Loputtomien ongelmien Terrafamesta kuuluu hyviä uutisia – epävarmuus ei silti ole ohi
Tänään sää on selkeä. Terrafamen kaivoksen liput väpättävät tuulessa, aurinko helottaa korkealta taivaalta ja edestakaisin jyrräävät kiviautot näkyvät jo kaukaa.
Sää on perin toinen kuin viitisen vuotta sitten, jolloin viimeksi vierailin kaivoksella. Silloin hernerokkamainen sumu kätki peittoonsa koko tienoon eikä pääportilta erottanut edes parin sadan metrin päässä häämöttävää toimistorakennusta.
Mutta se oli silloin, kun puhuttiin vielä Talvivaarasta ja sumua oli kaivosyhtiön yllä sakeanaan muutenkin.
Nyt työntekijöiden oransseissa takeissa lukee punaisella Terrafame, ja loputtomien ongelmien kaivoksesta on kuulunut parempia uutisia.
Helmikuussa monikansallinen raaka-aineiden välittäjä Trafigura ja suomalainen Sampo ryhtyivät Terrafamen uusiksi rahoittajiksi. Se oli valtio-omisteiselle yhtiölle kuin lottovoitto. Onhan yhtiön pelastamiseen upotettu jo satoja miljoonia euroja veronmaksajien rahaa.
Vesiongelmat on kaivoksella saatu hallintaan, prosessit toimimaan ja tuotantokin kunnolla käyntiin. Tai niin ainakin kaivokselta kerrotaan.
– Sotkamossa on tehty ihme, julisti pääministeri Juha Sipilä (kesk.) jo marraskuussa, kun uudesta rahoitusmallista ei ollut vielä varmuutta.
Käsiin annettiin ympäristökatastrofi ja taloudellinen riippakivi.
Olli Rehn
Raskas perintö. Sillä sanalla entinen elinkeinoministeri, nykyinen Suomen Pankin johtokunnan jäsen Olli Rehn kuvaa Suomenmaalle kevään 2015 tunnelmia.
Talvivaaran tulevaisuus siirtyi silloin uuden hallituksen kontolle.
– Käsiin annettiin ympäristökatastrofi ja taloudellinen riippakivi, Rehn puuskahtaa.
– Ymmärrän hyvin kansalaisten huolen kaivoksen ongelmista, koska jouduin itse saman tuskan kokemaan, hän lisää.
Tuoreena elinkeinoministerinä Rehn joutui kantamaan kaivoksesta erityisvastuun. Talvivaaran konkurssipesän jäänteille perustettiin Terrafame Oy. Malmin louhinta aloitettiin uudelleen syksyllä 2015.
– Emme voineet seistä tumput suorina. Ryhdyimme vain nostamaan kaivosta jaloilleen.
Kaivoksen operatiivista toimintaa ja ympäristöturvallisuutta saatiin kohennettua. Nikkelin hinta laahasi kuitenkin alhaalla, ja lupa-asiat etenivät hitaasti.
Keväällä 2016 tilanne oli vaikea.
Valtio joutui laittamaan jälleen kerran lisää rahaa kaivokseen. Rehn ilmoitti, että kaivoksen on löydettävä uusi rahoittaja vuoden 2016 loppuun mennessä tai muuten koko toimintaa aletaan ajamaan alas.
Ukaasi oli kova. Rehnin mukaan sillä haluttiin tehdä selväksi sekä Terrafamen johdolle että mahdollisille investoijille, että nyt on tosi kyseessä.
Monien vaiheiden jälkeen löytyi Trafigura, jonka kanssa käydyt pitkät neuvottelut sinetöitiin rahoitussopimuksella tämän vuoden helmikuussa.
– Kannatti asettaa takaraja, Rehn sanoo.
– Nälkämaan laulu on Suomen maakuntalauluista komein, ja se soi nyt vähän kirkkaammin, hän intoutuu runoilemaan.
Kaivosyhtiön ikkunattomassa palaverihuoneessa on keveä tunnelma, vaikka ulkona paistavan auringon säteet eivät sinne ylläkään.
Tarjolla on kahvia ja korvapuusteja.
Yhtiön johdossa vuosi sitten aloittanut toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen hehkuttaa kaivoksen verrattain lyhyessä ajassa ottamia isoja harppauksia.
Mitä kaivoksella on sitten tehty, jos asiat kerran ovat edenneet näin jouhevasti?
