Lampaat nääntyivät nälkään loppuun kalutulla laitumella – nainen tuomittiin törkeästä eläinsuojelurikoksesta ehdolliseen

Kotimaa

Oulun käräjäoikeus tuomitsi nelikymppisen naisen törkeästä eläinsuojelurikoksesta. Oikeus katsoi pohjoispohjalaisen naisen jättäneen tahallaan hoitamatta hänellä olleet lampaat.

Ohikulkija ilmoitti syyskuussa 2019 hätäkeskukseen aitauksessa henkitoreissaan olevista ja jo kuolleista lampaista. Oikeuden mukaan aitauksessa olleiden noin 120 uuhen ja karitsan seassa oli kahdeksan kuollutta karitsaa.

Seuraavana päivänä valvontaeläinlääkärit joutuivat oikeuden mukaan lopettamaan yhteensä 45 lammasta kiireellisesti niiden huonon kunnon vuoksi. Oikeuden mukaan laitumen ravinto oli syöty loppuun eikä lampaille ollut muuta ruokaa.

Oikeus katsoo teon olleen erityisen julma ja kokonaisuutena arvostellen törkeä. Nainen tuomittiin puolen vuoden ehdolliseen vankeuteen ja tuotantoeläinten eläintenpitokieltoon toukokuuhun 2027 saakka.

Tuomio annettiin torstaina, mutta toimitettiin STT:lle perjantaina.