Kirja-arvio: Aino-Kaisa Saarisen teos auttaa ymmärtämään Therese Johaugin kauhunsekaista itkua
Eipä varmasti arvannut etukäteen Aino-Kaisa Saarinen, millaiseen saumaan hänen kirjansa ilmestyy.
Hänen lajinsa hiihto on nimittäin nyt kaikkien huulilla. Tosin lajin saamasta voimakkaasta julkisuudesta vastaavat norjalaiset. Therese Johaugin ja Martin Johnsrud Sundbyn dopingkäryt ovat nostattaneet ainakin pohjoismaissa isoja otsikoita.
Otsikoita nostatti Saarinenkin, kun hänen ja toimittaja Pekka Holopaisen kirja Tahto – Aino-Kaisa Saarisen kahdet kasvot tuli painosta pari viikkoa ennen Johaugin dopingkäryä.
Eri tiedotusvälineissä kerrottiin juurta jaksain, kuinka moninkertainen arvokisamitalisti laukoo kirjassaan suorat sanat niin joukkuekavereistaan, valmentajistaan kuin perheenjäsenistäänkin.K
Kirjan lukeminen osoittaa, että Saarisen teos on juuri sellainen, mitä siitä on kerrottukin.
Minä-muotoisessa kerronnassa ruoditaan läpi Saarisen ihmissuhteita ja välirikkoja niin säästelemättä, että tulee vaivaantunut olo.
Mihin 2000-luvulla eniten olympiamitaleita saavuttanut suomalaisurheilija arvostelullaan oikein pyrkii?
Ei ainakaan kavereiden etsintään, se tulee selväksi.
– Huipulla saa olla vähän outo. Sillä fakta on, että minun kokemukseni mukaan näissä ympyröissä voi pärjätä vain ihminen, joka pahimmillaan on sietämättömän itsekäs omien etujensa tavoittelija, Saarinen kirjoittaa.
Saarisen teos on kuitenkin hyvä opintomatka siihen maailmaan, jota huipulle pääseminen vaatii.
Kirjan luettuaan ymmärtää hitusen paremmin, miksi niin harva viisimiljoonaisen Suomen kansan urheilija yltää lajissaan aivan huipulle.
Kirjan luettuaan ymmärtää myös hitusen paremmin Therese Johaugin dramaattista itkua ja kauhunsekaisia ilmeitä doping-kärystä kertovassa tiedotustilaisuudessa.
Huipulle pääseminen vaatii kaiken uhraamista urheilulle, aivan kaiken. Kun urheilussa jokin romahtaa, romahtaa koko urheilijan elämä.
Se tulee hyvin ilmi myös Saarisen teoksessa.
Hiihto, ja vain hiihto, menee aivan kaiken edelle viimeistään lukiovuosista lähtien. Lähipiiri valjastetaan tukemaan omaa uraa. Kun urheilija loukkaa olkapäänsä, koko maailma menee mustaksi.
Yksi kirjan parasta antia ovat lukujen väliin kirjoitetut katkelmat, joissa muut hiihtäjät ja Saarisen perheenjäsenet pääsevät sanomaan näkemyksiään teoksen päätähdestä. Ne tuovat vähän perspektiiviä ja ristivaloa.
Aina hiihtäjän rinnalla kulkeminen ei ole helppoa. Sen Saarinen myöntää rehellisesti itsekin.
Kaikkein vaativin Saarinen kertoo olevansa itselleen. Tavoitteensa hän asettaa aina monta piirua yläkanttiin, ja pyrkii niitä kohti tinkimättä.
Samaa asennetta hän vaatii teoksessaan myös hiihdon naismaajoukkueen nykyedustajilta.
Saarisen mukaan Krista Pärmäkosken, Anne Kyllösen ja Kerttu Niskasen kaltaisista lahjakkuuksista edes jollakin pitäisi jo olla henkilökohtainen arvokisamitali. Jokin nuorilta urheilijoilta kuitenkin puuttuu: tahto olla maailman paras.
Onko Saarinen arvostelussaan oikeassa, siihen on paha sanoa mitään. Mutta suomalaisista hiihtäjistä hän on niitä harvoja, joilla löytyy sanomisilleen jotain meriittiä.
Kirjasta pitäisikin kaivaa kaiken vuodattamisen ja arvostelun takaa esiin myös se, mitä Saarinen haluaa sanoa. Ei hän aivan väärässäkään voi kaikessa olla.
Arvostelua Saarinen kohdistaa ihmisten lisäksi myös asioihin, esimerkiksi urheilijoiden apurahan jakamisperusteisiin. Politiikkakin kiinnostaa, senkin hiihtotähti sanoo suoraan.
Saarinen on urheilija, jonka kykyä nousta arvokisamitaleille vastoinkäymisten jälkeen arvostetaan hiihtopiireissä kansainvälisestikin.
Hänen kaltaiseltaan urheilijalta olisikin odottanut syvällisempää pohdintaa siitä mentaalisesta työskentelystä ja ajattelusta, jolla menestys rakennetaan.
Kerronnassa korostuu kuitenkin inttämisen sävy. Se häiritsee.
Saarisen teoksessa menestyksen resepti punnerretaan sanaan tahto. Tahto voittaa, tahto olla paras, tahto näyttää, että minä pystyn tähän.
Tahtomisesta tulee piinkova pakkomielle, jonka Saarinen kiskomalla kiskoo itsestään esiin, kaiken uhraten.
Menestystä tulee, mutta mikä on kaiken hinta, kysyy lukija. Kun voitto tulee, onko kaikki se, mitä matkalla on uhrattu, ollut sen arvoista?
Siihen Saarisen kirja ei anna selkeää vastausta.
Pekka Holopainen ja Aino-Kaisa Saarinen: Tahto. Aino-Kaisa Saarisen kahdet kasvot. Teos. 310 sivua.
Samuli Vänttilä