Kunta-alan sitkeä työriita ratkeaa vain niin, että kaikki osapuolet liikkuvat tavoitteistaan – Luukkainen uskoo lakkojen alkavan väistämättä
Kunta-alan lakot alkavat väistämättä ensi viikolla, sanoi Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n ja neuvottelujärjestö Jukon puheenjohtaja Olli Luukkainen STT:lle perjantaina.
Alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen kertoi Twitterissä, ettei sovittelulautakunta pyydä työministeri Tuula Haataista (sd.) siirtämään Jukon ja JAU:n lakkoja. Pylkkäsen johtama sovittelulautakunta ratkoo parhaillaan pahaksi työmarkkinajumiksi äitynyttä kunta-alan työriitaa.
Juko ja JAU ovat kunta-alan palkansaajien pääneuvottelujärjestöt. Juko on julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö. Julkisen alan unioni JAU puolestaan koostuu Julkisten ja hyvinvointialojen liitosta JHL:stä ja Jytystä, joka neuvottelee työehtosopimuksista kunta-alalla, yksityisillä aloilla ja kirkon alalla.
Tiistaina alkavaksi suunniteltu lakko on sulkemassa kouluja ja päiväkoteja eri puolilla Suomea. Kaikkiaan lakossa olisi mukana noin 80 000 kunta-alan työntekijää pitäen sisällään myös kirjastojen, museoiden sekä suun terveydenhuollon työntekijöitä.
Lakko kestää viikon, ellei sovintoon päästä sitä ennen.
– Ratkaisun etsimisen osalta tilanne on se, että asia on sovittelulautakunnan käsissä. Mutta millä aikataululla ja miten he etenevät, aika näyttää, Luukkainen sanoi.
– Tilanne on vaikea, ja ratkaisu löytyy ainoastaan niin, että kaikki osapuolet liikkuvat jossain määrin tavoitteistaan. Se on ainoa tie löytää ratkaisu. Jos näin ei tapahdu, ratkaisua ei synny, Luukkainen jatkoi.
Luukkainen pitää neuvottelustrategiaa toimivana eikä lähtisi muuttamaan sovittelulautakunnan kokoonpanoa. Suunnitelmia neuvottelutilanteen pitkittymisen varalle on kuitenkin Luukkaisen mukaan jo olemassa.

Sovittelulautakuntaa johtava Pylkkänen kertoi torstaina, ettei kunta-alan työriidassa ole tällä hetkellä edellytyksiä antaa sovintoehdotusta, sillä osapuolet ovat vielä hyvin kaukana toisistaan.
Työnantajaa edustavan Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien (KT) toimitusjohtajan Markku Jalosen mukaan sovittelulautakunnalle pitää nyt antaa työrauha hakea ratkaisua poikkeuksellisen vaikeaan työriitaan. Jalonen kommentoi työriidan tilannetta STT:lle perjantaina sähköpostitse.
– KT:lla on valmiudet hakea sovittelulautakunnan yhteydessä kompromissia ja julkisen talouden kannalta kestävää ratkaisua, Jalonen kertoi.
Jalosen mukaan KT tukee sovittelua ja on edelleen valmis etsimään ratkaisua.
– Kaikkien osapuolten pitäisi pystyä liikkumaan tavoitteissaan, Jalonen sanoi.
Hoitajaliitot Tehy ja Super ovat vaatineet työriidassa palkkaohjelmaa, jossa tavanomaisten sopimuskorotusten päälle palkkoihin tulisi 3,6 prosentin korotus viiden vuoden ajan.
Superin puheenjohtaja Silja Paavola varoittaa, että ilman palkkaohjelmaa olemassa oleva hoitajapula pahenee entisestään. Paavola vaatii myös hallitukselta ratkaisuja hoitajapulaan.
– Hoitajat hakeutuvat muille aloille pienen palkan ja huonojen työolojen vuoksi. Tämä on tosiasia, joka ei ratkea itsestään, Paavola kertoi Superin tiedotteessa.
Super ja Tehy valmistelevat joukkoirtisanoutumisia lisätäkseen painetta neuvotteluihinsa. Työtaistelutoimena on jo nyt käytössä ylityö- ja vuoronvaihtokielto, joka on voimassa toistaiseksi.