Kiertoradalta kotiin – Riikka Pakarisen toive politiikkaan paluusta toteutui
Riikka Pakarista jännitti, kun hän ilmoittautui keskustan varapuheenjohtajakisaan heinäkuussa.
Miten ihmiset suhtautuvat hänen paluuseensa pitkän poissaolon jälkeen?
39-vuotias Pakarinen jätti poliitikon uran reilut kuusi vuotta sitten. Hän ei hakenut jatkoa meppinä tai keskustan varapuheenjohtajana.
Sen jälkeen Pakarinen on vaikuttanut Metsäteollisuuden edunvalvontapäällikkönä, pääministeri Juha Sipilän EU-asioiden avustajana, Panimoliiton toimitusjohtajana ja heinäkuusta lähtien valtiovarainministeri Matti Vanhasen EU-avustajana.
– Minulla oli vähän huono omatunto siitä, että olin jättänyt politiikan, Pakarinen kertoo kotonaan Espoon Järvenperässä.
Huoli oli kuitenkin turha. Aiheeseen liittyvää sanomista ei tullut kesän kiertueella, jolla kilometrejä taittui kymmenisen tuhatta. Pakarinen sanoo nauttineensa suuresti keskusteluista ihmisten kanssa.
– Kiersin kaikki maakunnat, olen aina tykännyt kiertää ja tavata ihmisiä.
Pakarinen kuuluu taas keskustan puheenjohtajistoon, koska kaikki palaset vain loksahtivat paikoilleen.
Puolitoista vuotta Panimoliitossa oli hänen mukaansa hyvää aikaa, mutta politiikan kiehtovaan maailmaan palaaminen kyti koko ajan takaraivossa.
Pakarisen ei tarvinnutkaan miettiä kahdesti, kun Vanhanen soitti ja pyysi neuvonantajakseen.
Nyt Pakarisella on pidemmän tähtäimen suunnitelma. Hän hakee jatkokautta Espoon valtuustossa kevään kuntavaaleissa ja pyrkii kansanedustajaksi keväällä 2023.
– Siitä ajatuksesta lähden, että olen silloin ehdokkaana.
Pakarinen sanoo, ettei hänellä taustastaan huolimatta ole erityisiä intohimoja juuri alkoholipolitiikkaan, vaikka mielipiteitä siitä tietysti on.
Alkoholipolitiikka selvästikin jakaa keskustalaisia, hän toteaa.
– Alkoholiuudistuksesta lietsottiin pelkoja, jotka ovat osoittautuneet turhiksi. Alkoholin kulutus on vähentynyt, ja alkoholipolitiikan pitäisi tulla sen mukana.
– En tykkää holhouksesta, pitäisi luottaa yksilöön.
Rauhallisessa espoolaisessa lähiössä on korttelikaupalla samannäköisiä rivitaloasuntoja, joissa on siistit pihat tuijaistutuksineen ja trampoliineineen. Pakarisen kodista näkyy myös peltomaisemaa.
Pakarisen lapset, ekaluokkalainen Martti ja viidesluokkalainen Nikolas, ovat lokakuisena iltapäivänä juuri palanneet koulusta ja syövät välipalaksi karjalanpiirakoita.
– Onpa sinulla kova nälkä, söitkö sinä koulussa mitään, Pakarinen naurahtaa, kun kuopus ottaa neljännen leivän.
Pakarinen jätti viimeksi poliitikon uran syystä, jota hän ei voi katua. Hän halusi kokea kuopuksensa kanssa niin sanotun normaalin vauva-ajan ja elää lastensa ehdoilla. Esikoisen vauva-aika meni kodin, Brysselin ja Strasbourgin väliä suhaten.
– Olen kiitollinen, että olen saanut elää sitäkin elämää, jossa ei ole muuta kuin soseen keittämistä, vaipan vaihtamista ja leikkimistä. Olisin ollut katkera, jos se aika olisi mennyt kokonaan ohi.
Pakarinen on eronnut, joten lapset asuvat hänen kanssaan joka toinen viikko. Silloin iltoja rytmittävät poikien jääkiekko- ja jalkapalloharjoitukset.
Isäviikoilla Pakarinen tekee enemmän iltatöitä ja pitää huolen lasten hamsterista.
Hän pitää vuoroasumista sekä lasten että vanhempien etuna, ja se näyttääkin olevan hyvin yleistä.
– Useilla lastemme kavereilla on kaksi kotia.
Pakarisen silmiin pisti syyskuun puoluekokoukseen tehty aloite, jossa keskustan haluttiin edistävän ydinperheiden säilymistä. Hän itse toivoo, että keskusta puhuu enemmän muistakin kuin ydinperheistä.
– Tärkeintä on se, että lapsilla on rakastavia ja turvallisia aikuisia ympärillään.
Pakarinen sanoo kaipaavansa keskustalta kohtuullisuuden viestiä siitä, että elämä ei aina mene täydellisen kaavan mukaan, eikä tarvitsekaan.
Voi tulla epäonnistumisia, eroja tai surua, ja ne kuuluvat elämään.
– Elämä voi olla ok, vaikka se ei olisi aina superhyvin.
Kohtuullisuuden sanomaa hän soisi myös lasten elämään.
Espoossakin näkee, miten perheet jakautuvat rikkaisiin, keskituloisiin ja pienituloisiin. Jakolinjat syvenevät, ja rikkaiden elämää seuratessaan lapset saattavat herkästi kokea olevansa köyhiä.
