Lapin ilmasotaharjoitukseen yli 100 konetta 11 maasta
Suomen, Ruotsin ja Norjan ilmavoimilla on pohjoisessa merkittävä luonnonvara: suuri yhteinen harjoitusalue harvaan asutulla ja vähän lennetyllä alueella. Maiden yhdessä järjestämät kansainväliset Arctic Challenge (ACE) -harjoitukset ovatkin kasvaneet kerta toisensa jälkeen.
Tämä vuonna vetovastuu on Suomella, ja samalla tehdään historiaa. Viikon kuluttua alkavaan, järjestyksessä kolmanteen ACE-harjoitukseen osallistuu yli sata ilma-alusta 11 eri maasta.
– Tätä kokoluokkaa olevaa Suomen Ilmavoimien johtamaa kansainvälistä harjoitusta ei ole aiemmin ollut, sanoo harjoituksen johtaja eversti Petteri Seppälä.
Harjoituksessa on käytössä kolme tukikohtaa: Rovaniemi, Ruotsin Luulaja ja Norjan Bodö. Näiden kesken koneet pyritään jakamaan tarjolla olevan tuen ja kenttien koon kannalta mielekkäästi. Vaikka ilmassa tilaa riittää, sama ei päde välttämättä maassa.
– Aika lähellä limiittiä jo mennään. Esimerkiksi Rovaniemi on todella täynnä, Seppälä pohtii harjoitusten kasvumahdollisuuksia.
Vaikka Suomi on harjoituksen johtaja, pääosa eri maiden koneiden yhteisistä lennoista tehdään aiempien harjoitusten tapaan pohjoisen Ruotsin yllä.
Tämä selittää osaltaan myös sen, miksi harjoituksessa alueen ulkopuolelta vierailevien legendaaristen B-52-pommikoneiden lentäminen Suomen ilmatilassa ei noussut harjoituksen suunnittelijoiden pöydälle.
Seppälän korviin ei ole kantautunut tietoja amerikkalaispommittajien mahdolliseen Suomeen tuloon liittyvästä poliittisesta keskustelusta, eikä harjoitusorganisaatio saanut asiaan liittyen poliittista ohjausta.
– Jos olisi ollut tarvetta (lentää Suomessa) niin varmaan siitä olisi jouduttu keskustelu käymään, onhan se symbolisesti vähän erilainen lentokone kuin nuo muut harjoitukseen osallistuvat koneet, Seppälä arvioi.
Hänen mukaansa B-52:n pistäytyminen on loistava lisä harjoitukselle, jonka skenaariot sisältävät monia erilaisia konetyyppejä.
– Kyllä se antaa harjoituksella huomattavasti väriä ja realistisuutta siihen nähden, että siellä olisi jokin toinen kone esittämässä pommikonetta
Amerikkalaista väriä Suomessakin toki nähdään, sillä Rovaniemelle saapuu tällä tietoa peräti tusina F-15-hävittäjiä Yhdysvaltain ilmavoimista. Suomalaisia saattaa kuitenkin kiinnostaa enemmän Ranskan ilmavoimien osasto, jossa on mukana kolme Rafale-monitoimihävittäjää.
Dassaultin valmistama kone on yksi ehdokkaista Suomen seuraavaksi hävittäjäksi. Seppälän mukaan koneiden vierailu ACE 17 -harjoituksessa ei liity Hornetien seuraajahankkeeseen.
– Mutta kyllähän se mielenkiintoa luo. On kiva nähdä, miten Rafalella operoidaan.