Katse taivaalle – Kuu peittää Saturnuksen
Kuu peittää tänään illasta Saturnuksen noin tunnin ajaksi.
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa kertoo, että Saturnuksen peittyminen on havaittavissa parhaiten eteläisessä Suomessa
Hieman puoli kahdeksan jälkeen illalla alkavaa peittymistä voi yhdistyksen mukaan yrittää seurata paljain silmin. Mikäli Kuu häikäisee liikaa, avuksi kannattaa Ursan mukaan ottaa kiikarit.
Saturnuksen katoaminen Kuun yöpuolen taakse on helpompi havaita kuin sen esiintulo valaistun reunan takaa. Helsingissä Saturnus jää Kuun peittämäksi kello 19.38.49 ja Oulun korkeudella kello 19.36.04.
Jälleen esiin planeetta tulee Helsingissä kello 20.40.04 ja Oulussa kello 20.35.32.
Ursan mukaan Kuun taakse peittyy helmikuussa myös Mars ja syyskuussa Venus. Marsin havaitsemisen tekee vaikeaksi se, että Kuu on liki täysi. Venuksen peitto tapahtuu taas päivätaivaalla.