Lukkaroisen mukaan ei mitään ihmeellistä. Prosessi on yhä sama kuin Talvivaarankin aikaan.
– Olemme vain kiinnittäneet huomiota pieniin yksityiskohtiin ja pyrkineet tekemään kaiken täsmälleen niin kuin pitää tehdä, Lukkaroinen sanoo.
Ratkaisevaa on hänen mukaansa ollut se, että bioliuotuskasat on saatu toimimaan.
Erityistä huomiota on kiinnitetty kasojen pohjarakenteisiin. Ne rakennetaan joka kerta uudestaan ennen kuin niihin kasataan malmia.
Terrafamen kestävän kehityksen johtajan Veli-Matti Hillan mukaan kaikkein sulfaattipitoisimmat vedet on kyetty johtamaan käänteisosmoosilaitoksen kautta takaisin bioliuotuskasoille, mikä on ollut erittäin hyvä asia sekä kasojen toimivuuden että päästöjen kannalta.
Kasat tarvitsevat jatkuvasti vettä, eikä kaikkein sulfaattipitoisimpia vesiä ole tarvinnut johtaa luontoon.
– Toki silläkin on merkitystä, että saimme luvan juoksuttaa vettä pois kaivosalueelta, Lukkaroinen lisää.
Vaasan hallinto-oikeus antoi viime vuonna luvan johtaa kaivoksen vesiä purkuputkea pitkin läheiseen Nuasjärveen. Hallinto-oikeus tosin määritti purkuputken sulfaattipitoisuudet puolet pienemmiksi kuin yhtiö olisi halunnut.
– Keskusvedenpuhdistamon valmistumisen jälkeen kaivokselta poisjohdettujen vesien pitoisuudet ovat olleet reilusti alle luparajojen. Nyt voimme nukkua yömme rauhassa, Lukkaroinen sanoo.
– Hölynpölyä, kajaanilainen Ari Korhonen puuskahtaa kaivosyhtiön puheista.
Korhosen kesäpaikka sijaitsee Nuasjärveen laskevan Jormasjärven rannalla. Korhosen suku on hallinnut paikkaa jo vuodesta 1632, ja asuintalokin on yhtä vanha kuin itsenäinen Suomi.
– Jormasjärven vedet ovat vielä hyvälaatuisia, mutta minua huolestuttaa, millaisia ne ovat tulevaisuudessa, Korhonen sanoo ja viittilöi tuvan ikkunasta lumihankien peittämälle pihamaalle.
Hänen suhdettaan kaivokseen kuvaa ennen kaikkea sana pettymys. Se juontaa juurensa Talvivaaran alkuaikoihin.
Korhonen osti perustamisvaiheessa olevan yhtiön osakkeita ja oli aluksi innoissaan. Sitten hänelle hiljalleen valkeni, kuinka valtavia määriä kemikaaleja metallien liuotus vaatii.
– Silloin tajusin, etteivät sellaiset määrät pysy kenenkään käsissä, eivätkä ne ole pysyneet, hän tuhahtaa.
Mutta entä nyt, kun kaivosta johtaa uusi yhtiö?
– Ei siellä ole mikään muuttunut, ei ainakaan paremmaksi. Terrafame osaa vain valehdella siistimmin kuin Talvivaara, Korhonen jyrähtää niin, että satavuotiaan pirtin kiikkutuolikin pysähtyy.
– Heidän puhdistamonsa ei ansaitse keskusvedenpuhdistamon nimeä, hän lisää.
Korhosen mukaan huoli on todellinen. Kaivos turmelee luonnon ja lähivesistöt, eikä yhtiön puheisiin ole luottaminen.
Olisiko kaivos sitten pitänyt sulkea?
Siihen Korhonen ei vastaa suoraan.
– Ne ovat vaikeita päätöksiä sellaiset. Jos kaivos tuosta lähtee menestymään, niin se on hyvä asia taloudellisesti, mutta vesistöjen ja luonnon kärsiminen ei paljon naurata, varsinkin kun ennuste kaivoksen menestymiselle on mahdottoman huono, hän sanoo.
Yhtään vakuuttuneempi kaivoksen tulevaisuudesta ei ole Itä-Suomen yliopiston kaivospolitiikan professori Juha Kotilainen.
Hänen mukaansa kaivoksen epävarmuustekijät eivät ole poistuneet minnekään, vaikka uusi rahoitusratkaisu tuokin hetkellisesti vakautta.
