"Kun ihmisiä ei syödä, on niitä turha teurastaa" – siviilipalveluksen aikaansaajan kuolemasta 80 vuotta, Einsteinkin otti suojatikseen
Tänään perjantaina tuli kuluneeksi 80 vuotta Arndt Pekurisen kuolemasta. Vakaumus vei Suomen historian luultavasti tunnetuimman aseistakieltäytyjän hengen.
Arndt Juho Pekurinen syntyi elokuussa 1905 Juvalla Etelä-Savossa. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä hän muutti veljensä kanssa Kotkaan, jossa työskenteli satamatöissä sekä laivanapumiehenä.
Innokkaana lukijana Pekurinen tutustui muiden muassa Leo Tolstoin ja Arvid Järnefeltin kirjoituksiin. Pasifististen ajattelijoiden opetukset vaikuttivat Pekurisen oman rauhanaatteen kehittymiseen vahvasti.
Hän jätti menemättä kutsuntoihin vuonna 1924, mutta tämä ei johtanut välittömästi minkäänlaisiin toimenpiteisiin.
Vuonna 1927 Pekurinen muutti Helsinkiin. Siellä hän liittyi Suomen Rauhanliittoon ja hieman myöhemmin radikaalimpaan Suomen Antimilitaristiseen liittoon, jonka johtotehtäviin Pekurinen nousi nopeasti. Siinä missä Rauhanliitto ajoi siviilipalveluksen mahdollistamista, Antimilitaristinen liitto vaati asevelvollisuuden lakkauttamista.
Pekurinen oli omaksunut tunnuslauseekseen Gulliverin retkien kirjoittaja Jonathan Swiftin (1667–1745) kynästä lähteneen mietteen: Kun ihmisiä ei syödä, on niitä turha teurastaa. Kyynisyydestään tunnetun Swiftin lauseen valikoituminen Pekurisen ohjenuoraksi saattaa kertoa tämän suhtautumisesta sotien riivaamaan maailmaan, mutta ihmisten parissa Pekurisen on sanottu olleen vilkas, puhelias ja suosittu seuramies.
Vuonna 1929 Etsivä Keskuspoliisi oli kiinnittänyt huomiota Antimilitaristiseen liittoon, kun selvisi, että Pekurinen pakoili kutsuntoja. Hänet pidätettiin pian puheenjohtajaksi valintansa jälkeen marraskuussa 1929.
Pekurinen vietiin Santahaminan varuskuntaan palveluksen suorittamista varten, mutta hän kieltäytyi tästä ehdottomasti. Hän sai tästä puolen vuoden vankeustuomion.
Pekurinen oli uskonnollinen, mutta ei käyttänyt tätä perusteena hakea vapautusta asevelvollisuuden suorittamisesta. Tuohon aikaan vain uskonnollinen vakaumus hyväksyttiin terveydellisten syiden ohella palveluksesta vapauttamisen perusteeksi. Asia oli vahvistettu vuonna 1922 laaditussa asevelvollisuuslaissa.
Vankilassa Pekurinen ryhtyi nälkälakkoon. Hän olisi ollut valmis suorittamaan toisenlaista palvelua siviilivaatteissa, ja muussa kuin puolustuslaitoksen alaisuudessa. Tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista tuohon aikaan, ja Pekurisen taistelusta tuli kampanja siviilipalveluksen puolesta.
Pekurisen aatetoveri Aarne Selinheimo organisoi laajan kampanjan Pekurisen puolesta, ja keräsi tähän vahvaa kansainvälistä tukea.
Pekurisen puolesta lausuivat muiden muassa 60 Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentaarikkoa, kuuluisat kirjailijat H. G. Wells ja Henri Barbusse ja tunnetuimpana jo silloin ikoninen fyysikko, suhteellisuusteorian luoja Albert Einstein.
Kaikesta tuesta huolimatta Pekurisen tuomiota pidennettiin tasaisin väliajoin. Einstein ajautui jopa sanaharkkaan Suomen puolustusministeri Juho Niukkasen (maalaisliitto) kanssa.
