Tutkija varoittaa: Tämä skenaario voisi pakottaa Ukrainan neuvottelupöytään Venäjän ehdoilla

Ukrainan asevoimien komentaja Valeri Zaluzhnyi kiinnitti viime viikolla Economist-lehden haastattelussa huomiota asiaan, josta ulkopuoliset asiantuntijat ovat puhuneet jo jonkin aikaa: Ukrainan rintamalla ei ole näköpiirissä suuria läpimurtoja.

Zaluzhnyi totesi, että osapuolten voimasuhteet ja teknologian taso merkitsevät sitä, että sota on ajautunut ensimmäisen maailmansodan kaltaiseen pattitilanteeseen.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Jyri Lavikainen sanoo STT:lle, että Ukrainassa kyse ei ole pattitilanteesta eikä asemasodasta, vaan kulutussodasta.

– Kysymys on siitä, että siellä osapuolten resurssit kuluvat, joukot kuluvat, kalusto kuluu, jopa taloudelliset resurssit kuluvat. Voidaan puhua myös uuvutussodasta siinä mielessä, että taistelutahtokin kuluu, Lavikainen sanoo.

– Tilanne on nyt sellainen, ettei siellä ole odotettavissa, että Venäjä saataisiin karkotettua nopeasti pois miehittämiltään alueilta. Toisaalta ei voida olettaa, että Venäjä pystyisi mitenkään murtautumaan Ukrainan linjoista läpi ja jotenkin syöksymään sinne ja valloittamaan nopeasti niitä alueita, mitä se nyt väittää haluavansa itselleen. Eli kysymys on pitkästä sodasta, mikä on ollut selvää jo pitkän aikaa.

Vertaus ensimmäiseen maailmansotaan on Lavikaisen mielestä kuitenkin jossain määrin osuva. Hän muistuttaa, että pitkäkin sota voi päättyä jonkun osapuolen tappioon, jos sen kyky jatkaa sotaa heikkenee ratkaisevasti ja se on pakotettu rauhaan.

Näin kävi Saksalle ensimmäisessä maailmansodassa. Saksaa ei lyöty perinteisellä tavalla taistelukentällä, kuten myöhemmin toisessa maailmansodassa, mutta sodan jatkamisesta tuli maalle kestämätöntä.

– Tällainenkin vaihtoehto on ihan mahdollinen tässä sodassa. Todennäköisyyttä en osaa sanoa, mutta ei sitä kannata tässä vaiheessa sulkea pois.

Näin voisi käydä sekä Ukrainalle että Venäjälle. Lavikaisen mukaan todennäköisyyttä kasvattaisi se, jos länsi edesauttaisi mahdollisimman monella tavalla sitä, ettei Venäjä pystyisi jatkamaan sotaa.

Pian Zaluzhnyin ulostulon jälkeen Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kiisti, että sota olisi ajautunut pattitilanteeseen. Lavikainen näkee Zelenskyin kommentit hengennostatuksena. Ukrainassa ollaan huolissaan siitä, että länsi ei jaksa tukea sitä pitkällä tähtäimellä, joten Zelenskyi haluaa valaa uskoa voiton mahdollisuuteen.

Julkisuudessa puhutaan usein siitä, että pitkäkestoisessa kulutussodassa etu on automaattisesti Venäjällä sen suuremman väestön ja resurssien takia. Lavikaisen mielestä tämä voi olla virhetulkinta.

Venäjällä on enemmän reserviä, josta mobilisoida joukkoja. Kovaa vauhtia kuluneisiin ammusvarastoihin se on saanut täydennystä Pohjois-Korealta, jonka on kerrottu toimittaneen Venäjälle noin miljoona tykistöammusta. Pakotteet heikentävät Venäjän kykyä tuottaa kehittyneitä aseita, mutta bulkkitavaran, kuten tykistöammusten, tuottamisessa sillä ei ole ongelmia.

Toisaalta Ukrainan takana oleva liittouma on paljon Venäjää vahvempi. Lännen potentiaalia ei vain ole hyödynnetty kunnolla, kun taas Venäjä on siirtynyt osittaiseen sotatalouteen.

– Ukrainalla voisi olla koko Euroopan ja Yhdysvaltojen teollis-taloudellinen kapasiteetti pumppaamassa sinne aseita – nimenomaan kehittyneitä aseita, paljon parempia kuin mitä Venäjällä on, Lavikainen sanoo.

– Kysymys on siitä, kuinka paljon tähän sotaan ja Ukrainan voittoon oikeasti ollaan valmiita sitoutumaan.

Ukrainan kesäkuussa alkanut vastahyökkäys ei johtanut suuriin läpimurtoihin eikä muuttanut rintamalinjoja merkittävällä tavalla. Lavikaisen mielestä vastahyökkäykseen ladattiin julkisuudessa alun perinkin liian kovia odotuksia, vaikka asiantuntijat yrittivät niitä hillitä.

Odotuksia nostivat Ukrainan syksyllä 2022 loistavasti onnistunut operaatio Harkovan suunnalla sekä vaativampi operaatio, jolla vapautettiin Hersonin kaupunki.