Kaivos keikkuu yhä edelleen kannattavuusrajoilla pienistä paranemisen merkeistä huolimatta.
– Toiminnan jatkuminen Sotkamossa tarkoittaa myös epävarmuuden jatkumista, Kotilainen tiivistää.
Hänen mukaansa kaivoksen tulevaisuutta pitäisi katsoa enemmän pitkällä tähtäimellä. Metallien maailmanmarkkinahinnat esimerkiksi näyttävät nyt hieman parempaan päin, mutta niiden tulevaisuutta on vaikea ennustaa.
– Jos hinnat tulevat alaspäin, heikompilaatuisen malmin hyödyntämiseen perustuvan Terrafamen pystyssä pitämiseen liittyy isot riskit, professori arvelee.
Kotilainen myös muistuttaa, ettei kansainvälisen sijoittajan pysyvyys ole koskaan varmaa. Suomalaiset teollisuusyritykset ovat vahvasti juurtuneet isänmaansa multiin, mutta kansainväliset isot toimijat ajattelevat eri tavalla.
– Heillä on koko maailma pelikenttänä. He jatkavat toiminnan kannattavuuden arviointia koko ajan ja voivat tarvittaessa liikahtaa nopeastikin muihin projekteihin, jos niitä löytyy muualta päin maailmaa.
Kotilainen ei myöskään näe, että kaivoksen vesiongelmat olisivat lopullisesti ratkaistut.
Melkoinen kolaus ympäristöongelmissa rypeneen kaivoksen uudelle rahoitussopimukselle oli se, kun Trafiguran taustalta paljastui vakavia ympäristörikoksia.
Terrafamen kaivoksella tulevaisuuteen kuitenkin uskotaan vankasti.
Toimitusjohtaja Lukkaroisen mukaan metallien hinnoissa riittäisi nykyinenkin taso, jotta kaivoksen toiminta olisi järkevää. Mitään äkkinousuja hän ei hintoihin kaipaakaan.
Hän myös uskoo, että metallien kysyntä tulee kasvamaan.
– Esimerkiksi sähköautojen yleistyminen ja kaiken sähköistyminen ylipäätään tarkoittaa koboltin ja nikkelin tarpeeseen kasvua, hän pohtii.
Trafiguran menneisyyteen Lukkaroinen suhtautuu tyynesti.
Hän korostaa tuntevansa hyvin johdetun ja luotettavan yhtiön, joka ottaa turvallisuusasiat vakavasti.
Uuden rahoittajan menneisyys vaatii kuitenkin nöyryyttä, aivan kuten Talvivaarankin, Lukkaroinen myöntää.
– Joudumme ansaitsemaan luottamuksen takaisin ja olemaan priimusoppilaita kaikessa. Meille ei sallita enää yhtään epäonnistumista.
Joudumme ansaitsemaan luottamuksen takaisin ja olemaan priimusoppilaita kaikessa.
Joni Lukkaroinen
Koko Talvivaaran ja Terrafamen tarinaa voi pitää ihan omana lukunaan suomalaisessa teollisuushistoriassa.
Professori Kotilaisen mukaan tarinaa leimaa vahvasti poliittisuus.
Aluepoliittisella agendalla on haluttu ratkaista Kainuun työttömyysongelmia, Kotilainen näkee. Väitteellään hän viittaa etenkin keskustalaisiin ministereihin, jotka ovat aktiivisesti edistäneet kaivoshankkeen edistymistä ja olemassaoloa.
– Koko projektia leimaa eräänlainen takertuminen, koska aihe nostattaa niin paljon poliittisia intohimoja. Sen voimalla kaivosta on jaksettu kannatella näinkin kauan.
– Jälkikäteen ajateltuna näyttää kuitenkin hyvin kyseenalaiselta, että valtio on panostanut yhteen yritykseen näin paljon, professori sanoo.
Vuosien aikana alue- ja talouspoliittiset tavoitteet ovat Kotilaisen mukaan joutuneet törmäyskurssille etenkin ympäristöpoliittisten näkökulmien kanssa.
– Kaivoksen yhteydessä on käyty rajanvetoa siitä, kuinka pitkälle ympäristöpolitiikka voi joustaa muiden tavoitteiden edessä. Se on paluuta vanhaan, sillä aiemmin oli havaittavissa merkkejä, ettei talous-, alue- ja ympäristöpolitiikan tarvitsisi välttämättä kulkea niin voimakkaasti eri suuntiin.