– Lasten whatsapp-ryhmissä jaetaan lomakuvia New Yorkista ja Hawaijilta. Ruotsin risteilyt tai metsäretket eivät ole niiden rinnalla mitään. Elämä on erilaista kuin omassa lapsuudessani.
Pakarinen haluaa Espoon ottavan lasten ja nuorten palvelut tärkeysjärjestyksen kärkeen. Investointisuunnitelma on hänestä ylimitoitettu. Kaupunkiin tehdään tunnelia ja metroa, vaikka iso osa kouluista on homeessa. Veroprosentti on Manner-Suomen toiseksi alhaisin.
– Se ei mene yksi yhteen. Pitää tehdä sekä säästöjä että nostaa veroprosenttia.
Haastattelun lomassa Pakarinen tarttuu kännykkäänsä ja soittaa työpuhelun Vanhaselle.
Martti siirtyy sohvalle katsomaan tallennetta Putous-jaksosta, jossa näyttelijät esittävät hallituksen viisikkoa ja Vanhasta.
– Hallituksen ihmenaiset – ja Matti, näyttelijät laulavat.
– Voitaisiin nostaa alkoholin ja tupakan verotusta, Riku Niemisen näyttelemä Vanhanen sanoo.
Pakarista naurattaa.
Hän kertoo arvostavansa valtavasti sekä Vanhasta että entistä esimiestään Sipilää. Pakarinen tapasi Vanhasen ensimmäisen kerran Varkaudessa vuonna 2004. Vanhanen oli silloin pääministeri ja hän SM-tason yleisurheilija, joka teki ensimmäistä kuntavaalikampanjaansa.
– Vanhanen teki jo silloin valtavan vaikutuksen. Hänestä huokuu se, että hän kunnioittaa muita ihmisiä eikä arvioi heitä tittelin perusteella, Pakarinen sanoo.
Viime kaudella hänestä tuntui pahalta kuulla henkilöön menevää arvostelua Sipilästä. Se ei tuntunut vastaavan todellisuutta lainkaan.
– Hän on aidosti sydämellinen ihminen. Julkisuus voi olla julmaa poliitikoille.
Pakarisella ja keskustan edellisellä puheenjohtajalla Katri Kulmunilla on hämmästyttävän samanlaiset taustat.
Molemmilla on kansainvälisten suhteiden tutkinto Lapin yliopistosta, ja he ovat työskennelleet opiskeluaikoinaan Hesburgerissa, Lapin matkailun parissa sekä myöhemmin ulkomaankauppa ja -kehitysministeri Paavo Väyrysen lehdistöavustajina.
Kulmunin kielitaitoa on ihasteltu, ja Pakarinenkin puhuu kuutta kieltä suomen lisäksi.
Yhteinen, joskin eri vuosiin osunut työhistoria tuli puheeksi kesän puheenjohtajakiertueella, joka pysähtyi ruokatauolle Heselle. Pikaruokalan tiskillä otettiin yhteiskuva.
Kulmuni tervehti Lapin matkailijoita aikoinaan joulupukin pajan postitonttuna, kun taas Pakarinen toimi brittituristien matkaoppaana.
– Briteillä ei ollut ymmärrystä siitä, miten kylmä Suomessa voi talvella olla. Lapset olivat ohuissa kansitakeissa ja kumppareissa, Pakarinen muistelee.
Pakarinen meni Lapin yliopistoon suoraan lukiosta, ja suoritti päälle vielä kauppatieteiden maisterin tutkinnon Joensuun yliopistosta. Nyt tekeillä on väitöskirja Lapin yliopistossa. Sen aiheena on EU:n puolustuspolitiikan tulevaisuus.
Suomen Urheiluliiton (SUL) varapuheenjohtajana toimivalle Pakariselle kilpaurheilu oli nuorena luontevaa. Hän sanoo olleensa kilpailuhenkinen pienestä pitäen.
– Koulussakin nautin siitä, että sain yrittää ennätyksiä.
Pakarinen oppi asettamaan itselleen tavoitteita ja tekemään töitä niiden eteen. Hän juoksi pitkää matkaa 25-vuotiaaksi saakka, seuranaan Varkauden Kenttä-Veikot.
Pakarinen rakastaa juoksua edelleen. Koronakeväänä hän saattoi vetää lenkkarit jalkaansa viidestikin viikossa.
– Juoksusta saa hyvän olon, ja lenkille on helppo lähteä.
Keskustassa on muisteltu lämmöllä vuoden 2012 kuntavaalikampanjaa räsymattoineen.
“On kotiin tulon aika” oli vaalilause, jonka tulkittiin puhutelleen etenkin eduskuntavaaleissa perussuomalaisiin livenneitä. Pakarinen muistaa, kuinka kampanjaa ideoitiin puoluejohdossa.
Tälläkin kertaa puoluejohdossa on tosi hyvä ja tuttu porukka, hän sanoo. Ja edelleen puhutaan siitä, että kannattajat valuvat perussuomalaisiin.
– Mutta kun oikeasti miettii, niin mitä on perussuomalaisten maatalouspolitiikka tai aluepolitiikka? Ne eivät ole perussuomalaisten vahvuuksia, sen olen nähnyt myös EU-neuvotteluissa.
– Kenelläkään ei ole näiden asioiden hoitoon sellaista tahtotilaa ja osaamista kuin meillä, Pakarinen sanoo.
Juttu on julkaistu alun perin Suomenmaan kuukausilehdessä marraskuussa. Lehden voit tilata täältä.