– Myös minulla oli ajatus siitä, että ehkä he pystyisivät jatkamaan sitä, mutta se sisälsi myös oletuksen, että länsimaat ymmärtävät tässä tilaisuutensa tulleen ja pumppaavat sitä asetta sinne paljon nopeammin. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, Lavikainen toteaa.

– Eihän tätä vastahyökkäystä voi pitää sillä tavalla onnistuneena, että Ukraina olisi pystynyt esimerkiksi katkaisemaan maayhteyttä Krimille tai edes osittain vapauttamaan Tokmakin kaupunkia. Venäjä oli linnoittautunut sinne hyvin perusteellisesti ja laskenut sinne paljon miinoja.

Vaikka tämänvuotinen vastahyökkäys ei tuhoamissodan logiikalla onnistunutkaan, on liian aikaista arvioida sen vaikutusta.

– Tämä on kulutussotaa. Sodan lopputulos lopulta määrittää, mikä oli onnistumisen taso, ei se yksittäinen hyökkäys.

Venäjä on viime kuukausina viestinyt julkisuudessa usein, että se olisi halukas neuvottelemaan rauhasta. Lavikaisen mukaan kyse on siitä, että Venäjä haluaisi virallisen tunnustuksen sodassa tekemilleen valloituksille.

– Totta kai he ovat valmiita neuvottelemaan. He ovat valmiita neuvottelemaan Ukrainan alueluovutuksista, Lavikainen sanoo.

– Mutta jos neuvottelun pohja on se, että Venäjä vetäytyisi näiltä laittomasti miehittämiltään alueilta, sitten voi olla, että olisi aika hiljaista siellä.

Venäjä näyttää jo kesällä 2022 linjanneen, että sodan tavoitteiksi skaalataan neljän miehitetyn ukrainalaisalueen eli Luhanskin, Donetskin, Hersonin ja Zaporizhzhjan liittäminen Venäjään. Näille liitoksille – joita kansainvälinen yhteisö ei ole tunnustanut – Venäjä haluaisi sinetin. Ukrainalla taas ei ole minkäänlaista halua siihen.

Voisiko länsi sitten painostaa Ukrainan neuvottelupöytään, jos sotaväsymys alkaa painaa ainakin osassa länsimaista? Lavikainen ei usko, että länsi tekisi tällaista virhettä, koska silloin Venäjää autettaisiin voittoon valloitussodassa.

Mahdollinen skenaario kuitenkin on, että esimerkiksi vallanvaihto Yhdysvalloissa rapauttaisi lännen tukea siinä määrin, että Ukrainan kyky käydä kulutussotaa heikentyisi tuntuvasti.

– Silloin Ukrainaa ei painostettaisi rauhaan, vaan se omaehtoisesti lukisi tilanteen niin, että nyt on mahdotonta enää jatkaa, ja lähtisi itse hakemaan neuvotteluratkaisuja Venäjän kanssa. Mikä on tietysti se, mitä Venäjä haluaa.

Lavikainen huomauttaa, että Venäjä voisi voitonriemussaan esittää Ukrainalle muitakin vaatimuksia kuin alueluovutukset, esimerkiksi sitoumuksen olla liittymättä Natoon tai Euroopan unioniin. Venäjä saattaisi esittää vaatimuksia myös Natolle ja kytkeä ne laajempaan Euroopan turvallisuusjärjestyksen uudistamiseen.

– Siellä voi tulla muitakin vaatimuksia kuin nämä alueluovutukset. En ole ihan varma, onko tätä ymmärretty vielä kovinkaan tarkasti kaikkien länsimaiden hallinnoissa, etenkään sellaisissa, jotka ovat kauempana Venäjästä.

Rauhanneuvottelut eivät siis ole tällä hetkellä mitenkään realistisia. Rauhansopimusta todennäköisempi skenaario sodan päättymiselle voisi olla Korean sodan tyylinen aselepo suurin piirtein nykyisiä rintamalinjoja pitkin. Tällainen vaihtoehto toteutui Itä-Ukrainassa jo 2015.

Lavikaisen mukaan voisi olla jopa Venäjän intressissä, että se miehittäisi pysyvästi osia Ukrainasta, koska tämä voisi toimia esteenä esimerkiksi Ukrainan Nato-jäsenyydelle.

Lännen on siis järkevää varautua moniin erilaisiin lopputuloksiin.

– Oleellisinta mielestäni olisi tunnustaa tämän sodan strateginen merkitys Euroopan turvallisuudelle ja se, että ei tämä konfliktimme Venäjän kanssa mihinkään rauhansopimukseen pääty.

Lavikaisen mielestä lännessä pitäisi ottaa lähtökohdaksi se, että Ukrainaa tuetaan voittoon asti. Tällä hetkellä esimerkiksi Yhdysvallat sanoo toistuvasti, että Ukrainaa tuetaan ”niin kauan kuin on tarpeen.” Tällainen muotoilu ei ota kantaa siihen, miten sodan pitäisi päättyä.

– Ukrainahan on linjannut jo pitkään, mikä sen tavoite on, eli laillisten rajojen palauttaminen. Se, että tätä ei sanota näin selkeästi länsimaissa, kertoo kyllä jostakin, eli siitä että välttämättä sen takana ei olla varauksetta.