasti ensimmäisen ja toisen maailmansodan saksalaisten teräskypärien tutusta siluetista.
Kypärän tarina ulottui kuitenkin suoraan toisen maailmansodan aikaan.
Saksassa oli kehitetty sodan loppuvaiheessa uutta teräskypärämallia, joka tunnettiin nimellä B/II. Sen suunnitteluun liittyi Thalen terästehdas, jossa saksalaisia teräskypäriä valmistettiin. Uuden mallin muoto poikkesi vanhasta Stahlhelmista: siinä ei ollut samanlaista tunnusomaista, ulospäin kaartuvaa reunaa, vaan kuori kaartui yhtenäisemmin sivuille ja taakse.
Kehitystyön tavoitteena oli parantaa pään suojausta ja näkyvyyttä. Koemallia testattiin vuosina 1943–1944, mutta sitä ei otettu laajamittaisesti käyttöön Wehrmachtissa. Kertoman mukaan Adolf Hitler ei halunnut korvata tuttua Stahlhelmia uudella mallilla, koska vanhasta kypärästä oli tullut saksalaisen sotilaan vahva symboli.
Sodan päätyttyä Thalen tehdas jäi Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle. Kun DDR alkoi rakentaa omia asevoimiaan, vanha koemalli tarjosi lähtökohdan uuden kypärän kehittämiselle. Mallia jatkokehitettiin, ja M56 otettiin käyttöön uuden kansanarmeijan varusteena. Sen sarjatuotanto käynnistyi vuonna 1957.
Näin Wehrmachtille suunniteltu, mutta sodan aikana laajamittaiseen käyttöön päätymättä jäänyt kypärä sai uuden elämän sosialistisen Itä-Saksan armeijassa.
M56:n erikoinen muoto herätti huomiota myös lännessä. Sitä pidettiin toisinaan kömpelönä ja oudonnäköisenä, mutta se erottui selvästi muista kylmän sodan teräskypäristä.
Kypärän muotoilussa pyrittiin parantamaan suojausta ja näkyvyyttä verrattuna aiempiin malleihin. Sen viistot pinnat saattoivat tietyissä osumatilanteissa ohjata sirpaleita ja ammuksia sivuun, mutta suojaus riippui osuman kulmasta, ammuksesta ja muista olosuhteista.
NVA:n univormut, paraatimarssi ja M56-kypärä muodostivat yhdistelmän, joka näytti länsimaisen tarkkailijan silmissä ristiriitaiselta.
DDR:ssä ristiriita ei kuitenkaan ollut yhtä suoraviivainen. Sen historiankäsityksessä saksalaisen sotilasperinteen eri osia voitiin erotella toisistaan ja tulkita uudelleen. Preussilaiset perinteet ja sotilaallinen kurinalaisuus saattoivat kelvata sosialistisen valtion käyttöön, vaikka natsismi tuomittiin jyrkästi.
Vanha saksalainen sotilasasu ei kadonnut natsismin mukana, vaan sai uuden poliittisen merkityksen.
Kun NVA:n sotilaat marssivat paraateissa harmaissa puvuissaan ja erikoisissa teräskypärissään, he edustivat valtiota, joka väitti katkaisseensa yhteyden natsimenneisyyteen – mutta jonka sotilaallinen ulkoasu muistutti silti tuosta menneisyydestä hämmästyttävän paljon.