Niukkanen antoi Einsteinille osittain harhaanjohtavaa tietoa siitä, että Pekuriselle olisi tarjottu siviilipalvelusta. Palvelus olisi kuitenkin ollut varuskunnan palomiehen tehtävä puolustusvoimien alaisuudessa. Einstein sai asian selville ja lähetti tiukkasanaisen paheksumiskirjeen Niukkaselle.
Vankikuljetuksen aikana kesällä 1930 kävi yhdessä vaiheessa niin, että Lapuan liikkeen radikaalit nationalistit saivat napattua Pekurisen muilutukseen. Yhdeksän lapualaista pahoinpiteli Pekurisen ja laittoi hänet kulkemaan nöyryyttävässä asussa. Muiluttajat saivat vain lievät tuomiot.
Pekurisen tapaus herätti laajaa huomiota koko Suomessa, ja sen seurauksena eduskunnassa tehtiin kesällä 1930 aloite asevelvollisuuslain muuttamisesta siten, että siviilipalveluksen voisi suorittaa myös eettisen vakaumuksen perusteella ja täysin armeijan ulkopuolella rauhan aikana. Lakimuutos eli niin sanottu Lex Pekurinen hyväksyttiin eduskunnassa yksimielisesti ja astui voimaan keväällä 1931.
Pekurinen vapautui ehdonalaiseen tammikuussa 1932 istuttuaan vankilassa yli kaksi vuotta. Hän jatkoi toimintaa rauhanliikkeessä, kunnes joutui vangituksi talvisodan syttyessä.
Jatkosodan alussa Pekurinen määrättiin työpalvelukseen rintamalle, mutta hänet myös velvoitettiin tarttumaan aseeseen.
Hänet vietiin autokyydillä etulinjaan. Matkan aikana Pekurisen tiedetään sanoneen seuraavat sanat.
– Turhaan toitte Vienaan korpeen tapettavaksi. Olisitte voinut tappaa Helsingissäkin.
Kapteeni Pentti Valkonen, myöhempi Mannerheim-ristin ritari, määräsi Pekurisen teloitettavaksi tämän kieltäydyttyä tarttumasta aseeseen johdonmukaisesti. Ensiksi tehtävään määrätyt miehet kieltäytyivät suorittamasta teloitusta, mutta sitten löytyi suostuvaistakin väkeä. Ensimmäiset teloittajiksi ajatellut poistuivat paikalta.
Pekurinen teloitettiin 5. marraskuuta 1941. Hänet haudattiin aluksi teloituspaikalle. Pekurisen valehdeltiin kaatuneen taistelussa. Leski sai myöhemmin ruumiin tuoduksi Helsinkiin, ja Arndt Pekurinen haudattiin lopulta Helsingin Malmin hautausmaalle.
Pekurisen perintö jäi pitkäksi aikaa unohduksiin, mutta kirjailija Erno Paasilinna nosti hänet jälleen valokeilaan Pekurisesta kirjoittamassaan elämäkertakirjassa Rohkeus: Arndt Pekurisen elämä ja teloitus vuodelta 1998.
Tuoreimpana tapauksena Pekurinen on noussut julkisuuteen Ville Suhosen ohjaamassa dokumentissa tänä vuonna. Helsingin Sanomat antaa dokumentille erinomaisen arvosanan (8. heinäkuuta).
– Dokumentti piirtää Arndt Pekurisesta niin selkeän kuvan kuin nykypäivänä elokuvan keinoin on mahdollista, ottaen huomioon senkin, että näyttelijät lukevat elokuvassa kaikki muistelot, koska muistelijat itse eivät enää ole elossa. Pekurisen vaimo Aleksandrakin kuoli jo 1984.
Aleksandra Pekurista on haastateltu vielä hänen eläessään, ja se on ollut eräs tärkeimpiä aikalaisen kertomuksista Arndt Pekurisen elämää käsiteltäessä.
Rauhanjärjestöille Pekurinen on tänä päivänä arvostettu hahmo, jonka haudalla vieraillaan tasaisin väliajoin. Pekurisen nimeä kantaa myös puisto Helsingissä.