Kotilaisen mukaan on perusteltua kysyä, olisiko jonkun korkeamman teollisuusasteen tuominen Kainuuseen ollut järkevämpää aluepolitiikkaa.
– Kaivoshan perustuu alkutuotantoon. Esimerkiksi kestävään energiaan panostamisella voisi olla paljon enemmän tulevaisuutta.
Mutta eikö sekin ole poliittisuutta, että Talvivaaran kaivos sai vastaansa ympäristöliikkeitä ja vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö teki ympäristöministeriaikoinaan näyttäviä mediaesiintymisiä, joissa kritisoi kaivoshanketta omia ideologioitaan korostaakseen?
Kotilaisen mukaan Niinistön toiminnassa ei kuitenkaan ole nähtävissä niin voimakasta jonkun toisen tavoitteen ajamista kuin mitä esimerkiksi keskustalaisilla on ollut.
– Talvivaarassa oli kyse todellisista ympäristöongelmista, ja siitä käsin on selvää, että ne herättivät huolta, hän korostaa.
Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan aluepoliittisten ulottuvuuksien korostaminen kaivoshankkeessa ei ole huono asia.
Kainuu on kärvistellyt vuosikausia synkkien työllisyyslukujen kanssa. Tuhansia ihmisiä suoraan ja välillisesti työllistävä kaivos tuo tilanteeseen paljon valoa.
Lintilä uskoo, ettei kaivokseen tarvitse enää laittaa valtion rahaa.
– Kun valtionyhtiö lähtee menestymään, se tuo osinkoja valtion kassaan. Ja kun alueen ihmisillä on töitä, tarkoittaa se verotuloja.
Lintilän mukaan valtiolla ei ole suunnitteilla kaivoksen omistuksesta luopumista.
– Mutta jos tulee varteenotettavia yhtiöitä, niin totta kai arvioidaan asiaa uudestaan.
Hänen mukaansa nyt on järkevintä katsoa eteenpäin ja antaa uudelle toimijalle mahdollisuus näyttää, mihin se kykenee.
– Se unohtuu monesti, että Terrafame ja Talvivaara ovat kaksi eri yhtiötä. Terrafamea hallitsevat uudet ihmiset uudenlaisilla keinoilla, ministeri painottaa.
Tuuli on yltynyt Sotkamossa navakaksi, vaikka aurinko yhä paistaakin.
Prosessi-insinööri Anne Kuparisen työmaalla kaivoksen keskusvedenpuhdistamossa on kuitenkin lämpimämpää.
Kuparinen tuli kaivokselle töihin ensimmäisen kerran vuonna 2013. Välillä hän oli pienen pätkän poiskin, mutta palasi kesällä 2015, kun yhtiötä hallinnoi konkurssipesä ja toiminta näytti päättyvän.
– En silloinkaan epäillyt, etteikö kaivos lähtisi vielä käyntiin. Päätin vain tehdä töitä ja katsoa, mihin se riittää.
Kuparista kuunnellessa ei voi olla miettimättä sitä, että vaikka kaivoshanke herättääkin voimakkaita intohimoja, monille siinä on kyse elämän perusasioista, kuten työstä, toimeentulosta ja kyvystä maksaa talolainaa.
Kuparinen myöntääkin olevansa todella helpottunut, kun toiminnan jatkuminen on varmemmalla pohjalla. Hän sanoo sen näkyvän myös kaivoksen arjessa.
– Täällä on aina ollut tosi hyvä työilmapiiri, mutta nyt täällä näkyy vielä enemmän semmoinen tekemisen meininki.
Samaa mieltä on ympäristöasiantuntija Elina Lampinen, joka tuli kaivokselle pysyvästi töihin viime kesänä saatuaan opintonsa päätökseen.
Eikö työuransa alkupäässä olevaa Lampista hirvitä kiinnittää itseään työpaikkaan, jonka tulevaisuus on niin monta kertaa ollut vaakalaudalla eikä jatkosta voida edelleenkään sanoa mitään varmaa kaikista hyvistä merkeistä huolimatta?
Ei tunnu huolettavan. Lampisen mukaan kaivoksella kehitellään koko ajan uutta ja katsotaan tulevaan.
– Pidin hyvänä merkkinä jo sitä, että tänne palkattiin lisää väkeä. Uskon sen kertovan siitä, että homma täällä toimii ja jatkuu.
Reportaasi ilmestyi alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 28.4. Lehden voi tilata täältä .
